Leirikeskus Lotjan tupa

Lotja

Leirikeskus Lotjan tupa

Kuukkelikuja 10, 93280 Syöte

040 669 1713

Pudasjärvellä sijaitseva Leirikeskus Lotjan tupa koostuu kahdeksasta rakennuksesta. Alueella on päärakennus, sauna, luokkarakennus, majoitusrakennuksia ja varasto. 

Leirikeskuksessa on majoitustilat 50−60 hengelle. Lotjalla järjestetään pääasiassa rippikoululeirejä ja muita nuorten leirejä. 

Metsän keskellä, järven rannassa upeiden maisemien keskellä sijaitseva tila hankittiin Pirkkalan seurakunnalle vuonna 1976. Seurakunta möi 1970-luvun alussa Pirkkalan lentokentän rakennusvaiheessa alueelta metsää, josta saadut varat päätettiin sijoittaa johonkin Lapissa sijaitsevaan leirintäkohteeseen seurakuntanuorten Lappi-innostuksen vuoksi. Sopiva tila löytyi Pudasjärveltä Naamangan kylästä. Paikasta alettiin käyttää nimitystä Lotjan tupa viereisen järven toisella puolella olevan Lotjavaaran mukaan. 

Ensimmäiset rippikoululeirit järjestettiin Lotjalla jo kesällä 1978. Vuosien varrella Lotjan tilalle on rakennettu uusia rakennuksia sekä jatkuvasti kehitetty tilan toimintamahdollisuuksia. Nykyään talvileiriä lukuunottamatta kaikki rippikoululeirit järjestetään Lotjan tuvalla. Leirikeskukseen tehdään myös muita lapsiperheiden, nuorten ja aikuisten retkiä ja leirejä. 


 

 

 

 

Pysäköinti Pysäköinti
wc wc

Tapahtumat

to 2.11. klo 8.00

Kuukkelikuja 10, 93280 Syöte

K18-vuosihuoltoreissu Lotjalla

Nuorten aikuisten K18-vuosihuoltoreissu Lotjalla 2.-5.11.
la 24.2. klo 0.00

Kuukkelikuja 10, 93280 Syöte

Hiihtolomareissu Lotjalle

Nuorten ja nuorten aikuisten hiihtolomareissu eli hiihtis Lotjalla 24.-28.2.
to 28.3. klo 0.00

Kuukkelikuja 10, 93280 Syöte

Pääsiäisreissu Lotjalle

Nuorten ja nuorten aikuisten pääsiäisreissu eli päsäri Lotjalla 28.3.-1.4.
to 29.8. klo 17.00

Kuukkelikuja 10, 93280 Syöte

Jatkoripari

Jatkoripari eli jatkis Lotjalla 29.8.-1.9.