Jakso 11: Toverini Maria

Intro: Puheen alla rauhallista, tunnelmallista musiikkia.

Varpu Miettunen-Hukari: Että tavallisesta tulee jotain tosi erityistä, ja että jumalallisuus vaatii inhimillisyyttä. Se on mun mielestä ihmeellistä. Jotenkin Jumalan voima löytyy inhimillisyydestä, särkyvyydestä ja siitä, että me voidaan tuntea kipua, että me voidaan rakastaa. Se on mun mielestä aivan ihmeellistä, miten Jumala kääntää asiat ympäri ja ja miten se Mariassa näkyy.

Intro päättyy, musiikki hiljenee.

Varpu: Täällä tänään Mariasta juttelee Pirkkalan seurakunnasta kaksi pappia, Varpu Miettunen-Hukari ja kukas sinä oot?

Tuula Mannermaa: Mä oon Tuula Mannermaa, Tuula-papiksi sanon itseäni aina välillä.

Varpu: Joo, mutta tosiaan Mariasta tänään jutellaan. Me ollaan paljon tätä sun kanssa pohdittu ja keskusteltu. Mulle Maria on jotenkin ollut tärkeä hahmo ja nythän meillä on ajankohtainen aihe siinä mielessä, että nyt kun me tätä äänitetään, niin tulevana sunnuntaina on Marian ilmestyspäivä. Ihan mun suosikkipyhiä kirkkovuodessa.

Aina sitä ajatellessani mietin paljon sitä, että miten Mariaan pitäisi suhtautua. Hirveän isossa osassa kristikuntaa Mariaa palvotaan pyhimyksenä, ja sitten taas meillä luterilaisessa maailmassa ei niinkään. Niin sitten jotenkin kun itse kokee Marian aika vahvasti ja arvostaa häntä, niin aina välillä mietityttää, että miten mä nyt itse asiassa… Miten mun pitäisi ajatella Mariasta? Mä en halua palvoa häntä. Mä en halua kokea häntä pyhimyksenä, mutta onko se jotenkin väärin tai liikaa, että mä arvostan ja kunnioitan häntä niin paljon?

Tuula: Toi on hyvä kysymys, Varpu, ja varmaan moni sitä pohtii. Muistan, että mäkin oon jo aika nuoresta teologista sitä miettinyt, että mikä se Marian paikka on. Ja onhan se varmaan vähän semmoinen veteen piirretty viiva, että kun miettii että on pyhimys tai sitten vähän samaa voisi olla idoli, ja sitten ehkä pikkaisen näistä kahdesta etääntyy rinnallakulkijan kuva.

Aika kiinnostavaakin ajatella sitä, että jos Maria on tämmöinen rinnallakulkija, rinnallakulkija muinaisuudesta. Meillähän on rinnallakulkijoita, tässä ajassa on perheenjäsenet, on ystävät. Mutta että sitten niinku se Marian tarina, minkälainen se on, että sieltä löytyy tosi paljon semmoisia yhtymäkohtia meidän elämään. Ja Raamatusta ylipäätään löytyy semmoisia elämäntarinoita, että sieltä löytyy juuri näitä rinnallakulkijoita, jotka saapuu menneisyydestä oman viisautensa kanssa meidän seuraan.

Varpu: Tosi ihanasti muotoiltu. Viisaasti sanottu. Joo, mä jotenkin samaistun tuohon mitä sä puhut siitä rinnallakulkijuudesta. Ehkä se kuvastaa mulle Mariaa enemmän, just kun en koe tarvetta palvoa häntä. En koe tarvetta rukoilla häntä, mutta pidän häntä just tärkeänä esimerkkinä. Ehkä just niinku sanoit rinnallakulkijana. Ja oon hirveän iloinen siitä, että Mariasta jotain tietoa on meille asti kuitenkin säilynyt.

Tuula: Niin, ehkä häntä ei semmoisena idolina voi pitää, koska hän on kuitenkin inhimillinen niissä väläyksissä, että sen takia just sinne rinnallakulkijan paikalle hänet asettaa omassakin mielessä.

Rauhallista välimusiikkia.

Tuula: Kun sä sanoit, että Maria on sulle merkittävä ja tehnyt suhun vaikutuksen, niin mikä kaikki hänessä on suhun sitten vaikutusta tehnyt?

Varpu: Jotenkin mä tunnistan hänessä hirveän tietyllä tavalla samaistuttavan ihmisen. Ehkä siinä inhimillisyydessä, mitä hän osoittaa, että hänessä on tosi paljon särkyvyyttä. Tunnistan ja tunnen myötätuntoa siitä kivusta, jota hän joutuu käymään läpi.

Hän esiintyy myös hyvin särkyvänä ihmisenä Raamatun lehdillä. Ja sitten kuitenkin hänestä kasvaa jotain hyvin suurta. Hänellähän on valtavan suuri merkitys Jumalan suunnitelmassa, ja jotenkin ajattelen, että se on semmoista tietynlaista elämänkokemuksen kautta karttunutta kivuliasta viisautta, mitä Mariassa on. Hän on kulkenut sitä ihmisen polkua, hän on joutunut särkymään ja pettymään. Niinku niin moni nykyihminen tietää, että minkälaista se on, mutta sitten siitä huolimatta hänen merkityksensä on ihan valtava.

Mä usein puhun semmoisesta Jumalan vallankumouksesta, joka Mariassa tiivistyy. Ei niinkään Marian vallankumous vaan Jumalan vallankumous, että tavallisesta tulee jotain tosi erityistä, ja että jumalallisuus vaatii inhimillisyyttä. Se on mun mielestä ihmeellistä. Jumalan voima löytyy inhimillisyydestä, särkyvyydestä ja siitä, että me voidaan tuntea kipua, että me voidaan rakastaa. Se on mun mielestä aivan ihmeellistä, miten Jumala kääntää asiat ympäri ja miten se Mariassa näkyy.

Tuula: No mä luin kanssa tuosta yhden jutun. Jäi mieleen siitä semmoinen lause, että jos miettii vaikka Jeesusta, niin hänhän oli yksi ainoa ihminen, joka eli elämänsä rakkaudesta käsin. Ja yhden ihmisen elämä on ollut merkittävämpi kuin monien kuuluisien vallanpitäjien tai armeijoiden tai muiden muiden merkitys, että hän on jotenkin edelleenkin meidän maailmassa yksi merkityksellisimmistä nimistä. Että tässäkin on jotenkin se Jumalan vallankumous läsnä, siis Jeesuksen elämässä. No, erityisesti Jeesuksen elämässä.

On siellä Raamatussa montakin kohtaa, jossa on pienen ihmisen elämä muuttanut isoja asioita. Että se kulkee se Jumalan erilainen ajatusmaailma… Tai voidaanko me Jumalan ajatusmaailmasta mitään sanoa, mutta että se jokin toisenlainen kulkee siellä Raamatun lehdillä.

Varpu: Se on totta. Me nähdään Raamatussa koko ajan kertomuksia siitä, miten pienen ihmisen elämä on valtavan tärkeä, ja se on just sitä Jumalan vallankumousta.

Tuula, mitä vallankumouksellista tai merkittävää sulle on nimenomaan Mariassa?

Tuula: Mun ajatus menee heti tuonne meidän Pirkkalan kirkkoon, koska siellä on yks niistä hiljentymispaikkojen tauluista, ja se teksti, joka siihen liittyy, niin sehän liittyy Mariaan. Se on ”Äiti, katso poikaasi, poika, katso äitiäsi”. Muistatko sä sen taulun?

Varpu: Joo, se on tosi kaunis.

Tuula: Joo, ja se on puhutellut mua monta kertaa. Siinähän on Jeesus ja Maria niinku todella kipeässä, kammottavassa tilanteessa. Sen taulun äärellä mä oon useammankin kerran miettinyt omaa äitiyttä ja niitä omia riittämättömyyden tunteita ja sitä hakemista.

No jossain vaiheessa muistan, miten mulla oli ihan pelkokin siitä, että mitä jos teen jotakin väärin lapseni kanssa. Että mitä jos mä jätän semmoisia jälkiä, nykyään kun on niin hirveästi tietoa kaikesta, niin vanhemmuuden paineetkin on aika isoja.

Tää taulu on ollut siinä mielessä semmoinen merkittävä mulle. Ja se kertomus, että Marian sydämen läpi kävi miekka, tai missä sanotaan nää sanat, niin siihen voi kyllä samaistua.

Varpu: Joo, se on kyllä huikea. Marian äitiys on kyllä jotenkin tosi puhuttelevaa. Mietin paljon sitä, että millainen suhde Marialla on ollut poikaansa. Se on ollut kyllä melkoista elämänmyrskyä heillä, että miten se sitten on lähtenyt siihen, että Jeesus sitten aikuisena… En tiedä voiko sanoa, että hylkää perheensä, mutta joka tapauksessa.

Tuula: Ja ristillä sitten taas tässä taulussa ikään kuin korjaantuu se tarina.

Varpu: Sekin on muuten kaunis kuva, että ristillä asiat korjaantuu.

Tuula: Niin, äidin ja pojan välillä. Kyllä.

Varpu: Joo, se on hirveän puhuttelevaa, että mitä siinä sitten on tapahtunut ja miten äiti on sen kokenut, ja onko hän sitten aavistellut, että mitä kaikkea on tuloillaan. Ehkä sitäkin hän on kärsinyt ja tuskaillut, että pojan loppu lähenee. Totta kai tää on spekulointia, mutta toisaalta meillä on vapaus spekuloida, ja siinäkin tulee sitä rinnallakulkijuutta, että me spekuloidaan, mietitään, pohditaan ja koetaan voimallisesti näitä henkilöitä ja tilanteita.

Tuula: Mulle nousee ihan niinku kuva myös siitä, että kansan keskuudessahan, tavallisen porukan keskuudessa, joka ei tiennyt välttämättä mitään, niin Jeesushan oli heille rikollinen. Hänet ristiinnaulittiin rikollisena. Minkälaista on olla äitinä rikolliselle? Maria on kokenut tämmöisen.

Kun oon miettinyt omaa äitiyttäni ja äitiyden häpeää, nykyäitiyden häpeää… Niin jos lapsi ei sitten olekaan vaikkapa normi tai jopa sattuu jotakin tämmöistä, että lapsi tekee väärin, niin miten äiti tai isä leimautuu? Aika huimia ajatuksia tuosta löytyy.

Varpu: Siis todella! Tää on just sitä kosketuspintaa Marian elämään, mitä hän voi erilaisia ihmisiä puhutella vielä nykypäivänäkin.

Mutta joo, se häpeän kulttuuri on siihen aikaan ollut vielä niin erilainen, että jotenkin mietin, että miten paljon se on sitten leimannut, että Marialla on ollut se kipu, ja sitten sen lisäksi on ollut se häpeä, joka on ollut sosiaalisesti merkittävä asia koko perheelle.

Tuula: Ja vaikka ylösnousemus siinä tapahtui, niin varmaan osa ihmisistä piti häntä silti edelleen rikollisen äitinä.

Varpu: Ihan varmasti. Voisin kuvitella, että koko loppuelämänsä ajan hän kantoi sitäkin taakkaa, että melkoinen taakkojen kantaja.

Ja sitten samalla mä en haluaisi ajatella, että Maria on uhri tai uhrautuja tai sijaiskärsijä. Kyllä mä ajattelen, että hän on ollut myös vahva nainen, joka on kantanut sen osansa ja tehnyt oman työnsä ja täyttänyt tarkoituksensa siinä suunnitelmassa. Että hän ei ole mikään passiivinen uhri, mä näen hänet hyvin aktiivisena toimijana.

Tuula: Kyllä kyllä, joo.

Varpu: Siitä häpeästä mietin paljon sitä, että varsinkin jos peilataan nykyaikaan ja ihmisen, ehkä äitiydenkin häpeään, niin siinä on aina tärkeää huomata se kahtiajako. Että tunnistaa, onko kyse syyllisyydestä vai häpeästä. Ihmiset häpeää hirveästi nykyään. Ja siis ymmärrän sen, teen sitä myös itse.

Tuula: Niin teen minäkin. Ihan lahjakkaasti.

Varpu: Kyllä, mut häpeästä on tärkeäö tunnistaa se, että kun ihminen häpeää, niin se tunne ei kohdistu hänen tekoonsa, vaan se kohdistuu olemukseen. Häpeää olisi tärkeätä tarkastella, ja sitten pystyy mahdollisuuksien mukaan myös päästämään siitä irti. Se on eri asia kuin syyllisyys, joka nousee teosta ja usein jostain ihan tarpeellisesta asiasta, että on tarpeellinen kokemus. Mutta häpeä on semmoinen, että silloin kun ihminen kokee häpeää, niin olisi tärkeää oppia katsomaan itseään lempeästi ja läheisiään lempeästi, että se häpeä ei pääse kahlitsemaan ja rajoittamaan elämää.

Tuula: Aivan.

Rauhallista välimusiikkia.

Tuula: On ollut kyllä mielenkiintoista, Varpu, keskustella sun kanssa. Alat inspiroida mua!

Varpu: Samoin!

Tuula: Mikä sun mielestä oli tässä meidän keskustelussa nyt semmoinen helmi, jonka sä oivalsit itse tässä jutellessa tai sitten matkan aikana?

Varpu: No tuosta sun puheesta, kun alkupuolella puhuit siitä, että meillä on tämmöisiä muinaisia rinnallakulkijoita. Se oli hyvä sanoitus sille, mitä mä itse koen, että Marian esimerkillisyys on ehkä vähän tämmöinen protestanttinen, pikkaisen jäyhä sanoitus. Tää rinnallakulkija oli mulle puhuttelevampi ja se tavallaan helpottaa tätä hankaluutta siinä, että miten Mariaan suhtaudun. Taidan tästä lähtien suhtautua häneen rinnallakulkijana.

Tuula: Toverini Maria.

Varpu: Kyllä. (nauraa) Entäs sä Tuula, mitä sä saat tästä itsellesi?

Tuula: Musta sä hyvin kauniisti kuvasit sitä Marian inhimillisyyttä ja vahvuutta, niitä molempia. Vähän niin kuin Leonard Cohen laulaa ”There’s crack in everything, that’s how the light gets in”.

Varpu: Se on mun suosikkisitaatteja kyllä.

Tuula: Niin, otetaanpa se vielä tähän loppuun. Näinhän se on, että missä olemme rikki, niin sieltä myös valo pääsee loistamaan.

Varpu: Nimenomaan ilman sitä inhimillisyyttä ja sen mukana tulevaa särkyvyyttä me ei olla ihmisiä. Ilman sitä me menetetään myös ne kauniit ja hyvät asiat, joita ihmisyydessä on. Rakkaus, myötätunto, kyky jatkaa eteenpäin.