Pirkkalan seurakunta etsii uutta johtajaa

Kirkkoherran paikka auki Pirkanmaalla, mahdollisesti maan parhaassa seurakunnassa.
Pirkkala on hyvinvoiva kunta ja seurakunta Tampereen naapurissa. On muuttovoittoa ja nuori väestörakenne, vilkas elinkeinoelämä ja aikaansaapa kolmas sektori.
Esimerkiksi Pirkkalan seurakunnan nuorisotyö on erittäin aktiivista ja tavoittavaa. Seurakunta on arvostettu paikkakunnan kehittäjä, osallistumme moneen ja meitä pyydetään moneen mukaan.
Meillä on 50 työntekijää ja 14000 jäsentä, kirkkoon kuuluu melkein 70 prosenttia pirkkalalaisista.
Taitavat ja sitoutuneet vapaaehtoisemme tekevät melkein ihmeitä.
Meillä on kaksi kivaa kirkkoa: moderni valoisa monitoimikirkko ja satavuotias pikkuinen tunnelmallinen kirkko. Muitakin kiinteistöjä on sopivasti ja niitä hoidetaan hyvin. Talous on kunnossa, uutta rakennetaan tarvittaessa ja kokeileva toimintakulttuuri on oikeasti totta.

Kokoamme tälle sivulle kirkkoherran valintaan liittyviä aineistoja seurakuntalaisille ja kaikille muillekin tutustuttavaksi. Pirkkalan seurakunnan uuden johtajan valitsee kirkkovaltuusto alkuvuonna 2024.

Viisi hakijaa Pirkkalan kirkkoherraksi

Pirkkalan seurakunnan kirkkoherran virkaa hakivat määräaikaan 17.11. kello 15 mennessä:

  •     Jämsän seurakunnan seurakuntapastori, TM Ari Mäkelä
  •     Pitäjänmäen ma. seurakuntapastori, TM Asko Nuorkivi
  •     Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan hallinnon assistentti, TM Heidi Pitkänen
  •     Taivalkosken seurakunnan kirkkoherra, TM Tuomo Törmänen
  •     Sääksmäen seurakunnan kirkkoherra, TM Timo Waris.
     

Mitä odotamme kirkkoherralta nimenomaan meidän seurakunnassa?

Pirkkalan seurakunnan etsimä kirkkoherra:

  • On avarakatseinen luterilainen, joka ymmärtää ja kunnioittaa erilaisia uskontulkintoja ja vakaumuksia.
  • Hänellä on selkeä näkemys seurakunnan tehtävästä osana maailmanlaajuista Kristuksen kirkkoa.
  • Tuntee kirkollista elämää monipuolisesti.
  • Sitoutuu kirkon ja Pirkkalan seurakunnan strategioihin.
  • Näkee seurakunnan yhteisönä, jota rakennetaan yhdessä seurakuntalaisten, vapaaehtoisten, luottamushenkilöiden ja työntekijöiden kanssa.
  • On taitava työyhteisön johtaja sekä yhteistyöhenkinen hallinnon osaaja.
  • Omaa hyvät vuorovaikutus- ja verkostoitumistaidot.
  • Hyödyntää nykyaikaisen viestinnän eri kanavia.
  • Haluaa edistää ihmisten yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta.
  • Haluaa kehittää ja kokeilla, osaa myös kannustaa toisia kehittämään ja kokeilemaan.

Strategiamme Yhdessä – Pirkkalan seurakunta 2021–2025 

Valinnan valmistelu

Tuomiokapitulin nimeämä vaalin valmistelija on Ulla Ruusukallio, Ylöjärven kirkkoherra. 

Seurakunnassa kirkkoherran vaalia valmistelee työryhmä, johon kuuluvat virkaa toimittava kirkkoherra Jukka Jormanainen, luottamushenkilöjäsenet Markku Kuusjärvi, Petri Laiho, Eero Pellikka, Eero Rekola ja Marja-Leena Seilo sekä seurakunnan työntekijät Laura Furu, Pekka Elomaa ja Johanna Häme.

Virantäytön aikataulu

  • Hakuaika päättyi 17.11.2023 klo 15.
  • Tuomiokapituli tutkii hakijoiden kelpoisuuden ja antaa kelpoisista hakijoista lausunnon. Tavoitteena on, että tämä tapahtuu tuomiokapitulin istunnossa 13.12.2023.
  • Tuomiokapitulin istunnon jälkeen seurakunnan vaalityöryhmä päättää haastatteluun kutsuttavat hakijat ja järjestää haastattelut.
  • Seurakuntalaisten eteen kirkkoherrahakijat pääsevät yleisessä vaalipaneelissa 18.1.2024. Vaalipaneeli järjestetään kirkolla ja sitä voi seurata myös etänä.
  • Jos kaikki etenee suunnitellusti, kirkkoneuvosto tekee kirkkovaltuustolle esityksen valinnasta kokouksessaan 31.1. Kirkkovaltuusto toimittaa vaalin omassa kokouksessaan 8.2.
  • Toivomme, että uusi johtajamme aloittaa 1.5.2024 (tai sopimuksen mukaan.)
Ihmisiä seinän ääressä, laittamassa lappuja kiinni seinään.
12.9.2023 kerättiin porukalla ajatuksia siitä, millainen juuri Pirkkalan seurakunnan kirkkoherran tulisi olla.