Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Tervetuloa rippikouluun. Pirkkalan seurakunta tarjoaa sinulle hienon rippikoulun, jota voit muistella vielä pitkään. Kun nuorilta on jälkeenpäin kyselty rippikoulukokemuksia, eniten on mainittu sellaisia asioita kuin “Siellä oppi hiljentymään”, “Siellä oli hauskaa”, “Siellä oppi ajattelemaan elämää uudella tavalla”, “Siellä sai uusia kavereita”.
Rippikouluesittettä voit lukea tästä. Sen pystyy myös lataamaan itselleen.
Sinun pitää olla syntynyt vuonna 2009 tai aiemmin. Tästä ikävaatimuksesta voidaan poiketa erityisen hyvillä syillä. Jos olet seitsemäsluokkalainen, olisi parempi, että odottaisit vuoden ja tulisit luokkatovereidesi mukana. Tämän ohjeen mukaan toimien saat paremman rippikoulukokemuksen kuin muuten.
Voit aivan hyvin käydä riparin, vaikka et kuuluisi kirkkoon. Voit liittyä kirkkoon riparin aikana, kuten moni muu pirkkalalainen nuori tekee joka vuosi.
Rippikoulun jälkeen pääsee kummiksi, voi osallistua itsenäisesti ehtoolliselle, pääsee rippikouluisoseksi ja voi tulla vihityksi kirkolliseen avioliittoon.
Leiririppikoulu maksaa 150 euroa, päivärippikoulu 25 euroa ja pienryhmärippikoulu 40 euroa. Ripari ei jää maksun takia keneltäkään välistä, sillä rippikoulumaksusta voi saada vapautuksen.
Jos asut Pirkkalassa mutta haluat käydä riparisi muualla, ilmoittaudu Pirkkalan seurakunnan muualla käyvien ripariryhmään. Vaikka kävisit riparisi muualla, ripariisi kuulu alkujakso, joka tehdään omassa seurakunnassa. Ilmoittautumalla muualla käyvien ryhmään pääset yhdessä muiden nuorten kanssa tutustumaan Pirkkalan seurakuntaan. Jos olet hakenut rippikouluun muualle mutta leiripaikka ei ole vielä varma, hae ensisijaisesti myös Pirkkalan seurakunnan rippikouluun. On helpompaa perua oman seurakunnan rippikoulupaikka kuin koettaa saada paikkaa sopivalta leiriltä, kun ryhmät on jo jaettu.
Useimmat kesän leiririppikoulut ovat Pirkkalan seurakunnan omassa leiripaikassa Lotjan tuvalla Pudasjärvellä. Kaksi kesärippikoulua sekä talvirippikoulu ovat Poukaman leirikeskuksessa, Kuopion lähellä. Lisäksi järjestetään päivärippikoulu, joka on tarkoitettu niille nuorille, jotka haluavat käydä riparin, mutta eivät pärjää leiriolosuhteissa esimerkiksi sosiaalisiin tilanteisiin liittyvien haasteiden vuoksi. Päivärippikouluun pääsee korkeintaan 10 nuorta, ja siihen päästäkseen täytyy antaa hyvät perustelut, jotta ryhmä pysyy osallistujille turvallisena. Kehitysvammaisten pienryhmärippikoulu järjestetään yhteistyössä lähiseurakuntien kanssa.
Rippikoulu kestää noin puoli vuotta. Se alkaa kaikkien rippikoululaisten yhteisestä riparikirkosta talvella ja päättyy konfirmaatiojumalanpalvelukseen keväällä tai kesällä. Oma ripariryhmäsi kokoontuu säännöllisesti talvesta alkaen. Riparin jälkeen oman ryhmän kanssa tavataan nuortenilloissa. Konfirmaation jälkeen pääset osallistumaan isosvalmennukseen, Lotjan reissuille ja muuhun nuorten toimintaan!
Rippikoulusta vastaava pappi Varpu Miettunen-Hukari sekä nuorisotyönohjaajat Antti Toiva ja Ossi Hakala vastaavat rippikoulujen yleisestä organisoinnista. Lisäksi leireillä ovat mukana seurakunnan papit, nuorisotyönohjaajat, kanttorit ja muut työntekijät. Tärkeä rooli on apuohjaajilla, jotka ovat yli kaksikymmentävuotiaita oman seurakunnan nuoria. Mukana ovat tietysti myös isoset eli paria vuotta sinua vanhemmat pirkkalalaisnuoret.
Kaikki eivät voi päästä juuri siihen rippikouluun, johon ensisijaisesti ovat halunneet. Sen sijaan koetetaan huolehtia siitä, että kukaan ei joudu aivan mahdottomaan vaihtoehtoon. Kun valitset leiriä, valitse sellainen leiri, jonka alku- ja jatkopäiville, leirille ja konfirmaatioon pääset. Alkupäivät ovat koko päivän mittaisia riparitapaamisia. Jatkopäivät sijoittuvat yleensä iltapäivään.
Listaa sinulle ja perheellesi sopivat rippikoulut näin:
Merkitse ilmoittautumiseen kaikki ne rippikoulut, jotka ovat mitenkään mahdollisia. Jos haet leiririppikouluun, mahdollisia vaihtoehtoja tulee olla vähintään neljä.
Rippikoululaiset jaetaan ryhmiin ensisijaisesti ajankohtatoiveiden, ei leiripaikan mukaan. Jos siis olet hakenut Lotjan leirille, saatat päätyä samaan aikaan olevalle Poukaman leirille, ja toisinpäin. Rippikouluryhmiä on sen verran, että jokainen ryhmä tulee melko täyteen.
Jos haluat pitää kesän mahdollisimman vapaana esim. kesätöitä tai lomailua varten, talvirippikoulu voi olla sinulle paras vaihtoehto.
Rippikouluilmoittautumisessa kysytään, haluatko mieluummin samalle leirille parhaiden kaveriesi kanssa vai haluamanasi ajankohtana. Jos valitset parhaat kaverisi, järjestämme niin, että sinulla on varmasti leirillä joku kaveri. Jos valitset haluamasi ajankohdan, sinulla ei välttämättä ole toivomaasi kaveria leirillä, mutta järjestämme niin, että pääset sopivana ajankohtana leirille. Leiritoiveiden perusteluissa kannattaa kertoa ajankohtatoiveesta lisää.
Pyrimme aina järjestämään niin, että kaikilla olisi ainakin joku kaveri leirillä. Siinä auttaa, jos sinulla ja kaverillasi on ilmoittautumisessa samat kaveritoiveet.
Kaikkiin rippikouluihin ilmoittaudutaan yhtä aikaa Kirkkoveräjän seurakuntatalolla torstaina 5. lokakuuta. Klo 16.30 paikalle tulevat Vähäjärven koulun oppilaat ja klo 17.30 Nuolialan oppilaat ja muualla kuin Pirkkalassa koulua käyvät. Siellä tarvitaan joko omaa tai huoltajasi henkilökohtaista läsnäoloa. Jos olet estynyt, voit tehdä ilmoittautumisen tästä
Tullessasi ilmoittautumaan sinulla pitää olla tiedossasi:
Jos käyt rippikoulun muualla kuin Pirkkalassa, tule silti ilmoittautumaan, koska myös sinun rippikouluusi kuuluu alkujakso Pirkkalan seurakunnassa.
Ilmoittautumisen jälkeen ilmoittamaasi sähköpostiosoitteisiin tulee tieto ilmoittautumisesta. Saat tiedon siitä, mille riparille olet päässyt marraskuun aikana sähköpostitse.
Rippikouluasioita voi tutkia lisää Pirkkalan nuorten nettisivuilta www.seuris.net. Sieltä löytyy linkki rippikouluihin. Sivuilla on myös runsaasti tämän vuoden rippikouluista otettuja valokuvia. Siellä voi kysyä epäselviä asioita nimettömästi.
Nuorisopappi Varpu Miettunen-Hukari, p. 040 643 0003
Nuorisotyönohjaaja Antti Toiva, p. 040 640 2025
Nuorisotyönohjaaja Ossi Hakala, p. 040 565 8831
Tavoitat meidät myös sähköpostilla: etunimi.sukunimi@evl.fi
Ole reilusti yhteydessä, jos kysyttävää on. Rippikouluun liittyvissä sateenkaariasioissa auttaa erityisesti Varpu Miettunen-Hukari.
Mahdolliset muutokset: www.seuris.net/rippikoulu
Mainittujen päivämäärien lisäksi jokaiseen rippikouluun kuuluu lyhyempiä tapaamisia pitkin talvea ja kevättä. Nämä saat selville oman leirin työntekijöiltä.
Alkupäivä la 17.2.
Leirijakso 24.2.–2.3.
Jatkopäivät pe-su 12.–14.4.
Konfirmaatioharjoitus to 2.5.
Konfirmaatio su 5.5. klo 10
Alkupäivät la 27.4., la-su 4.–5.5.
Leirijakso 3.–10.6.
Jatkopäivät ke-to 12.–13.6.
Konfirmaatio su 16.6. klo 10
Alkupäivät to-pe 6.–7.6. ja ma 10.6.
Leirijakso 12.–19.6.
Jatkopäivät ke-to 26.–27.6.
Konfirmaatio su 30.6. klo 10
Alkupäivät ti-to 18.–20.6.
Leirijakso 24.6.–1.7.
Jatkopäivät ke-to 3.–4.7.
Konfirmaatio su 7.7. klo 10
Alkupäivät to-pe 27.–28.6., ma 1.7.
Leirijakso 3.–10.7.
Jatkopäivät to-pe 11.–12.7.
Konfirmaatio la 13.7. klo 10
Alkupäivät to-pe 4.–5.7., ma 8.7.
Leirijakso 10.–17.7.
Jatkopäivät to-pe 18.–19.7.
Konfirmaatio su 21.7. klo 10
Alkupäivät ma-ke 8.–10.7.
Leirijakso 12.–19.7.
Jatkopäivät ma-ti 22.–23.7.
Konfirmaatio la 27.7. klo 10
Alkupäivät to-pe 11.–12.7., ma 15.7.
Leirijakso 17.–24.7.
Jatkopäivät to-pe 25.–26.7.
Konfirmaatio su 28.7. klo 10
Alkupäivät ke-pe 17.–19.7.
Leirijakso 21.–28.7.
Jatkopäivät ke-to 31.7.–1.8.
Konfirmaatio su 4.8. klo 10
Alkupäivät ke-pe 24.–26.7.
Leirijakso 29.7.–5.8.
Jatkopäivät ke-to 7.–8.8.
Konfirmaatio su 11.8. klo 10
Päivärippikoulu on tarkoitettu niille nuorille, joille leirillä oleminen on liian haastavaa esim. sosiaalisten haasteiden vuoksi. Päivärippikoulu kokoontuu päivisin Pirkkalassa niin, että illaksi ja yöksi palataan kotiin. Ryhmään otetaan korkeintaan 10 osallistujaa. Jos ilmoittaudut päivärippikouluun, perustele ilmoittautumislomakkeessa huolellisesti, miksi sinun olisi tarpeellista päästä tähän ryhmään.
Myös päivärippikoulussa on lyhyempiä tapaamisia pitkin talvea ja kevättä.
Intensiivijakso on la-su 4.-5.5. ja la-su 25.-26.5.
Konfirmaatio on su 9.6. klo 13.
Pienryhmärippikoulu on tarkoitettu ensisijaisesti kehitysvammaisille nuorille. Pienryhmärippikouluun ilmoittaudutaan ottamalla yhteyttä suoraan Tampereen seurakuntien kehitysvammaistyön pastori Pirjo Tuiskuseen, p. 050 505 9073 tai pirjo.tuiskunen@evl.fi.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä