Jakso 6: Harjoittelijana diakoniatyössä

Intro: Aaltoileva tunnelmamusiikki taustalla.

Taina Silvàn (nauraen): Mä olen just kirjoittanut yhden koulutyön tästä. Mulla oli syksyn aikana monikulttuurisuuskurssi. Pitäisi olla valmis teksti tässä…

Heidi Möttönen (nauraen): Niin, lukisit vaan siitä.

Taina: Osaisi nyt laukoa edes vitsiä tuonne väliin.

Tunnusmusiikki huilulla.

Heidi: Hei ja tervetuloa kuuntelemaan Taivaan alla -podcastia. Mulla on ollut ilo sukeltaa parissakin jaksossa diakoniatyön aiheisiin, ja tällä kertaa ihan rehellisesti keskitytään tähän alaan, koska meillä on mahdollisuus kuulla harjoittelijamme mietteitä. Täällä on mukana Taina Silvàn, itse asiassa viimeistä harjoittelupäivää, eikö näin?

Taina: Kyllä, viimeinen harjoittelupäivä tänään.

Heidi: Sä olet ollut meillä syyskuun alusta lähtien diakoniatyön harjoittelijana ja olet siis sosionomi-diakoniopiskelija. Harkkaa olet päässyt tai joutunut tekemään aika erityisissä olosuhteissa, eli korona on vaikuttanut koko sen ajan, kun olet meillä ollut.

Taina: Kyllä.

Heidi: Puhutaan varmasti sen vaikutuksista, mutta myös muista diakonian ajankohtaisista asioista ja siitä, miten ne ovat sulle näyttäytyneet syksyn mittaan. Mutta lähdetään siitä, että avataan, mitä diakoniatyö käytännössä on, että kaikki tietävät, mistä tässä jaksossa puhutaan.

Taina: Diakoniatyöhän on käytännössä lähimmäisenrakkauteen perustuvaa auttamistyötä. Näin se kerrotaan Ev.lutin nettisivuillakin. Diakoniatyöhän on tosi laaja-alaista työtä, eli auttamisyötä tehdään hyvin eri ikäisten ihmisten parissa hyvin monella tavalla. Riippuen vähän seurakunnastakin, nekin vielä erottuvat toisistaan.

Heidi: Sähän olet työskennellyt ihmisten parissa aiemminkin, vain vähän eri tavalla. Sulla on mielenkiintoinen alanvaihtotarina, josta on varmaan hyvä aloittaa. Ymmärsit, että toivot vähän, voisiko sanoa, syvällisempiä ihmisten kohtaamisia kuin mitä aiemmassa työssäsi sait.

Taina: Joo, mä olen ollut nuoresta tytöstä lähtien palvelualalla töissä, ja siellä tietenkin paljon ihmisten kanssa olen ollut tekemisissä. Aina kun on ollut jokin mielenkiintoinen asiakaskohtaaminen, niin se on jäänyt kesken. Joskus on jäänyt mietityttämäänkin, että voi kun tapaisi jonkun ihmisen uudelleen, kun jotain saattoi jäädä kesken.

Elämäntilanne muuttui sitten muutama vuosi sitten, ja jäin pohtimaan, että jatkanko palvelualalla vai mitä tulevaisuudessa teen. Sain sitten rohkaisua tyttäreltäni, että ”äiti, nyt haet sinne kouluun”, ja niinhän minä tein. Lähdin sitten kokeilemaan, että kuinka siinä käy. Tulin sitten valituksi ja pääsin Helsingin Diakonia-ammattikorkeakouluun, ja tällä tiellä nyt olen.

Syy, miksi lähdin juuri tätä alaa opiskelemaan, on, että halusin saada tulevalta työelämältä vähän syvällisempiä ihmiskohtaamisia ja -tapaamisia, että se polku ei aina jäisi kesken ja että voisin konkreettisesti jotain heidän eteensä tehdä.

Heidi: Tämä ala vaatii varmaan melkoista sensitiivisyyttä tai herkkyyttä, varsinkin tämä, johon olet erikoistumassa: päihde-, mielenterveys- ja kriisityö. Mikä sut sai juuri tästä kiinnostumaan?

Taina: Meillä oli aika moniakin mielenkiintoisia erikoistumisvaihtoehtoja, joita olisi voinut ajatella. Itse asiassa nämä eivät ole kovin laajoja kursseja näissä opinnoissa, mutta minulle jäi mieleen Nylundin Sirkan haastattelu, kun hän jäi eläkkeelle ja häntä haastateltiin Pirkkalaiseen. Hän mainitsi siellä mielenterveyden ja päihteet, että uudet diakonit ymmärtäisivät, että miten tärkeää tällä työalalla on ottaa ne huomioon. Sitten tapasinkin Sirkan muissa merkeissä, ja keskustelimme tästä asiasta. Se jäi niin mieleen, että päätin erikoistua tähän alaan.

Heidi: Musta tuntuu, että aika harvalla on tiedossa, että diakoniatyössäkin on tätä mielenterveysosaamista – vaikka sanoitkin, että kurssit ovat vähän suppeampia tai niitä ei hirveästi ole. Teidänkin puoleenne kuitenkin voi kääntyä näissä asioissa ja kysymyksissä.

Taina: Kyllä, ja jos meidän puoleemme kääntyy ihminen, jolla on päihderiippuvuus tai mielenterveysongelma, niin vaikka me emme ole aivan täysin tämän alan ammattilaisia, niin näitä ihmisiä ei koskaan jätetä tyhjän päälle. Aina mietitään, mikä on juuri sille ihmiselle oikea väylä ja ohjataan häntä eteenpäin.

Heidi: Voisin kuvitella, että sille yhteyttä ottavalle ihmiselle ensikontaktissa on tärkeää juuri se, että joku vain on vierellä, tukemassa ja etsimässä sitä oikeaa väylää hänen kanssaan.

Taina: Ja aina jo pelkästään yhteyden ottamiseen voi olla suuri kynnys. Yhteyden ottaminen on hätähuuto ihmiseltä. Se on myös erittäin suuri peruste sille, että sitä ihmistä ei jätetä yksin eikä tyhjän päälle.

Heidi: Olet sanonut, että diakoniatyössä on välttämätöntä reagoida siihen, mitä ympäristössä tapahtuu, ja joskus pitää reagoida nopeastikin. Vaaditaan ehkä tietynlaista ihmistyyppiä – ihmistä, joka tekee aina jotain.

Taina: Se pitää kyllä niin paikkansa. Sen totesi kollegani Jouni Kivimaa, joka on meillä diakonina – hän on itse asiassa diakonissa, sairaanhoitajakoulutuksen saanut. Hän totesi sen, kun yhdessä mietimme, millaisia ihmistyyppejä olemme. Varmaan tähän työhön ei edes hakeudu ihmistyyppi, jolla ei ole tällaista näkökantaa asioihin.

Heidi: Eli tilanne on usein niin sanotusti akuutti, että se vain vaatii jonkinlaista toimintaa?

Taina: Kyllä.

Heidi: Paras vaihtoehto on tietysti tehdä oikein, toiseksi paras väärin ja huonoin vaihtoehto on olla tekemättä mitään.

Taina: Paljon mietitään myös tiimissä. Että jos sitä vastausta ei itse löydä, niin mietitään porukalla, mitä jonkun ihmisen eteen voitaisiin tehdä.

Heidi: Aiemmin puhuttiin, että diakoniatyö nousee kristillisestä lähimmäisenrakkaudesta. Kuinka se kristillisyys käytännössä näkyy näissä diakonian kohtaamisissa? Mua kiinnostaa myös, että tuleeko se tarve jotenkin asiakkaiden puolelta.

Taina: Tulee ja ei tule. Mutta kyllä se lähtökohta varmaan on, että kun ihmiset tänne seurakuntaan hakeutuvat, niin he ovat jollakin tavalla nälkäisiä ja janoisia – haluavat tämän aiheen parissa olla.

Joiltain ryhmiltä on tullut kommenttiakin, että he toivoisivat kristillisyyttä enemmän näkyviin. Olenkin sitä syksyn mittaan harjoittelussa pyrkinyt toteuttamaan ja myös miettinyt ohjaajani Riikka Rantakallion kanssa, että millaisia toimintatapoja ne voisivat olla.

Yhdelle ryhmälle päädyin pitämään yllättäen hartauden, vaikka heille ei oltu varattu mitään erityistä sille kerralle. Mulla sattui olemaan oma läppärini mukana, ja siellä oli valmiiksi kirjoitettuja hartauksia. Olin Sirpakassa pitämässä torstain Hyvän aamun kahveja. Siellä ei ollut muita asiakkaita, niin pidin hartauden, ja ryhmä oli tosi tyytyväinen. Soitin vielä kännykästäni virren, josta he myös pitivät. Sainkin tästä jälkeenpäin hyvää palautetta, ja ryhmä toivoi, että mukana voisi joka kerta olla pieni kristillinen osuus.

Seuraavalla kerralla, kun pidin vastaavalle ryhmälle Mobiilikirkko-sovelluksesta lyhyen hartauden. Sekin oli ihan hyvä kokemus.

Heidi: Näinä aikoina ihmiset saattavat ehkä yllättäenkin löytää itsestään hengellisiä tarpeita.

Taina: Se pitää kyllä paikkansa. Sen on huomannut näissä yksilökohtaamisissakin – ihmiset ovat eri tavalla nälkäisiä. He haluavat tulla eri tavalla kohdatuiksi. Varsinkin iäkkäät, jotka olivat keväällä tosi pitkään eristyksissä. He kaipaavat kohtaamista ja sitä, että heitä kuunnellaan.

Paljon ihmisiä on alkanut kulkea jo harjoittelun alusta matkassa mukana. Aina, kun heitä on tavannut, on ollut mukava jatkaa siitä, mihin edellisellä kerralla ollaan jääty.

Heidi: Koronahan kohdistaa sitten aikanaan diakoniatyöhön melkoista painetta. Kriisit näkyvät vähän viiveellä diakoniatyössä. Mitä ne tulevaisuuden näkymät voivat olla, mihin te varaudutte tällä hetkellä?

Taina: Koko syksyn ajan tästä aiheesta on paljon puhuttu diakoniatiimissä. Olemme pohtineet, mitä sitten tehdään, kun tämä tulee näkymään meillä. Nythän se ei tosiaan vielä näy, mutta tällaisia uusia ilmiöitä on tullut näkyviin. Niitä olemme pohtineet, että mitä ne mahdollisesti tuovat tullessaan.

Tämä aika, jossa me elämme, voi herättää ihmisissä aika merkillisiäkin piirteitä, niin hyvässä kuin pahassa.

Heidi: Mitä esimerkiksi?

Taina: Tällaisia yllättäviä ääripäitä. Hyvinkin primitiivisiä piirteitä voi herättää. Jos ihminen onnistuu vaikka liiketoimissaan todella hyvin, se voi herättää ahneutta, ja sen ahneuden kautta saatetaan tehdä sitten yllättäviäkin asioita.

Tässä kyllä korostuu vanha hyvä sanonta: hyvä antaa vähästään, mutta paha ei paljostaankaan.

Voi kun ihmiset osaisivat ottaa valinnoissaan ja uusissa toimintatavoissaan huomioon myös oman lähipiirinsä. Mitä seurauksia omilla toimilla saattaa olla monillekin ihmisille.

Heidi: Tämä aikakin varmaan kannustaa tietynlaiseen itsekkyyteen tai ei ainakaan helpota sitä.

Taina: Varmasti on korostunut se itsekkyys, kun oltiin keväällä niin pitkään eristyksissä ja vielä tehdään etätöitä paljon. Joissain kouluissakin ollaan välillä eristyksissä. Varmasti se korostuu myös tämän myötä.

Heidi: Puhutaan sitten lopuksi vielä muista ajankohtaisista näkymistä ja tulevaisuuteenkin suuntaavasta diakoniabarometristä, joka on syksyllä julkaistu. Mikä tämä barometri oikein on?

Taina: Diakoniabarometri kertoo, kuinka diakoniatyöntekijät näkevät työnsä ja ammatillisen osaamisensa erityispiirteet. Tänä vuonna siellä on aiheena diakonian ruoka-avun muutokset, uskontolukutaidon merkitys diakoniatyössä sekä diakoniatyön johtaminen.

Heidi: Tartutaan tähän uskontolukutaitoon, joka saattaa olla osalle ihmisistä uusi termi. Mitä se tarkoittaa?

Taina: Mulla tulee täydentävinä opintoina keväällä kulttuuri- ja uskontolukutaitoa, mikä oli aika hyvä yhteensattuma tämän barometrin kanssa. Uskontolukutaito tarkoittaa, että ymmärtää kulttuurin ja uskonnon toisiinsa kietoutuneen luonteen ja niiden vaikutukset ihmisten arkeen.

Seurakunnissahan tehdään monikulttuurista ja kansainvälistä työtä, varmaan lähes jokaisessa seurakunnassa. Niin myös meillä. Monikulttuurisuustyöhän tulee korostumaan entistä enemmän yhteiskunnassa. Seurakunnissakin uskontolukutaitoon ollaan haluttu kiinnittää huomiota. Se on todella hyvä asia, että osataan kohdata näitä ihmisiä oikealla tavalla.

Heidi: Eli te ette ole yksittäisten uskontojen tai kulttuurien asiantuntijoita, mutta uskontolukutaidon myötä ymmärrätte niiden merkityksen ja se auttaa kohtaamaan eri kulttuureista tulevia ihmisiä.

Taina: Kyllä, juuri näin.

Heidi: Kiitos Taina, että pääsit tähän vieraaksi. Tämä on tosiaan harjoittelusi viimeinen päivä, pääsit vielä tähän koettelemukseen. (Naurahtaa.) Teet lyhyen sijaisuuden vielä joulun alla.

Taina: Joo, olen kolme viikkoa mukana ja vastaan muun muassa joululahjakeräyksestä ja olen mukana kaikessa muussakin toiminnassa.

Heidi: Sitten ei muuta kuin onnea tulevaisuuden haasteisiin.

Taina: Kiitos paljon, tämä oli mukava kokemus.

Tunnusmusiikki huilulla.