Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kovasti odotettu ja toivottu Perhis alkaa jälleen! Tervetuloa perhepäivähoitoryhmien omaan kerhoon! Perhis kokoontuu kolme kertaa syksyllä ja neljä kertaa keväällä perjantaiaamupäivisin (kuukauden ensimmäinen tai toinen perjantai). Perhis kokoontuu Kirkkoveräjän seurakuntatalon tiloissa! Omia eväitä voi ottaa mukaan. Perhiksellä on oma whatsApp-ryhmä, jonka välityksellä tiedotetaan Perhiksen ajankohtaiset tiedotteet. Laita viesti numeroon 050 380 7966/ Laura Furu, niin lisäämme numerosi ryhmään!
Syksyn 2022 Perhiksien ajat ja teemat:
Kaukana idässä eli kolme viisasta tietäjää. He olivat niin viisaita, että ihmiset luulivat heillä olevan taikavoimia. Eniten he tiesivät tähdistä. He tiesivät missä kunkin tähden kuului olla kuhunkin aikaan vuodesta. He osasivatkin kertoa ihmisille, milloin kannatti istuttaa vilja tai milloin lähteä merimatkalle tai ylittää korkeat vuoret sellaiseen aikaan, että matka sujuisi turvallisesti.
Kerran he näkivät villin tähden, jota ei ollut yhdelläkään heidän tähtikartoistaan. Se ei pysynyt paikoillaan. He päättivät seurata outoa tähteä nähdäkseen, minne se oli menossa ja mitä se halusi näyttää heille.
Tästä alkaa tämän vuoden jouluvaellus, jossa lapset pääsevät seikkailemaan Pirkkalan kirkon pihapiiriin ja sisälle Pirkkalan kirkkoon. Vaellus kulkee pysäkiltä toiselle. Pysäkeillä tehdään pieniä tehtäviä, jotka johdattavat eteenpäin kohti Betlehemin tallia, jonne tähti lopulta pysähtyy. Tallissa seimen äärellä kuunnellaan joululauluja.
Vaellus kestää n. 30 - 40 minuuttia ja se on suunnattu 2016-, 2017- ja 2018 –syntyneille varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa oleville lapsille.
Katsomuskasvatuksen tavoitteisiin kuuluu lapsiryhmässä edustettuina oleviin katsomuksiin tutustuminen. Joulun tähti –vaellus tarjoaa joulun luterilaiseen kulttuuriperintöön tutustumisen lisäksi mahdollisuuden rikastaa varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen oppimisympäristöjä, kun lapset pääsevät vierailemaan Pirkkalan kirkkoon. Vaellus toteutetaan opetushallituksen luomien katsomuskasvatuksen periaatteiden mukaisesti kaikille sopivana yleissivistävänä tilaisuutena.
Perhepäivähoitajat ovat lapsiryhmiensä kanssa tervetulleita jouluvaellukselle perjantaina 9.12. klo 10.00.
Joskus elämä tuo vastaan vaikeita tilanteita ja surua. Mikäli tällainen tilanne tulee lapsiryhmässä tai päiväkodissa vastaan, voimme tulla pitämään päiväkotiin surun kohdatessa -paketin, joka auttaa käsittelemään kuolemaa, surua ja elämän jatkumista lasten kanssa. Lisätiedot: Laura Furu / 050 380 7966.
www.facebook.com/pirkkalanvarhaiskasvatus
Toimivapaalla 9.1.-31.12.2023.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä