Jakso 7: Nuortenillasta oman kylän papiksi

Intron taustalla soi aaltoileva musiikki.

Reetta Väisänen: Se klassinen sama kuin liturgisessa laulussa, että kanttori aloittaa aina jossain vaiheessa ja sitten on vaan pakko itsekin aloittaa ja laulaa päälle. (Nauraa.) Sama efekti.

Tunnusmusiikki huilulla.

Heidi Möttönen: Taivaan alla -podcastissa on tänään vieras, joka ei ehkä kaikille kuuntelijoille ole vieras siitä huolimatta, että hän on uusi työntekijä tässä seurakunnassa. Puhutaan tunnelmista ja ajatuksista uuden työn kynnyksellä, kyse on seurakuntapastorin työstä.

Reetta Väisänen, sait lämpimän vastaanoton, kun hiljattain esittäydyit somekanavissamme. Sulla on ilmeisesti muutama tuttu täällä Pirkkalassa?

Reetta: Moikka vaan. Joo, sain kyllä lämpimän vastaanoton. Oli tosi kiva. Kaikilta tutuilta ja myös ennalta tuntemattomilta ihmisiltä. Oli kiva tutustua uusiin ja pikkuhiljaa tutustua seurakuntalaisiin täällä.

Olen Pirkkalasta kotoisin, niin monia tuttuja löytyy tietysti vuosien varsilta ja myös kesätyökesiltä, jotka olen täällä ollut. On kyllä tuttuja naamoja täälläpäin.

Heidi: Olet kertonut, että ihan alakouluikäisestä asti usko ja eri uskonnot ovat kiinnostaneet sua. Muistatko, mikä silloin kouluaikoina näissä teemoissa kiehtoi?

Reetta: Hyvä kysymys. Hiukan tekee tiukkaa palata niihin muistikuviin, mutta muistelen, että ala-asteen uskonnontunneilla erilaiset mytologiat olivat tosi kiinnostavia. Jotenkin mieleeni on jäänyt myös se, kun ala-asteella oli koe, jossa kysyttiin kymmenen käskyä. Jotkin käskyt olivat menneet väärinpäin, ja se harmitti niin paljon, että näköjään muistan sen edelleen. Nyt ehkä osaan ne jo järjestyksessä.

Yläasteelta ei ehkä ole niin tarkkaa muistikuvaa, että mikä siellä kiinnosti. Jollain tapaa ehkä kaikki. Valitsin syventäväksi aineeksi uskonnon, eli sen verran se ainakin kiinnosti.

Opettajilla on ollut iso merkitys aina. Mulla on ollut hyviä uskonnon opettajia ihan ala-asteelta lukioon asti. Oli itse asiassa aika kiva tuossa, kun toissaviikolla olin messussa ja ensimmäistä kertaa asetin ehtoollista, niin sen jälkeen törmättiin kirkkokahveilla yläasteen aikaisen uskonnon opettajani kanssa. Se oli aika hauska sattuma, tai oliko sattumaa, mutta ympyrä sulkeutui jollain tapaa.

Heidi: Jos ollaan vielä niissä nuoruusvuosissa, niin 15-kesäisenä seuraava etappi on ollut rippikoulu. Millaisia prosesseja se aikoinaan käynnisti?

Reetta: Olisipa jotain dokumentaatiota noilta ajoilta, niin pääsisi ehkä oman pään sisään paremmin. Mutta kyllähän se monenlaisia prosesseja käynnisti. Varmaan ensimmäistä kertaa aloitti myös uskonkysymysten pohtimisen.

Rippikoulussa kyllä jollain tapaa kaikki… Hengellisyys, opetus ja kokemuksellisuus ja lopulta myös yhteisö, johon pääsi mukaan, niin se jollain tavalla upposi kokonaisuutena.

Mussa on ollut sellaista vikaa, että haluan tietää aivan kaiken siitä, mistä olen kiinnostunut. Tässä kävi jollain tapaa samoin. Ensin kiinnostuin siitä yhteisöstä, johon riparin myötä pääsin mukaan. Pikkuhiljaa sitten opin hengellisyyteen ja lopulta myös ihan se opin sisältö, niin sanottu dogma, alkoi kiinnostaa,

Heidi: Niin, yhteisöllä viittaat Seurikseen ja olet puhunut, että riparin jälkeen seuriselämä vei mennessään. Seurishan on Pirkkalassa paljon muutakin kuin sitä hengellistä puolta, mutta oliko se myös paikka ja ympäristö, jossa oli tilaa käsitellä näitäkin juttuja?

Reetta: Joo, olihan siellä tilaa. Jotenkin mä ajattelen, että meillä on Pirkkalassa painotus ehkä sellaisessa kokemuksellisuudessa, siemenen istuttamisessa. Ei ole ollut tapana jankata iltamyöhään Raamattua. Ja itse olen vähän toisenlainen oppija, niin kuin jo aiemmin sanoin, tykkään selvittää ihan juurta jaksaen kaiken enkä pysty ottamaan annettuna oikein mitään, vaan haluan itse päästä asian juurille. Sitä puolta olisin ehkä kaivannut lisää.

Kallion Teemun kanssa olenkin vähän heittänyt vitsiä siitä, että sen takia piti lukea ihan papiksi asti. Piti lähteä opiskelemaan Raamattua ihan pääaineena.

Heidi: Niin, jonkinlainen käännekohta oli se, kun lukion jälkeen hait Helsinkiin teologiseen tiedekuntaan. Silloin vielä pohdit, tulisiko susta pappi vai tutkija, ja papin uralle sitten päädyit. Pappisvihkimyksestä ei kovin montaa viikkoa ole, se on ollut helluntaina Tampereen tuomiokirkossa. Kerro vähän siitä päivästä, se ei varmaan hevillä muistista pyyhkiydy.

Reetta: Ei varmaan kyllä pyyhkiydy. Jotenkin tulee samanlainen fiilis kuin konfirmaatioaamuna. Hirveän aikainen nousu ja paljon kaikkea samanlaista juhlahumua siinä aamussa. Mutta tosiaan helluntaina sain vihkimyksen, eli nyt on kolmisen viikkoa takanapäin tätä pantakauluksista elämää.

Kyllähän siihen päivään paljon tunteita mahtui. Jonkin verran jännitystä ja epätodellisuuden tunnetta, hämmennystä. Ja sitten lopulta myös niitä onnen tunteita. Myös sellaisia vihdoin-tunteita. Vähän näitä kaikkia sekaisin.

Heidi: Oliko messussa jotain erityistä? Yksityiskohtia, joita voisit jakaa.

Reetta: Monenlaistakin jäi mieleen. Tietysti hieno messun kaiken kaikkiaan. Piispa puhui omilla lahjoilla palvelemisesta, se jäi mieleen. Samalla tapaa jäi myös piispan puristava käsi, eli siinä siunatessa sanotaan, että piispan käsi oli hyvin jykevä tuossa pään päällä.

Sitten jotain omia kommelluksia. Esirukouksen aikana lappuja pudottelin ja nostelin, ja painava messukasukka oli ensimmäistä kertaa päällä, niin sekin kyllä hartioilla tuntui.

Aaltoilevaa musiikkia.

Heidi: Puhutaan sitten siitä maailmasta, jossa nyt aloitit työt. Seurakunnan toimintaahan on sattuneesta syystä tehty pitkälti netissä nyt reilun vuoden ajan. Mitä sä ajattelet siitä, voiko pappi harjoittaa ammattiaan somessa?

Reetta: Joo, kyllä mun mielestä voi. Tietysti Helsingissä on ihan somepappejakin. Tampereella en tiedä, onko vielä, mutta Pirkkalassa ainakaan ei sellaista pestiä ole. Mutta kyllä mä ajattelen, että on luontevaa olla pappi sellaisissa kanavissa, jotka mulle ovat luontevia ja joissa olen aktiivinen muutenkin.

Mä olen aktiivinen erityisesti Instagramissa, ja tein sinne juuri tällaisen työtilin, eli tilin, jolle päivittelen työpäivien kaikenlaisia kuvioita. Ajattelen, että se on myös tietynlainen saavutettavuuskysymys. On kiva olla saavutettavissa. Ainakin nuorille tuntuu olevan helpompaa lähestyä somessa tai seurata siellä somessa myös meitä pappeja.

Mä ajattelen, että somessa on myös paljon mahdollisuuksia. Siellä voi jakaa vaikka Raamatun jakeita. Se on hauskaa sitten somea selaillessa päätyä lukemaan Raamattuakin. Eli näitä somekanavia on mahdollisuus käyttää myös opetukselliseen sisältöön.

Mulla oli saarna just viime sunnuntaina, niin kyselin ajatuksia saarnateksteihin Instagramin puolella. Sitten taas toisaalta voi jakaa erilaisia seurakunnan arjen kuvia. Tai vaikka kuvia kirkoista. Ja se onkin ollut aika hauskaa, kun itsekin seuraan muutamia opiskelukavereita, jotka ovat nyt Mikkelissä ja Turussa ja ympäri Suomea, niin somen kautta pääsee kivasti sisälle eri kirkkoihin. Saa sisäpiirin kuvia myös niistä.

Heidi: Itsekin kun mietin, niin seuraan TikTokissa sellaista nuorta pappia. En nyt muista, mistäpäin Suomea hän on, eikä sillä ole merkitystäkään. Sehän siinä on hienoa, että hänen ei tarvitse olla mun kotiseurakunnastani, että voin laittaa hänelle viestiä. Paljon hän nuorten kysymyksiin siellä vastaileekin. Tuleeko sulle yhteydenottoja Instan kautta?

Reetta: No joo. Mä olen ollut nyt vasta parisen viikkoa siellä työtilillä. Lähinnä nyt on noihin saarnatekstikysymyksiin vastailtu. Se oli aika kiva, kun lähti myös omat ajatukset liikkeelle. Helsingistä myös pari pappia laittoi viestiä, eli se on myös kollegiaalinen väylä, aika kiva sellainen.

Jotenkin ajattelen, että somen kautta voi päästä eri seurakuntien arkeen, niin kuin sanoin noista kirkoista. Mitä kaikkea hauskaa onkaan muissa seurakunnissa ympäri Suomen keksitty. Varsinkin nyt kesällä tuntuu, että on mitä kekseliäimpiä opetusmateriaaleja varsinkin rippikouluun liittyen. Somen kautta voi saada myös omaan työhön uutta sisältöä ja oppia uusia tapoja, eli se on myös aika hyvä ideapankki.

Heidi: Eli kaikkea ei tarvitse keksiä itse.

Reetta: Just näin.

Heidi: Sen lisäksi, että olet somessa, niin missä muualla olet kesän aikana mukana?

Reetta: Mä olen kahdella rippileirillä eli vetäjänä. Ensimmäistä niistä just käynnistellään, kohta lähdetään leirille. Mut voi tietysti tavata myös kesän aikana jumalanpalveluksissa ja vähän siellä sun täällä, monesta paikkaa.

Ihan konkreettisesti mut tavoittaa työpuhelinnumerosta ja sähköpostista. Tiedot löytyvät sieltä nettisivuilta. Sitten mut tavoittaa sieltä Instagramista myös, siellä olen tilillä @pastoreetta.

Heidi: Eli matalalla kynnyksellä saa olla yhteydessä sekä somessa että kasvotusten?

Reetta: Joo, ehdottomasti. Somessa saa seurata ja laittaa viestiä, ja myös kaupungilla saa tulla kyllä nykäisemään hihasta.

Heidi: Kiitos paljon Reetta, että pääsit vieraaksi ja oikein mukavaa työkesää!

Reetta: Kiitos samoin sulle.

Tunnusmusiikki huilulla.

Seurakuntapastori Reetta Väisänen.