Vapaaehtoisena seurakunnassa

Pirkkalan seurakunta on yhteisö, joka kutsuu mukaan toimimaan. Tällä sivulla esittelemme vapaaehtoisia ja vapaaehtoistoiminnan eri tehtäviä.

Vapaaehtoistoimintaamme voit tutustua tarkemmin täällä ja täältä löydät vapaita tehtäviä.

Vapaaehtoistehtäviä.

Kerhonomi Tuula-Maija

Vapaaehtoisena seurakunnassa -sarjan viimeisessä osassa tutustutaan vinttikirkon rukoushetken pitäjiin.

”Kappeli löytyi romun keskeltä”

Hirsisessä vinttikirkossa kuvataan Leijon vinttikirkkoa.Viikon keskellä on hiljennytty rukoushetkeen pian 20 vuoden ajan, viime vuosina myös virtuaalisesti. Ajatus syntyi, kun Varuskunnantiellä sijaitsevalta Leijon vintiltä vapautui tilaa.

– Kaikki lähti vintin raivauksesta, joka ei ollut mikään pikkusiivous. Oli halu saada ullakolta pois se järjetön romumäärä. Kappeli löytyi sieltä romun keskeltä. Siivottavaa riittää, niin ulkoista kuin sisäistä, suntio Mika Leijo kertoo.

Kun suurin urakka oli ohi, tilaan saattoi kutsua vieraitakin.

Ensin Mika ja hänen vaimonsa Mari Leijo kutsuivat seurakuntalaisia koolle lähinnä juhlapyhinä. Sittemmin kokoontumisista tuli viikoittaisia, ja myös kerran kuussa nautittavat ehtoolliset tulivat mukaan.

Huomattiin, että vintin suojassa on hyvä jakaa elämää muutenkin. Osallistujia riittää kourallisesta 30:een.

– Joku jakaa kipunsa, joku ilonsa. Jollain on laulu, toisella virsi, kolmannella rukous.

– Rukoushetki antaa tilan kohdata Luojaani, Jumalaani. Johonkin vähemmän tärkeään tuo aika muuten hukkuisi. Tapa voi varjella, jopa pahalta.

– Myös hiljaisuudelle pyritään antamaan tilaa. Toisinaan käy niin, että loppusiunauksen jälkeen porukka vaan istuu, ei ole kiire mihinkään. Hyvältä tuntuu silloin kun hetki on tehty yhdessä.

Kun korona laittoi ovet säppiin, Mika ja Mari kapusivat vintille pitkään kaksin.

Eräänä iltana he asettivat älypuhelimen alttaria kuvaamaan ja taltioivat rukoushetken. Tunnelma välittyi näytöltä siinä määrin, että virtuaalivinttiä alettiin tehdä viikoittain. Tapa jäi elämään koronarajoitusten purkamisen jälkeenkin.

– Teemme koosteen illan aiheesta, viikon teksteistä. Kuvaukset hoidetaan periaatteella kerrasta purkkiin.

– Jos nyt menee ihan hörsköttämiseksi, niin jokusen kerran on tarvinnut ottaa uusiksi. Tärkeintä on rukous, ei esitys.

___________________________________________________

Vapaaehtoisena seurakunnassa, osa 21

Kerhonomi: ”Jos tulee taukoa, joku kyselee perään ja huolehtii”

Tuija Mäkipää.Toiviolainen Tuula-Maija Mäkipää on kuulunut Kapsäkissä kokoontuvan Huilipaikan vakioporukkaan jo muutaman vuoden ajan.

Kiinnostus heräsi, kun paikallislehti kirjoitti aikuisille suunnatusta leppoisasta seurustelupaikasta.

– Katselin pitkään, että paikka on lähelläni ja siellä kokoonnutaan keskiviikkoisin. Kun mieheni kuoli seitsemän vuotta sitten, päätin lähteä tapaamaan ihmisiä ja katsomaan, millaista Huilipaikassa on.

Vetäjänä oli seurakunnan pitkäaikainen diakoniatyöntekijä Sirkka Nylund, ja tunnelma oli lämpimän vastaanottava. Elämään tuli kerralla kourallinen ihmisiä, joiden kanssa kahviteltiin ja jumpattiin säännöllisesti.

Kun käynteihin sitten tuli muutaman viikon tauko, Sirkka soitti perään kysyäkseen kuulumisia. Huolenpito lämmitti Tuula-Maijan mieltä.

– Edelleen on niin, että jos jollekulle tulee pidempi tauko, joku kyselee perään ja huolehtii.

Viime syksystä Tuula-Maija on luonut välittävää ilmapiiriä kerhonomina, ryhmän ohjaajana.

Huilipaikasta nykyään vastaavalla diakoniatyöntekijä Jouni Kivimaalla oli kädet täynnä töitä, ja hän tarjosi osaa vetovastuusta vakiokävijöille. Vapaaehtoisparikseen Tuula-Maija sai Varpu Turusen.

– Työnjako on yleensä sellainen, että Varpu vastaa tuolijumpasta ja minä kehitän jonkinlaista aivojumppaa, vaikkapa visailukysymyksiä.

Aikaa on runsaasti myös ajatusten vaihtamiselle. Kävijät jakavat kiinnostuksen käsitöihin, mutta puhuttavaa riittää paljon muustakin.

– Keskusteluja on käyty esimerkiksi edunvalvonnasta ja hoitotahdosta. Kaikesta voi puhua, ja saamme toisiltamme hyödyllistä yleistietoa milloin mistäkin asiasta.

Tuttavuudet ovat syventyneet ystävyyssuhteiksi, joita vaalitaan muuallakin kuin Huilipaikassa. Syksyllä jatkuvat Kapsäkin kokoontumiset ovat kuitenkin tervetullut lisä arkeen.

– On se mukavaa, että on tällainen paikka, johon lähteä kotoa.

___________________________________________________

Vapaaehtoisena seurakunnassa, osa 20. 

”Hiljaisuudessa ei etsitä tyhjyyttä vaan Kristusta”

Pappilan aittakappelissa annetaan kesäaamuisin tilaa hiljaiselle rukoukselle. Vastassa on vanhan rakennuksen rauha sekä pirkkalalaiset Raija Simula ja Pentti Kuusjärvi, jotka saattelevat hiljaisuuteen.

– Kappeli on kaunis, levollinen tila luonnon keskellä. Ajan ja paikan tarjoamat raamit helpottavat hiljaiseen rukoukseen laskeutumista, kotona se on usein vaikeampaa, Raija sanoo.

Rukoushetket käynnistyivät Raijan aloitteesta ensi kerran pari vuotta sitten. Hänen elämäänsä äänetön rukoilu on kuulunut jo 15 vuoden ajan. Alkuun auttoi Aitolahden kirkossa kokoontuva kontemplatiivinen rukousryhmä, jossa hiljaisuus alkoi avautua.

– En osaa sanoa, miten se tapahtui, mutta lakkasin rukoilemasta sanoilla. Olin pitkiä aikoja hiljaa ja luin psalmeja. Niissä on paljon sellaista, mikä ohjaa Jumalan läsnäoloon.

– Raamatun voi hyvin ottaa avuksi, jos siltä tuntuu. Sekin voi auttaa, jos katseen keskittää johonkin kappelissa.

Raija neuvoo suhtautumaan hiljaiseen rukoukseen kärsivällisesti.

Aittakappelin rukoushetket kestävät tunnin, mutta paikalle saa tulla lyhyemmäksikin aikaa. Ensikertalaisen on hyvä pidentää rukousaikaa vähän kerrallaan.

Jos mieli alkaa vaeltaa, huomion voi palauttaa lempeästi rukoukseen.

– Mieleen tulevat ajatukset saavat mennä, niistä voi päästää irti. Minulla takaisin rukoukseen pääsemiseen auttaa rukoussanan käyttö. Sanon mielessäni Abba tai saatan miettiä Isä meidän -rukousta.

– Hiljaisuudessa ei etsitä tyhjyyttä vaan Kristusta. Voisi sanoa, että hiljainen rukous on ajatuksetonta läsnäoloa Jumalan edessä. Kappelissa tunnen, että Jumala katselee minua.

____________________________________________________________________

Vapaaehtoisena seurakunnassa, osa 19 

”Tämä on mukavaa työn ja arjen vastapainoa” 

Sirkku Liedes kansallispuvussaan.Sirkku Liedes muutti 90-luvun alussa Pirkkalaan. Hän aloitti silloin vapaaehtoisena pyhäkoulun vetäjänä toimimisen Kirkkoveräjän seurakuntatalossa sekä Kurikassa. Tätä tehtävää hän hoiti muutaman vuoden ajan.  

Pirkkalan Kirkkokuoroon Sirkku liittyi ystävänsä innostamana. Kanttori Pirkko Leponiemi-Pirhosen pienen laulutestin jälkeen on laulanut alttoa Kirkkokuorossa.  

- Olen Ylöjärveltä kotoisin ja jo pienenä kävin kirkossa ja pyhäkoulussa. Kirkossa ihailin aina kuorolaisten laulua. Nyt on ihanaa, kun saan itsekin olla laulamassa.  

- Kirkkokuoron harjoitukset ovat viikoittain. Vaikka välillä väsyttäisikin, eikä jaksaisi lähteä. Niin aina on kannattanut lähteä. Laulaessa arjen murteet kyllä unohtuu.  

- Kirkkokuoro on hieno harrastus. On upeaa saada laulaa Pirkkalan kirkossa. Esiintymiset kuten viimeksi Pirkkalaisessa messussa ovat minulle juhlahetkiä, joista nautin paljon. Pirkko on erittäin hyvä kuoronjohtaja ja hyvin kärsivällinen. Kokemus, että Kirkkokuoroa arvostetaan, on myös minulle tärkeä.  

Laulamisen lisäksi Sirkku on mukana kuorotoiminnan hallinnollisissa tehtävissä kuten esimerkiksi Pirkkalan Kirkkokuoron johtokunnassa ja varapuheenjohtajana. Lisäksi hän kuuluu Tampereen kirkkomusiikkipiirin hallitukseen sekä Suomen Kirkkomusiikkiliiton hallitukseen.  

- Vapaaehtoistoiminnassa kannattaa ehdottomasti olla mukana. Antaessaan myös itse saa paljon. Tämä on mukavaa työn ja arjen vastapainoa. Paljon on tarjolla erilaisia tehtäviä ja itse voi määrittää kuinka paljon on mukana. Kuorotoimintaan tietty vaaditaan hieman erilailla sitoutuneisuutta.  

Vuonna 2015 Sirkku kävi seurakunnan järjestämän Alfa-kurssin, jossa käsiteltiin kristinuskon perusteita. Tämän jälkeen Sirkku aktivoitui myös messuavustajaksi. 

- Toimin messuavustajana silloin tällöin. Tähän tehtävään voi itse varata vuoroja. Koen tehtävän merkitykselliseksi ja on ollut hienoa päästä tähänkin mukaan.  

Sekä kuorotoiminnan ja messuavustajan tehtävien kautta Sirkku on saanut tutustua uusiin ihmisiin. 

- Vapaaehtoistoiminta on osa elämääni. Ilman tätä olisi aika tyhjää. 

- On tuntunut hienolta, että välillä on myös pyydetty tekemään jotain. On mukava tuntea itsensä tarpeelliseksi.  

Seurakunta on vaikuttanut Sirkun liikuntaharrastuksiinkin.  

- Kirkkovenesoutu on hyvää liikuntaa. Nostan kyllä Jorma Schukoffille hattua. Kunnioitan hänen jaksamistaan ja sitoutumista kirkkovenesoutuun. 

- Myös Run for Missions -juoksutapahtumaan olen pari kertaa osallistunut. Siitä on ollut hyötyä myös oman kunnon kannalta.  

Osallistuminen Pirkkalan Kirkkokuoron mukana Tallinnan laulujuhlille on jäänyt lämpimästi Sirkun mieleen. 

- Se oli unelmien täyttymys. 10 000 laulajaa laulaa lauloi yhdessä samaa laulua. Se oli voimakas yhteenkuuluvuuden tunne. Virolaiset olivat niin intoa täynnä, että se oli ihan käsinkosketeltavaa. Se oli voimaa antava kokemus. 

______________________________________________________

Vapaaehtoisena seurakunnassa, osa 18 

”Opimme molemmat toistemme kulttuureista”


Leea Kokko.Minustako ystävä maahanmuuttajaäidille? Seurakunnan hakuilmoitus herätti pirkkalalaisen Leea Kokon mielenkiinnon vuosi sitten. Kesän koittaessa hän oli jo perehdytyksessä tehtävään.

Samaan aikaan hän kuuli Kapsäkin Kansainvälisestä kohtaamispaikasta, jossa eri kulttuureista tulevat tapaavat torstaisin.

– Rupesin käymään siellä välillä yksin ja välillä 19-vuotiaan tyttäreni kanssa. Näissä illoissa olen hiljalleen tutustunut ihmisiin ja he minuun.

– Kapsäkissä kummasti virkistyy, vaikka sinne mennessä olisi väsyttänyt työpäivän jäljiltä.

Helmikuussa koitti odotettu hetki, kun Kokolle tarjoutui tilaisuus tutustua maahanmuuttajaäitiin ja ryhtyä hänen ystäväkseen.

– Siitä lähtien olemme nähneet melkein viikoittain, miten nyt molempien aikatauluihin sopii. Tapaamme kahden kesken tai kahvilassa, ja käymme myös eväsretkillä ja ostoksilla yhdessä.

– Olen tavannut myös hänen lapsensa ja miehensä, koko perhe on aivan ihana.

Hienoinen kielimuuri ei tule ystävyyden tielle. Jos jokin sana ei ole tuttu, aina löytyy kiertoilmaisu tai muu keino ilmaista itseään.

– Sanon ihan reilusti, jos en ymmärrä jotain. Silloin rouva tai hänen miehensä selostaa toisin sanoin tai näyttää kuvaa netistä, ja lopulta merkitys aukeaa. Kielen oppiminen tulee siinä sivussa.

Myös toisen kulttuurin tavat ovat tulleet molemmin puolin tutuiksi.

– Oli jännä kuulla esimerkiksi perheen perinteistä ramadanin suhteen. Siitä, millaisia ne olivat heidän entisessä kotimaassaan ja nyt Suomessa. Havahduin siihen, mitä sen viettäminen käytännössä tarkoittaa.

Kokko taas pystyy auttamaan ystäväänsä asioiden hoitamisessa.

– Siitä on konkreettista hyötyä, kun on paikallinen ja tietää, miten asiat toimivat. Voi olla avuksi jakamalla arkista tietoa, ja tässä auttamisessa ei ole virastoaikoja.

Yhdistävistä tekijöistä hauskin on ystävän keittiöstä löytynyt värikäs, tutunnäköinen teekannu.

– Äitini on tuonut 70-luvulla silloisesta Leningradista saman kannun, joka on nyt minulla. Sattumalta ystäväni on löytänyt samanlaisen kirpputorilta.​

______________________________________________

Vapaaehtoisena seurakunnassa, osa 17 

”Pyrin aina auttamaan, jos vaan voin” 

Jorma Shukoff kirkkoveneen vieressä.Kirkkovenesoutukausi on ihan kohta alkamassa. Soudun voimahahmon Jorma Schukoffin silmistä loistaa ilo, kun hän kertoo vapaaehtoistehtävästään kirkkovenesoudun ohjaajana.  

- Tulevan kesänä soudamme kerran viikossa. Aloitamme 16. toukokuutta. Ennen vesille lähtöä minulla on ollut tapana lausua muutama sana. Se on ollut sellainen koskettava ja hiljainen hetki. Sen jälkeen on ollut hyvä lähteä yhdessä vesille. 

Jorma toimii kirkkovenesoudun ohjaajana seurakunnan soutuporukalle, mutta ohjaa myös muitakin ryhmiä ja yhteisöjä. Alakoululaisten ohjaamisesta hänelle on jäänyt erityisen hyvät muistot mieleen. 

- Lapset ovat niin aitoja ja heidän silmistään loistaa ilo. He kuuntelivat esimerkillisesti ohjeita ennen vesille lähtöä ja toimivat juuri siten, miten heitä oli ohjattu. Soudimme kolme varttia. Kun pääsimme rantaan, lapset kysyivät heti, että koska mennään uudestaan. Tällaiset hetket painuvat sydämeeni. 

Kirkkoveneeseen liittyvät tehtävät eivät rajoitu pelkästään vaan soutamiseen, vaan talven ja kevään aikana tehdään paljon erilaisia huolto- ja kunnostustöitä, jotta vene on kunnossa seuraavaa soutukautta varten. 

- Vapaaehtoistoiminta on ollut mukana elämässäni ihan lapsesta saakka. 

- Erilainen auttaminen ja tekeminen antaa uskoa huomiseen ja pitää mielen virkeä. Siinä on yleensä kaksi tyytyväistä ihmisitä – avun saaja ja avun antaja. Vapaaehtoistoiminnassa voi itsekin oppia paljon ja lisäksi se on mielenkiintoista. 

Jorma tuli seurakunnan toimintaan mukaan noin parikymmentä vuotta sitten.  
- Lähdin ehdokkaaksi mukaan seurakuntavaaleissa, ja vuonna 2007 minut valittiin seurakunnan luottamushenkilöksi. Luottamushenkilönä olen toiminut kirkkovaltuustossa, kirkkoneuvostossa, ohjausryhmissä sekä erilaisissa työryhmissä. Luottamustoimet olivat minulle tukeva askel kohti vapaaehtoistehtäviä. 

Ehtoollisavustajan ja kirkkoväärtin tehtävät ovat Jormalle mieluisia ja merkityksellisiä. 
- Minulle on tärkeää esimerkiksi ehtoolista jaettaessa tai tekstiä luettaessa seurakuntalaisten katseet. Tyytyväiset katseet koskettavat minua. 

Jorma on vetänyt lasten puuaskartelu- ja piirakanleivontakertoja. Ne ovat olleet innostavia hetkiä ja niistä on jäänyt mukavat muistot mieleen. 

Apuriryhmään kuuluminen on tuonut mukanaan paljon kohtaamisia vanhusten sekä yksinäisten ihmisten kanssa. Näihin tehtäviin on kuulunut mm. muuttamisessa apuna olemista ja pihatöitä. Lisäksi ryhmän kanssa käydään Lotjalla tekemässä monenlaisia huolto- ja kunnostustöitä. 

Jorma teki pitkä työuransa Valmetilla. Yli 50 vuotta kestäneeseen työuraan kuului paljon työskentelyä ulkomailla ja useassa eri maassa. 
- Ulkomaan komennuksilla sain tehdä töitä paikallisten kanssa. Niistä vuosista sai hyvää kokemusta erilaisten ihmisten kanssa toimimisessa sekä tuntemusta eri kulttuureista.  

- Maahanmuuttajien auttaminen on tärkeää ja siksi olen käynyt opettamassa suomen kieltä heille. 

- Vapaaehtoistoiminnassa minulle on tärkeää auttaminen ilman rajoja. Pyrin aina auttamaan, jos vaan voin. 

__________________________________________________

Vapaaehtoisena seurakunnassa, osa 16 

”Toimin vapaaehtoisena niin kauan kuin jaksan” 

Anna-Maija Lahtinen.Anna-Maija Lahtiselle seurakunta on ollut aina hyvin tärkeä. Hän on toiminut pitkään seurakunnan eri luottamustehtävissä mm. kirkkovaltuutettuna, kirkkoneuvostossa, ohjausryhmissä sekä erilaisissa työryhmissä. Luottamustoimien kautta tuli myös kiinnostus olla mukana vapaaehtoistehtävissä. 

– Vapaaehtoistoimintaan osallistuminen on tehnyt elämäni mielekkääksi. Kun itse auttaa ja antaa, niin saa paljon hyvää mieltä. Tämä on minulle hirmuisen tärkeää. 

– Olin terveydenhoitaja ja tein töitä ihmisten parissa. Nyt eläkkeellä ollessani on vielä enemmän aikaa käytössä, joten vapaaehtoistoiminta on aika luontainen jatke minulle. Teen tätä niin kauan kuin jaksan. 

Anna-Maija toimi yli toistakymmentä vuotta seurakunnan kahvila Sirpakassa myyjänä. Osa-aikaeläkkeellä olleessa hän oli yhden päivän viikossa myyjänä ja myöhemmin enemmän. 

– Välillä vielä tilapäisesti auttelen Sirpakan tehtävissä. Viimeksi esimerkiksi olin pussittamassa munkkeja. 

Naisten saunan lämmitysporukassa Anna-Maija on ollut mukana 90-luvun lopusta lähtien. Silloin saunaa lämmitettiin vielä Pihlajaniemessä. 

–  Pihliksen puusaunan lämmityksessä oli jotakin erityistä. Se oli oma hetkensä. Se oli samalla rauhoittumisen hetki. 

– Nyt Pappilan rantatuvalla ei enää lämmitetä saunaa, vaan se lämpiää itsestään. Tehtävä on nyt erilaista. Me huolehdimme saunaillan puitteet kuntoon sekä laitamme tarjottavat pöytään saunojia varten. Joskus olen myös pitänyt hartaushetken. 

Naisten saunailtojen kautta Anna-Maija kertoo saaneensa paljon uusia ystäviä. 
– Meillä on saunalla erittäin hyvä henki. Siellä kukin saa olla ihan omana itsenään. Jutut liikkuvat laidasta laitaan. Ilolla olen saanut todeta, että nyt uuden saunan myötä, olemme saaneet myös uusia saunojia mukaan ja varsinkin nuorempia. 

– Viime joulun alla koettiin mukava hetki naisten saunalla, kun Tuula-pappi kruunasi minut ja kolme muuta naista saunakuningattareksi. Se oli hieno hetki ja mukava tunnustus tehdystä työtä. 

Anna-Maijan vapaaehtoistehtäviin on lisäksi kuulunut ehtoollisavustajana ja kirkkoväärtinä oleminen. Korona-ajan alusta hän on toiminut ystävänä yhdelle ihmiselle, jolle hän on joka viikko soittanut. 
– Näinkin pienellä auttamisella, kuin soittamalla jollekin, on saanut olla auttamassa. 

Kiinnostus laulamiseen on johdattanut Anna-Maijan Kraak-kuoroon viitisen vuotta sitten. Kraak-kuoroon ei ole pääsyvaatimuksia ja siinä on tilaa kaiken ikäisille, sekä nuotista että nuotin vierestä laulaville. 
– Tiedän, että Kirkkokuoroon minulla ei olisi ollut edellytyksiä, joten Kraak-kuoro oli minulle hyvä vaihtoehto. 

– Vapaaehtoistoiminnassa mukana oleminen on hyvin tärkeää, ja samalla se on kivaa ja tuo omaan elämään lisää sisältöä. Toivonkin, että varsinkin uudet pirkkalalaiset ja nuoret löytäisivät oma paikkansa olla mukana toiminnassa. 

______________________________________________

Vapaaehtoisena seurakunnassa, osa 15

MAtti Pitkänen.Apurimies: ”Pullakuskin tehtävässä on omat etunsa”


Kun Sirpakan vapaaehtoiset leipojat saavat perjantaiaamuna leivonnaiset ulos kirkon keittiön uunista, Apurit poimivat ne kyytiinsä. Yksi kuljetusvastuussa olevista miehistä on lähes 10 vuotta Apureissa toiminut pirkkalalainen Matti Pitkänen.

– Määräaika on vähän ennen puolta kymmentä aamulla. Silloin leipomolaatikot lastataan autoon niin, että Sirpakassa ollaan viimeistään varttia vaille. Kymmeneltä leivonnaiset ovat jo esillä, kun kahvilan ovet avataan.

Pitkänen laatii pullakuskeille vuorolistan kahdesti vuodessa, kevät- ja syyskaudelle.
Hänen lisäkseen listalla on muutama muu mies, joista kukin vuorollaan huolehtii leivonnaiset Sirpakkaan. Usein maistiaisia riittää kuskillekin.

– Omat etunsa tässä on. Kyllä me pääsemme laatua testaamaan. Munkithan ovat tosi hyviä juuri paistosta tulleina, kun rasva oikein tirisee.

Pitkäsen makoisat eläkepäivät alkoivat vuosikymmen sitten. Mies oli uutta tekemistä vailla, kun Pirkkalaisen juttu naapuriapua tarjoavien Apureiden porukasta osui silmään. Pian hän oli jo osa ryhmää.

– Tämä tuntuu luonnolliselta jatkumolta työuralleni ihmisten parissa. Apureiden toiminta on monipuolista ja mielekästä, en ole ainakaan vielä harkinnut jääväni pois.

– Sitä sanotaan, että kun autat toista, saat itse vähintään yhtä paljon. Kyllä se hyvää mieltä tuo, kun huomaa jonkun olevan tyytyväinen siihen, mitä on tehnyt. Sen ei tarvitse olla lampun vaihtamista kummempaa.

– Joskus on haasteellisiakin tehtäviä, kuten vaikkapa Ikean kalusteiden kokoamista ohjekuvien perusteella. Juuri joku totesi, että aika paljon paketissa olleita osia jäi käyttämättä, mutta kyllä se huonekalu pystyssä pysyi.

Apureiden puhelimeen tulleet tehtävät jaetaan viikon alussa, ja niitä lähdetään hoitamaan pareittain. Jokaisen vahvuuksia ja erityisosaamista hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan.

– Esimerkiksi selkeisiin remonttitehtäviin on apureita, joilta sellaiset luonnistuvat hyvin. Muutamalla kaverilla on osaamista tietokoneiden ja muun tekniikan päälle. Ammattilaisosaamista vaativat hommat ovat sitten erikseen, sähkö- ja putkiasentajan reviirille emme astu.

Keväisin ja syksyisin Apurit tekevät pientalojen ympäristönhoitoa, kuten lehtien haravointia ja istutusten muuta hoitoa.

Pappilan alueelle on talkoiltu Apureiden voimin muun muassa lintutorni, laavu ja kota. Porukan vuotuiseen ohjelmaan taas kuuluu pari-kolme viikkoa Lotjan leirikeskuksella, jossa hoidetaan tarpeen mukaan rakennusten ja alueiden kunnossapitoon liittyviä töitä.

Erityisesti Pitkäsen mieleen ovat jääneet asuntojen vaativammat siivoamistehtävät ja saattokeikat sairaalaan.

– On tullut vastaan koteja, joissa siivoaminen ja jätteiden vieminen on jäänyt hoitamatta vuosiksi. Taustalla voi olla terveydellisiä tekijöitä tai muuta vastaavaa selittävää.

– Myös sairaalaan saattaessa tuntee olevansa tarpeellinen, kun tietää, millainen paikka keskussairaalakin on. Totta kai siellä saa neuvontaa, mutta ensikertalainen ei sitä välttämättä tiedä. Huolehdimme, että asiakas löytää oikeaan osoitteeseen.
 

_________________________________________________

Vapaaehtoisena seurakunnassa, osa 14 

“Vapaaehtoistoiminta on osa elämääni” 

Anita Ranta.Anita Ranta kaipasi ihmisten kanssa olemista pitkän työuran jälkeen. Hän toimi talous- ja hallintopäällikkönä yli kolmekymmentä vuotta. 

Vapaaehtoistoiminta on Anitalle elämää rikastuttava asia, eikä hän ole sitä koskaan kokenut työksi, vaan osaksi omaa elämää. 

─ Olen äidinmaidossa jo juonut vapaaehtoistyön tärkeyttä, mikä on suunnannut ajatukset itsestä muihin. Oppi, minkä siinä saa kohtaamistaan ihmisistä, on todella tärkeää. 

Anita muutti Pirkkalaan vuonna 1985. Aluksi kaikki vapaa-ajantoiminta keskittyi Tampereelle, mutta vuonna 2007 Anita löysi Pirkkalan seurakunnan. 

─ Lähdin seurakuntavaaliehdokkaaksi Pirkkalassa aika tuntemattomana. Vaikka ääniä ei paljoa tullut, minut valittiin aikuistyön ohjausryhmän puheenjohtajaksi. Tästä se lähti ja tuli sydämen asiaksi!  

Tällä hetkellä Anita on kirkkovaltuutettu sekä mukana aikuistyön ohjausryhmässä. Lisäksi hän toimii vapaaehtoistehtävissä monella saralla mm. eri työryhmissä ja tiimeissä sekä kahvilan Sirpakan kahvilatyöntekijänä. 

─ Kahvila Sirpakassa toimin noin kerran viikossa. Pyhisin käyn kirkossa ja tarpeen mukaan osallistun siellä palvelutehtäviin. Lisäksi olen mukana erilaisten tapahtumien suunnittelussa.  

Anita kertoo, että hänelle on tärkeää ihmisten kohtaaminen. Erilaisten kohtaamiset on myös innostanut häntä useisiin vapaaehtoistehtäviin. 

─ Vapaaehtoistoiminnassa on ehdottomasti parasta ihmisten kohtaaminen. Seurakuntahan koostuu juuri ihmisistä.  

─ Uusien mukaan kutsuminen on tärkeää. Kun kuulee outojenkin ihmisten rupattelevan keskenään, sen kuuleminen on parasta. Liian paljon tänäkin päivänä on yksinäisyyttä.  ”Kysyä ja kuunnella” on tärkeää, kohtaamiset, oivallukset yhteiskunnan eri osa-alueista. Omat lapsenlapsenikin rikastuttavat minua muistuttamalla ”ennen oli ennen, nyt on nyt”. 

Vuosien varrelta on jäänyt hyviä muistoja seurakunnan toiminnasta. Anita muisteleekin Miesmieskirkon kesäjuhlia, jotka järjestettiin Pappilassa. 

─ Saimme innostettua mukaan ison joukon vapaaehtoisia. Vielä tänäkin päivänä kuulen, kuinka ihmiset muistelevat niitä juhlia parhaina kesäjuhlina. 

Haastattelun loppuun Anita haluaa kannustaa myös uusia vapaaehtoisia mukaan. 

─ Mukaan vaan toimintaan. Antaessaan saa! Meillä jokaisella on omat erityislahjat ja annetaan ne yhteiseksi hyväksi. 

__________________________________________

Vapaaehtoisena seurakunnassa, osa 13 

”Olen tuonut porukkaan joukkue- ja kilpailuhenkeä” 

Martti Virkki.Pirkkalalaisen Martti Virkin torstaiaamu on alkanut miesten aamukahveilla Kirkkoveräjällä ajatuksia vaihtaen. Huhtikuun seitsemäntenä porukkaa puhututtivat ympäristöasiat, joista edettiin muuhun ajankohtaiseen. 

– Keskustelimme aika laajasti Ukrainan sodasta ja riippuvuudesta Venäjän energiaan, öljyyn, kaasuun ja kivihiileen. 

Virkin tehtävänä on tuurata koollekutsujaa, aikuistyönohjaaja Jukka Peltolaa, jos tämä ei pääse paikalle. 

– Vara-Jukkana huolehdin ryhmästä eli keitän kahvit, tuon evästä ja pidän sopivasti jöötä. Vanhenevien, osittain muistisairaidenkin ihmisten porukka on vähän kuin päiväkotiryhmä, jolla pitää olla raamit, hän hymyilee. 

Aamun pääpuheenaihe valitaan yhdessä etukäteen. Tapana on, että yksi miehistä alustaa keskustelua. 

– Ehdotuksia kysytään aina koko ringiltä, ja ne vaihtelevat laidasta laitaan. Vähän aikaa sitten päivitin tilannetta avaruuteen ammutusta teleskoopista, josta oli ollut puhetta aiemmin. 

– Aiheisiin joutuu jonkin verran perehtymään. Ei sitä muuten viitsi mennä porukan eteen selostamaan jostain asiantuntijana. 

– Hienoa on, että meitä on laajasti eri aloilta, erilaisista lähtökohdista. Oli aihe mikä tahansa, joku tietää siitä aina jotain tarkemmin. Itse esimerkiksi tunnen ilmastoasioita niin sanotusti vihreän energian suunnalta, kylmäalan yrittäjänä työskennellyt Virkki kertoo. 

Vapaaehtoistoiminnan hän löysi sattumalta kahdeksan vuotta sitten. Tuolloin takana oli kaksi leikkausta ja jatkohoitoja vaatinut aggressiivinen syöpä, joka laittoi arvoja uusiksi. 

– Päätin muuttaa elämäntapaani silloin kun sain diagnoosin. Halusin etsiä liikunnallisen harrastuksen ja muuttaa ruokavaliota terveellisemmäksi, että saisin elää laadukasta elämää niin kauan kuin sitä on jäljellä. 

– Eräällä pyörälenkillä huomasin Pirkkalan keskuskentällä porukan, joka heitteli petankkikuulia. Joku sitten huikkasi, että haluanko tulla mukaan. Siitä se lähti. 

– Ryhmä on niin tiivis, että kun siihen kerran liittyy, ei halua olla pois kuin erittäin pätevästä syystä. Jäseniä on viisikymppisistä yhdeksänkymppisiin. Lähes samalla porukalla pelataan talvisin biljardia. 

– Syksyisin harrastustoimintaa riittää kolmelle päivälle viikossa, kun lajit menevät limittäin ja mukaan lasketaan myös Viisasten kerho, Virkki viittaa aamukahveihin nauraen. 

Toiminnan säännöllisyys on urheilutaustaiselle miehelle tärkeää. Paikkansa on myös enemmän tai vähemmän leikkimielisellä kisailulla. 

– Olen tuonut ryhmään joukkue- ja kilpailuhenkeä. Kilpailuvietti on kaikilla tuntemillani urheilutaustaisilla ihmisillä niin sisäsyntyistä, että oli peli mikä tahansa, kilpailu on aina käynnissä. 

Biljardia pelataan nykyään Virkin ehdotuksesta kahden hengen joukkueina, jotta sivustakatsojia on vähemmän. 

– Kilpailuhenki on äitynyt porukassa sellaiseksi, että omista pelivuoroista todella pidetään kiinni, hyvä kun ei tapella, Virkki myhäilee tyytyväisenä. 

_______________________________________________________

Vapaaehtoisena seurakunnassa, osa 12 

Neulekahvilan kutojan puikoilta valmistuu toisille lämpöisiä neuletöitä

Ulla KurikkaUlla Kurikka on innokas käsityöihminen. Hän on jo toistakymmentä vuotta käynyt neulekahvilassa, jossa tehdään yhdessä monenlaisia neulejuttuja vapaaehtoistyönä.

- Pidän neulomisesta ja sukkaa kyllä pukkaa paljon. Neulominen on myös samalla hyvää terapiaa itselleni.

- Lähdin neulekahvilaan mukaan naapurini Irma Luotosen innostamana.

Ulla kertoo, että haluaa olla mukana neulekahvilassa tekemässä hyvää omalta osaltaan. Samalla yhteiset kokoontumiset toimivat hyvänä henkireikänä omaan elämään.

- Tämä vapaaehtoistoiminta neulekahvilan kutoja on minulle juuri sopiva tapa toteuttaa vapaaehtoistoimintaa. Kerran viikossa kokoonnumme yhteen, mutta jollen pääse mukaan, niin voin silti kutoa kotona ja näin toteuttaa tätä tehtävää.

- Meitä on kovin tiivis ja innokas porukka lankojen ja puikkojen ympäröimänä aina maanataisin kahvila Sirpakassa, mutta uudetkin kutojat otamme kyllä ilolla vastaan. On hienoa olla yhdessä saman henkisten ihmisten kanssa.

Ulla kertoo, että pahimpana korona-aikana on ollut aika vaikeaa, kun ei ole päässyt neulekahvilaan.

- Se oli aika tiukkaa aikaa. Oman terveydentilan takia olen vielä ollut erityisen varovainen. Hissun kissun olen ollut kotona. Onneksi neulekahvilan töitä on voinut tehdä ihan itsekseen kotonakin. Pahimpaan korona-aikaan neulekahvila ei kokoontunut, mutta lankoja sai käydä hakemassa ja sitten kotona neuloa.

Ullan mieleen on erityisesti jäänyt ensimmäinen neuleprojekti, jossa neulottiin vauvannuttuja Afrikkaan.

- Niitä oli mukava ja helppo tehdä. Lopulta tein kolmisenkymmentä vauvannuttua. Tämä projekti meni vähän kilpailuksi naapurin kanssa, että kumpi neuloo enemmän.

Neulekahvilassa on tehty vuosien varrella monenlaisia projekteja. Kudottu on muun muassa villasukkia Merimieskirkolle ja ekaluokkalaisille, Luther-lapasia ja Vanhan kirkon juhlavuoteen liittyviä neuletöitä. Koko ajan on voimassa vauvansukkaprojekti, jossa kudotaan vauvansukkia pirkkalalaisille vastasyntyneille vauvoille.

Kuvateksti: Tällä hetkella Ulla Kurikan neulepuikoilla on tekeillä iloisen väriset säärystimet.

_____________________________________________

Vapaaehtoisena seurakunnassa, osa 11 

”Vapaaehtoisena nuorisotoiminnassa saa tutustua uusiin ihmisiin”  

Leevi Lahti.Leevi Lahti sai kipinän vapaaehtoisena toimimiseen seurakunnan nuorisotyön kautta. Hän kertoo, että seurakunnan työntekijöiltä sai tietoa erilaisista mahdollisuuksista pitää kerhoja sekä isos- ja aparikoulutukseen ilmoittautumisista.  
 
- Olen nyt kuutisen vuotta ollut mukana. Olen ollut ripareilla isosena ja nyt pari vuotta sitten siirryin tekemään aparin hommia nuortenilloissa ja kesällä ripareilla. Olen myös pitänyt videopelikerhoa muutamisen vuotta sitten sekä ollut mukana lanitoiminassa (verkkopelitapahtuma). 
 
Aparin tehtäviin kuuluvat esimerkiksi isosten kanssa erilaisten asioiden suunnittelu ja läpikäyminen, kuten jiikoo-tuntien aiheet. Jiikoo-tunnit ovat rippikoulun päivittäisiä Raamattu-ryhmiä, jossa käydään Raamatun tekstejä tutkimalla Jeesuksen elämänvaiheita läpi. Iltaohjelmien suunnittelussa ja toteuttamisessa ollaan myös mukana. Lisäksi vastuuna on jo ennen leiriä jaetut tehtävät.  

Leevi on pyrkinyt olemaan vapaaehtoisena mukana joka kesä ainakin yhdellä rippileirillä sekä laneilla mahdollisuuksien mukaan. 

- Tykkään tutustua uusiin ihmisiin. Seurakuntatoiminta on ollut aivan huikea mahdollisuus kehittää itseään persoonana. Riparitoiminta on myös toiminut tosi hyvänä apuna pääsemään ylitse mun sosiaalisesta jännityksestä. Olen myös kiinnostunut tekemään työtä nuorten parissa ja toivottavasti tulevaisuudessa ihan ammatikseni. 
 
Leevi kertoo, että seurakunta antaa hänelle paikan, johon voi pari kertaa viikossa kokoontua.  
- Kokoontumisissa ei ole ikinä huolta siitä, etteikö joukkoon sopisi. Seuriksella on aina mukavaa ja siellä on mukaan ottava yhteisö.  

 - Seurakunta ja riparit tarjoavat myös Lotjan, johon on todella mukava mennä välillä hengähtämään. Ihan sama onko reissulla vai ihan riparilla, mutta Lotjalle on aina erittäin mukava päästä. Riparit tarjoavat myös kokemusta nuorten kanssa toimimisesta sekä uusiin ihmisiin tutustumista. 

 Viime kesältä Leevin mieleen on erityisesti jäänyt koko leirin voimin leikitty Punainen lanka –riparileikki. 
- Se oli todella hauskaa, ja siitä jäi paljon hyviä muistoja leiriläisille, joista puhutaan edelleen leiriläisten kesken. 

__________________________________________________

Vapaaehtoisena seurakunnassa, osa 10   

Liisa Heinänen.“Työryhmissä on innostavaa olla mukana”  

Pirkkalan Niemenmaalla asuva Liisa Heinänen kertoo nauttivansa seurakunnan vapaaehtoisena etenkin innostavista työryhmistä. Toimittajana hän on kirjoittanut ennakkojuttuja ja uutisia seurakunnan tapahtumista Pirkkalainen-lehteen, seurakunnan Kirkkopostiin ja nettiin.  

- Kirjoittaminen on yksinäistä työtä. Pidän siitäkin, mutta sen vastapainona on mukava olla   suunnittelemassa ja toteuttamassa Majatalo-iltoja, messuja ja tapahtumia. Valtakunnalliset Toivoa naisille -konferenssit ovat olleet isoja mutta antoisia ponnistuksia.  

Heinänen kiittää Pirkkalaa seurakunnaksi, jossa vapaaehtoinen saa vastuuta ja liikkumavaraa.  

- Koen, että suhtautuminen on tasavertaista. Vapaaehtoisen ideoille, lahjoille, osaamiselle ja ammattitaidolle on käyttöä.  

Parhaillaan hän on mukana laatimassa seurakunnalle omaa rukouskalenteria. Se on ajankohtainen, sillä kirkon ylin päättävä elin kirkolliskokous on hyväksynyt aloitteen ihmisten rukouselämän vahvistamiseksi.  

- Rukous on kuin liekki seurakunnan sydämessä. Se on kaiken toiminnan perusta.  

Liisa Heinänen on vetänyt noin kerran kuussa kokoontuvaa Toivoa naisille (TN)-rukousryhmää vuodesta 2014. Ryhmässä jaetaan iloja ja suruja sekä omia rukousaiheita ja rukoillaan maailman naisten puolesta. Voiko rukouksella vaikuttaa, hän kysyy ja vastaa  TN-liikkeen perustajan Marli Spiekerin sanoin: ”Kun ihminen tekee työtä, ihminen tekee työtä. Kun ihminen rukoilee, Jumala tekee työtä.”  

TN-työn ydintä ovat tiedon lisääminen maailman naisten tilanteesta, esirukous heidän puolestaan ja heidän äidinkielellään eri medioiden kautta lähetettävät naisille suunnatut ohjelmat. Pirkkala tukee Intian odijankielisiä ohjelmia. Apu menee perille Medialähetys Sanansaattajien eli Sansan kautta.  

Monipuolisesti liikuntaa harrastava Heinänen on mielissään myös siitä, että seurakunta tukee juoksuharrastusta. Pirkkalan seurakunnan maratonviestijoukkueita ja yksittäisiä juoksijoita on nähty jo monen vuoden ajan Tampere maratonilla Run for Missions -juoksuhaasteeseessa lähetystyön hyväksi.  

- Vastatuuleen puskiessani olen juossut rinta rottingilla Intian naisten hyväksi. 

_____________________________________________________

Vapaaehtoisena seurakunnassa, osa 9

Passiokuorolainen: ”Saan laulamisesta niin paljon, etten edes mieltänyt olevani vapaaehtoistoiminnassa” 

Kuorolaulu on kuulunut pirkkalalaisen Hannele Latosaaren elämään pian parin vuosikymmenen ajan. Innostus alkoi avioliittoleirillä, jossa Hannelea pyydettiin mukaan lauluryhmään.

– Sieltä sain kipinän ruveta katselemaan kotipaikkakunnalta matalan kynnyksen kuoroja. Toiveena oli vain, että laulettavat laulut olisivat kivoja. Silloin löytyi seurakunnan gospelkuoro.

Gospelkuoro harjoitteli viikoittain ja esiintyikin usein, mutta lopetti sitten toimintansa osallistujakadon vuoksi.

Kuoronjohtaja, kanttori Liisa Aaltola ei antanut periksi vaan ideoi uutta. Hän alkoi kutsua kuorolaulusta kiinnostuneita koolle ennen joulua ja pääsiäistä. Näin syntyi esimerkiksi Kauneimmissa Joululauluissa esiintyvä Joululaulukuoro.

Nykyään Hannele kuuluu noin kymmenhenkiseen Passiokuoroon, joka on tarkoitettu kuorolaulutaustaa omaaville. Nuotinlukutaitoa ei kuitenkaan edellytetä.

Parhaillaan Passiokuoro harjoittelee palmusunnuntain esitystä varten. Luvassa on kärsimysajan tunnetuin kirkkomusiikkiteos Stabat Mater, italialaisen Giovanni Pergolesin sävellys sopraanolle, altolle ja jousille.

– Teos on äärimmäisen vaikea, siinä ei ollut mitään tuttuja sävelkulkuja. Mietin jo, että pystynkö siihen, mutta aion viedä projektin nyt loppuun.

– Liisa ei pelkää haastaa meitä. Hän on valtavan hyvä kuoronjohtaja, joka vaatii paljon ja kouluttaa meitä. Olen kehittynyt hänen opissaan, Hannele kertoo.

Viime vuosina suuria ponnistuksia ovat olleet pääsiäisenä nähtävät dramatisoidut passiot.

Kuoron laulua voi kuulla myös muutamissa messuissa kirkkovuoden mittaan.

– Yleensä olemme esiintyneet esimerkiksi kiirastorstain iltakirkossa ja muissakin pääsiäisen ajan messuissa.

 – Meitä on kutsuttu ryhmänä myös markettiin, pubiin, terveyskeskukseen ja vanhainkotiin laulamaan. Monessa paikassa on tullut käytyä, Hannele muistelee.

– Siitä ei ole kovin kauan, kun tajusin, että kuorokin palvelee seurakuntaa ja lukeutuu vapaaehtoistoimintaan. Moneen vuoteen en ajatellut tätä sellaisena, koska saan laulamisesta niin paljon itse. Tykkään laulaa muiden kanssa, tutkitustikin yhdessä laulaminen lisää ihmisen hyvinvointia.

– Vapaaehtoiskulma luo tietysti lisää hyvää mieltä, kun kokee tekevänsä jotain merkityksellistä.

Hannele muistuttaa, että kuoro kaipaa myös miesääniä.

– Meidän joukossamme ei ole yhtään miestä, mutta Joululaulukuorossa heitä on ollut. He mahtuvat myös tähän porukkaan sitten kun harjoitukset eivät ole näin kesken ja uusia kuorolaisia otetaan.

___________________________________________________________

Vapaaehtoisena seurakunnassa, osa 8

Sakari Nurminen vaihtaa lamppua.Apurimies: ”Pohjanmaalaisen perintönä tullut auttamisen halu”

Sakari Nurminen toimii vapaaehtoisena seurakunnan Apurit miesryhmässä. Apurit tarjoavat lähinnä ikäihmisille ja yksinäisille sekä yksinhuoltajille naapuriavun tyyppistä kertaluonteista apua.

- Kymmenisen vuotta sitten muutettiin Kaarinasta tänne Pirkkalaan. Uudella paikkakunnalla täytyi löytää jotain tekemistä. Näin Pirkkalaisessa ilmoituksen seurakunnan Apuritoiminnasta.

- Ajattelin, että jotain mukavaa tekemistä on hyvä saada eläkeläisen elämään. Minulla on tarve auttaa muita, kun itse on vielä hyvässä kunnossa. Hyvässä porukassa on tehty jo kymmen vuotta näitä vapaaehtoishommia.

Pohjanmaalta alun perin kotoisin olevalle Sakarille yhdessä tekeminen on ollut tuttua toimintaa.

- Pohjanmaalla tehdään paljon asioista yhdessä ja talkoilla. Kai tämä auttamisen halu on tullut minuunkin pohjanmaalaisena perintönä.

Apuriporukka kokoontuu viikoittain jakamaan saapuneita auttamistehtäviä. Tehtäviä lähdetään suorittamaan pareittain. Tehtäviä on kohteessa niin sisällä kuin ulkona mm. lampunvaihtoja, kalusteiden kokoamista tai vaikka pihatöitä.

- Välillä tehtäviä voi olla viikossa parinkin, mutta on ollut myös viikkoja, ettei ole ollut mitään.

Sakari kertoo, että Apurikeikoilla tapaa monesti yksinäisiä ihmisiä, joilla on kova tarve myös yhteiseen jutteluhetkeen.

- Välillä ei edes ehditä soittamaan ovikelloa, kun jo ovi meille avataan. Ilmeisesti meiltä on kovasti odotettu.

- Apuriporukalla olemme tehneet paljon talkootöitä esimerkiksi Pappilan alueella. Sinne olemme tehneet mm. laavun, kodan ja puuceen. Yhtenä kesänä rakensimme kotaa joka päivä noin 4-5 tuntia. Olemme myös tehneet polttopuita seurakunnan toiminnan käyttöön. Juuri ennen hiihtolomaviikko tehtiin linnunpönttöjä Sirpakkaan myytäväksi.

Vapaaehtoistoiminta on tuonut Sakarin elämään mieluisaa ja merkityksellistä tekemistä sekä paljon ystäviä.

- Meillä on hyvä Apuriporukka. On mukavaa tehdä asioista yhdessä ja samalla saa jutella toisten kanssa. Tätä kautta olen saanut myös paljon hyviä ystäviä.

___________________________________________________________

Vapaaehtoisena seurakunnassa, osa 7

Sirpakan leipoja: ”Ikuisiksi ajoiksi ei tarvitse sitoutua, jos haluaa auttaa”

Päivi LinnovaaraPirkkalalaisen Päivi Linnovaaran joka toinen perjantai alkaa aamuseitsemältä kirkon keittiössä. Hän kuuluu viiden hengen leivontaporukkaan, joka huolehtii myymälä-kahvila Sirpakan leivonnaiset esille kello kymmeneksi.

– Meillä on muotoutunut mukava sakki, jonka kanssa vietetään hauska aamupäivä sämpylöitä ja munkkeja leipoen.

Päivi liittyi joukkoon Sirpakkaa perustamassa olleen Sirpa Hämäläisen innostamana pari vuotta sitten. Aiemmin hän oli leiponut perheelleen.

– En täytekakkuja, mutta kaikkea muuta. Saaristolaisleipää, piirakoita, pullaa ja kuivakakkua, mitä nyt kotona yleensä leivotaan.

– Aamuihmisellä oli sitten ylimääräistä aikaa, kun jäin eläkkeelle fysioterapeutin työstäni. Työssäni olin tottunut auttamaan ihmisiä, ja halusin jatkaa oman aikani jakamista toisille.

Kun kutsu vapaaehtoistoimintaan tulee tutulta, luotettavalta ihmiseltä, on helppo suostua. Näin Päivi uskoo.

– Uskaltauduin mukaan, koska tunsin Sirpan. Sanoin, että voin tulla avuksi, mutta kovin tiiviisti en voi sitoutua.

Omilla ehdoilla tekeminen on ollut Päiville tärkeää alusta alkaen. Hän haluaa antaa panoksensa vapaaehtoistoimintaan, mutta jättää aikaa muullekin.

– Voin itse päättää, milloin muuta sisältöä on sen verran, etten enää pysty olemaan mukana. Ikuisiksi ajoiksi ei tarvitse sitoutua, jos haluaa auttaa.

– Nykymaailmassa pyyteetön auttamisenhalu vähenee ja vähenee, samoin käy talkootyölle. Se loppuu top tykkänään, jos uusia ihmisiä ei tule mukaan. Ja ainahan sitä toivotaan nuorempia ja nuorempia, jotka vaan jollain tavalla pystyvät osallistumaan. He olisivat mukava lisä.

– Onkohan taustalla sitten pelkoa tulla sakkiin vai sellaista mentaliteettia, että tehdään vain rahasta, Päivi miettii.

Hänelle vapaaehtoistoiminta antaa ennen kaikkea hyvää mieltä.

– Joka kerta on onnistunut olo, kun leivonnaiset on valmistettu ja paikat siivottu ajallaan. Sitä lähtee hyvillä mielin kotiin, viikonlopun viettoon, vaikka eläkkeellä onkin ihan sama, onko päivä perjantai vai keskiviikko.

____________________________________________________

Vapaaehtoisena seurakunnassa, osa 6 ​

“Olen toiminnassa mukana ihmisten takia”

Kati Näsi lukemassa tekstejä jumalanpalveluksessa.Kati Näsi on ollut vapaaehtoistoiminnassa mukana seitsemän vuotta. Välillä on ollut hiljaisempia aikoja, mutta keskimäärin hän on ollut noin kerran kuukaudessa tekemässä jotain.

Tehtäviä on ollut laidasta laitaan.

– Messuissa olen toiminut tekstinlukijana, aulakahvittajana ja kirkkoväärtinä. Olen ollut mukana myös erilaisissa tilaisuuksissa jakamassa esitteitä, opastamassa ja juttelemassa. Parissa eroryhmässä olen ollut kokemusasiantuntijana.

– Olen vapaaehtoistoiminnassa mukana ihmisten takia. Siinä tuntuu Pyhän Hengen vaikutus. Seurakunnan tilaisuuksissa ja toiminnassa ihmisten välillä vallitsee yleisesti hyvä tahto.

Kati kokee mieluisiksi tehtäviksi tekstien lukemisen messuissa.

– Luen tekstit aina etukäteen ja yritän miettiä, mistä ne kertovat. Tekstienluku saa siis lukemaan Raamattua, jota ei muuten tule luettua. Ääneen lukeminen kirkossa muille saa yhtä aikaa tuntemaan nöyryyttä ja arvokkuutta. Samalla tulee hyvää harjoitusta myös esiintymisjännityksen vähentämiseen.

Kati lähti mukaan vapaaehtoistoimintaa olemalla ensin seurakuntavaaleissa ehdokkaana.

– Sitä kautta tutustui hyvin ihmisiin sekä seurakunnan toimintaan.

Vuosien aikana on jäänyt paljon kivoja muistoja mieleen. Kati kertoo, että podcastin nauhoituksien harjoittelu aiheutti hervotonta naurua. Muistoja tulee myös joulun ajan valopolulta, jossa lämpimikseen kilpailtiin kenen jalka nousee korkeimmalle ja grillattiin jätkänkynttilän liekeissä makkaraa.

– Vuosia sitten perustettiin aikuisille suunnattu iltakahvila AiKuisKuppila. Se oli hauska ja ystävyyksiä luonut kokeilu. Iltakahvilan toiminta valitettavasti hiipui lopulta vähäisen kävijämäärän vuoksi.

Vapaaehtoistoiminta on tärkeää Katille, sillä se on samalla yhteisö, johon hän voi kuulua täysin omana itsenään.

– Toivoisin, että yhteisö kasvaisi ja kaikille löytyisi mieluinen tehtävä ja paikka. Yhteisö mahdollistaa kokemuksen tulla nähdyksi, kuulluksi ja olla osana tätä monenkirjavaa, mutta lämminhenkistä porukkaa.

______________________________________________________

Vapaaehtoisena seurakunnassa, osa 5 

Yksinasuville toimintaa suunnitteleva: ”Tällaiselle ryhmälle on tilausta” 

Päivi Siltakorpi.Pirkkalalainen Päivi Siltakorpi on yksi yksinasuville suunnatun toiminnan käynnistäjistä. Eläkkeelle jäämisen jälkeen elämässä vapautui tilaa uudelle, ja arkeen jäi ihmisen mentävä aukko. 

Ajatus yksinasuvien esiin nostamisesta iti useassakin osoitteessa ennen voimien yhdistämistä. 

– Puuhanaisena suunnittelussa Anita Ranta, joka tiesi elämäntilanteeni. Jaan kotini kehitysvammaisen poikani kanssa, mutta hän asuu osittain myös muualla, joten siinä mielessä lukeudun yksinasuviin. 

– Sosiaalisena ihmisenä etsin aktiivisesti tekemistä ja ryhmiä. Päivät kuluvat hyvin myös ulkoilun ja käsitöiden parissa, mutta lisäksi kaipaan ihmisten seuraa. 

Ryhmässä ideoitu toiminta palvelee myös Siltakorpea. Arkeen on tullut lisää sosiaalisia menoja, joista valita. 

Kesällä kokoonnuttiin esimerkiksi Pappilan laavulla ja kävelyn merkeissä, ilman tarkempia suunnitelmia. 

Syyskaudella järjestettiin pari teemailtaa, joissa vieraat alustivat keskustelua. Ajatuksia vaihdettiin muun muassa itsensä johtamisesta. 

Kapsäkissä taas istutaan kerran kuussa iltaa yksinasuvien kesken, seuraavan kerran perjantaina 25. helmikuuta. 

– Ajattelen, että tällaiselle ryhmälle on tilausta. Ihmiset kaipaavat sitä, että kokoonnutaan yhteen ja ollaan rennosti. Ettei ole mitään luentotilaisuutta, jossa pelkästään istutaan ja kuunnellaan. 

– On kiva suunnitella itsensä kautta samassa tilanteessa oleville toimintaa. Tämä ei ole kuormittanut tai ollut liian vaativaa, vaan päinvastoin oikein mukavaa tekemistä. 

Ideoita otetaan mielellään vastaan muiltakin, ja yksinasuvien tiimiin ovat tervetulleita myös nuoremmat, Siltakorpi vinkkaa. 

– Eläkeläisenä on vaikea arvioida, mitä kolmekymppinen yksinasuva kaipaa. Tuntuisi hyvältä saada palautetta ja toiveita niiltä, joita toiminta kiinnostaa. Kun meille vaan heittäisi ideoita, ottaisimme niitä kyllä herkästi työn alle. 

Siltakorpi tietää, ettei kaikkien ole helppo mennä mukaan ryhmätoimintaan, vaikka toiveissa olisikin uusiin ihmisiin tutustuminen. Siksi tarvitaan valinnanvaraa ja kynnyksetöntä tekemistä, ennakkoluulottomuuttakin. 

Viime kesänä polut yhdistyivät yllättäen paikallisten nuorten kanssa. 

– Istuskelimme Pappilassa laavulla väkeä odotellen, kun viiden nuoren porukka oli menossa paistamaan makkaraa. Anitan johdolla menimme heitä jututtamaan, ja nuoret innostuivat tulemaan kanssamme laavulle. Siinä vierähti sitten koko ilta, Siltakorpi muistelee. 

– Meillä oli tosi mukavat keskustelut, oli kiva kuulla nuorten mielipiteitä maailmanmenosta. 

__________________________________________________

Vapaaehtoisena seurakunnassa, osa 3 

Bändin vetäjä ja kitaristi: “Musiikki on tärkeä osa elämää” 

Thomas soittamassa kitaraa.Up To Heavens Gospel -bändin vetäjä ja kitaristi Thomas Freihoff odottaa jo kovasti, että korona jo hellittäisi ja että päästään taas yhdessä kokoontumaan soiton ja laulun merkeissä. 

- Up To Heavens Gospel -bändi on toiminut pääasiassa Majatalo-iltojen housebändinä. Satunnaisesti olemme esiintyneet myös muun muassa Sanaa ja rukousta -illassa sekä aikanaan Kappelimessuissa Vanhalla kirkolla. Joskus on ollut myös yksittäisiä tilaisuuksia lähiseurakunnissa.  

Yli kymmen vuotta vapaaehtoistoiminnassa mukana olleelle Thomakselle musiikki on tärkeä osa elämää ja hän haluaa musiikin lahjalla palvella seurakunnassa. Up To Heaven Gospel -bändissä Thomas on toiminut joitakin vuosia vetäjänä. Hänen tehtäviin kuuluvat pääasiassa keikkojen ja harjoitusten järjestämien sekä bändin yhteyshenkilönä toimiminen. Lisäksi hän soittaa bändissä kitaraa.  

Thomas kertoo, että vapaaehtoistoiminta on antanut mahdollisuuden harrastaa musiikkia. Yhdessä toimiminen on tuonut lisäksi hyvää mieltä ja lähentänyt häntä entisestään seurakuntaan. 

- Olen tutustunut uusiin seurakuntalaisiin ja saanut olla monessa mukana. Bändistä on muodostunut tärkeä osa elämääni.  

- Ennen koronaa harjoittelimme yhdessä noin kerran viikossa riippuen vähän tilaisuuksista. Esiintymisiä oli noin 8-10 vuositasolla.  

- Koen tärkeäksi tilaisuuksien järjestämisen seurakunnassa. Majatalo-illat ovat hyvä esimerkki suhteellisen matalan kynnyksen tilaisuudesta, johon on ihmisten helppo tulla ja osallistua. Siellä on mahdollisuus tavata muita, ei niin muodollisissa olosuhteissa. 

_______________________________________________

Vapaaehtoisena seurakunnassa, osa 3 

Monitoimimies: “Seurakuntayhteys alkoi ainakaan poikaleiriltä” 

Pentti Kuusjärven yhteys seurakuntaan muodostui jo 60-luvun puolivälissä.  

- Nuorisotyöntekijät Mauri Moilanen ja kanttori Pentti Seppälä hakivat työläisperheen pojat kotoa poikaleirille Pihlikseen ja poikakerhoon Kirkonpiirin koululle. 

- Tuolloin ei puhuttu etsivästä nuorisotyöstä, mutta ajattelen suurella kiitollisuudella heidän näkökykyään ja rohkeuttaan tulla kotiin kertomaan, mitä mahdollisuuksia seurakunta tarjoaa. Siitä yhteyteni lujittui soittokuntaan liittymisen myötä. 

Pentti sai seurakunnasta ikäisiään ystäviä. Monien kohdalla ystävyys säilynyt koko ajan. Soittokunnassa Pentti tutustui Arjaan, josta myöhemmin tuli hänen vaimo. 

- Rippikoulun jälkeen alkoi vastuunkantoni seurakunnassa. Perustimme nuorten hengellisen raamattupiirin “solun”, jossa kokoonnuimme kodeissamme rukoilemaan ja lukemaan Raamattua. Kävimme myös tekemässä puita ja siivoamassa vanhusten luona. Laavu ja talvitelttaretket seurakuntanuorten kanssa toivat suurta iloa senhetkiseen elämääni.  

Avioiduttuaan Pentti sai vaimoltaan myötäjäisiksi kanttorin viran pyhäkoulun pidossa. He pitivät yhdessä omassa kodissaan myös lähetyspiiriä. Omien lasten varttumisen myötä Pentti alkoi vetää poikakerhoa Hyrsingissä. 

- Monipuolisen kerho- ja retkitoiminnan suosio yllätti ja myöhemmin vastasin kaikkien seurakunnan poikakerhojen toiminnasta täällä Pirkkalassa. Sain mahdollisuuden kasvaa isänä ja miehenä. 

- Lähetyspiiri toi minulle mahdollisuuden palvella käden taidoillani. Kirvesmiehen poikana ja talonrakentajan opin saaneena, nikkaroin kodin tarve-esineitä ja vanhoja puuleluja legendaariseen lähetyshuutokauppaan Hyrsinkiin. Sain myös toimia huutokaupan meklarina. 

Lähetyspiiristä syntyi idea miesmäisemmälle lähetystyölle. Pentti kokosi viiden miehen rakennusryhmän, joka lähti Namibiaan kunnostamaan sodan runteleman Okongon lähetysaseman rakennukset. Tämä projekti laajeni valtakunnallisellekin tasolle. 

- Varat kunnostukseen keräsimme erilaisin lähetystempauksin ja urakoin täällä kotimaassa. 

Erilaisissa rakennusprojekteissa Pentti on ollut myöhemminkin muun muassa Jordaniassa sekä Papua-Uudessa Guineassa. 

Vuosien myötä lähetyspiirit ovat vaihtuneet Kuusjärvien kodissa pidettäviin virsi-iltoihin. 

- Olen rippikouluajoiltani rakastanut virsiä. Niissä toivo, ymmärrys ja viisaus yhdistyvät veisaamisen kehollisuuteen ja hengellisyyteen.  

Pentti on ollut mukana myös muutaman kerran hautausmaalla tarjoilemassa omaisten haudoilla käyneille kahvia ja pullaa. 

- Sain hyvän oppitunnin siitä, miten merkityksellisenä kirkko koetaan, vaikkei siitä tehdä numeroo. Vuosien myötä olen huomannut, kuten monet muutkin, että vähemmän on enemmän.  

- Viime vuosina olen ollut mukana järjestämässä pyhiinvaelluksia ja rukoushetkiä. Kävely, hiljainen sanaton sydämellä katselu ja käsillä rukoileminen ovat saaneet suuremman merkityksen elämässäni.  

_______________________________________________

Vapaaehtoisena seurakunnassa, osa 2. 

Saunamajuri: ”Jos saisi houkuteltua nuorempaakin väkeä”

Jari Keränen.Jari Keränen kuului vuosia miesten saunailtojen vakikävijöihin. Kun pitkän linjan saunamajurit viime syksynä eläköityivät tehtävästään, Keränen ilmoittautui empimättä uudeksi vapaaehtoiseksi.

– Ajattelin, etteivät saunaillat saa kaatua ainakaan siihen, ettei vapaaehtoisia ole. Halusin osaltani myös viedä toimintaa eteenpäin, ja lämmittäähän apuna oleminen itseänikin.

Saunamajuri huolehtii saunan lämmittämisestä ja saunatilojen valmistelusta kävijöille. Kun koronatilanne jälleen sallii saunojen avaamisen, työtä riittää yhtenä iltana viikossa.

Pappilaan kesällä 2019 valmistunut rantatupa saa Keräseltä kiitosta.

– Puitteet eivät voisi paljon paremmat olla. Rantatupa on seurakunnalta joka euron väärti.

Hän toivottaa saunoihin tervetulleeksi kaikenikäiset ihmiset.

– Illoissa oli jo Pihlajaniemen aikoihin hyvä henki, vaikken osunutkaan siihen ikäryhmään, jota suurin osa oli. Josko omalla esimerkillään saisi houkuteltua mukaan nuorempaakin väkeä.

Keränen kertoo tunnelman olevan kohdillaan varsinkin joulun alla.

– Aattoviikolla saunalla on hienot tarjoilut. Joulupuuro on ollut mukava tapahtuma, jolla saa joulunajan käyntiin.

_______________________________________________

Vapaaehtoisena seurakunnassa, osa 1.

Sirpakan myyjä: ”Parasta ovat asiakkaat”

Raili Vatula ja hänen aviomiehensä muuttivat Pirkkalaan noin vuosi sitten Sastamalasta. Pian muuton jälkeen Raili aloitti vapaaehtoisena myymälä-kahvila Sirpakassa myyjän tehtävissä.

- Muuton jälkeen menin käymään Sirpakassa. Siellä oli iloisia myyjiä vastassa ja heiltä sitten kysyn, että miten tänne pääsisi myyjäksi. Sain kahvilasta vastaavan käyntikortin ja minua kehotettiin olemaan häneen yhteydessä. Soitin Vanhatalon Annelle ja siitä se sitten alkoi.

Raili toimii Sirpakan myyjänä kerran viikossa. Myyntivuoron pituus on kolme tuntia.

- Tämä tuntuu hyvältä ja aika menee siivillä.

Myyjän tehtäviin kuuluu aamuvuorossa esimerkiksi tuoreiden leivonnaisten laittaminen esille sekä kahvin keittäminen. Iltapäivän vuoron lopussa siistitään kahvila kuntoon seuraavaa päivää varten.

- Parasta tässä tehtävässä on asiakkaat. Minulle on tärkeää, että jokainen asiakas tulee kohdatuksi.

Raili kertoo, että työskentely Sirpakassa, lähetystyön kahvilassa, on hänelle merkityksellistä.

- Koen tämän palvelutehtäväksi. Näissä kohtaamisissa voin kulkea toisen rinnalla kuunnellen ja keskustellen. Kohtaamiset ovat arjen pieniä asioista, jotka tuovat iloa elämään.

- Työskentelyn lomassa yhteiset keskustelut myös myyjäkaverin kanssa ovat tärkeitä.

Raili on tyytyväinen Pirkkalaan muuttoon.

- Olemme asuneet monilla paikkakunnilla. Tänne Pirkkalaan oli helppo tulla ja hyvin meidät on otettu vastaan. Asettuminen uudelle paikkakunnalle on myös paljolti itsestä kiinni. Pitää aktiivisesti lähteä liikkeelle, ei kotoa ketään tulla hakemaan. Lehdestä on helppo katsoa, mitä kaikkea täällä on tarjolla. Sitten vaan rohkeasti katsomaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin.