Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Pirkkalan seurakunta haluaa olla tukenasi arjessa ja juhlassa, mutta myös myös vaikeuksissa ja elämän solmukohdissa. Seurakunnan työntekijöistä erityisesti papit ja diakoniatyöntekijät ovat käytettävissä, jos kaipaat läsnäoloa ja kuuntelijaa. Yksinäisyys, masennus, suru ja erilaiset huolet ovat välillä osa elämää, mutta niistä on hyvä myös puhua toisen kanssa. Seurakunnan työntekijään voit ottaa yhteyttä myös aivan arkisissa asioissa.
Työntekijöiden yhteystiedot löydät täältä.
Apua ja tukea -osiosta löydät myös lisätietoja.
Päivystävä pappi palvelee seurakuntatoimistolla (Suupantie 10, 2.krs) maanantaisin ja tiistaisin klo 9.30−12.
Päivystävän papin kanssa voi keskustella kaikista mieltä painavista asioista sekä kirkon ja seurakunnan toimintaan ja uskoon liittyvistä kysymyksistä. Keskustelu on luottamuksellista. Voit myös sopia kirkollisista toimituksista kuten kasteesta, avioliittoon vihkimisestä, hautajaisista ja kodin siunaamisesta.
Elämässä tulee vastaan tapahtumia ja tilanteita, jotka aiheuttavat syyllisyyttä ja jäävät painamaan mieltä. Elämä tuo eteen asioita, jotka tuhoavat ja rikkovat yhteyttä toisiin ihmisiin. Jumalallekin tulee käännettyä selkänsä. Synnintunnustus tarjoaa jumalanpalveluksessa mahdollisuuden sisäisten asioiden purkamiseen, mutta välillä voi olla tarve saada henkilökohtainen mahdollisuus ripittäytymiseen.
Kaikki syyllisyys ei ole kuitenkaan synnin aiheuttamaa. Ihmisen osana on kantaa monenlaisia taakkoja mukanaan. Syyllisyyttä aiheuttavat sellaisetkin asiat ja tapahtumat, joilla ei ole synnin kanssa mitään tekemistä. Sielunhoito on silloin hyvä vaihtoehto.
Sielunhoitoon liittyy vaitiolovelvollisuus.
Parisuhde voi ajautua tilanteeseen, josta ei tunnu enää omin voimin löytyvän ulospääsyä. Tällöin tilannetta ja vaihtoehtoja on hyvä miettiä ulkopuolisen keskusteluavun turvin.
Pirkkalan seurakunta kustantaa pirkkalalaisten käynnit Tampereen seurakuntien Perheasiain neuvottelukeskuksessa. Voit tiedustella aikaa numerosta 040 8048 100 (ma-pe klo 9-11, ma ja ke myös 13-15).
Myös seurakuntamme työntekijät auttavat parisuhteen ja muissa elämän kriisitilanteissa.
Kirkkoveräjän seurakuntatalolla kokoontuu mielenterveyskuntoutujille tarkoitettu ryhmä kerran viikossa. Tiedustelut diakoniatyöntekijä Päivi Marttilalta.
Seurakunnan työntekijä vierailee terveyskeskuksen vuodeosastolla torstaisin klo 14.
Seurakunta haluaa tukea puolisonsa omaishoitajia ja erityislasten vanhempia järjestämällä toimintaa, jossa on mahdollisuus saada vertaistukea ja virkistystä. Tiedustelut johtava diakoniatyöntekijä Riikka Rantakalliolta.
Sururyhmistä voit lukea tästä linkistä.
vanhus- ja mielenterveystyö, taloudellinen avustaminen yli 65-vuotiaat
Twitter: @jukkamtj
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä