Jakso 3: Viisaus

Alussa rauhallinen tunnusmusiikki huilulla.

Äänessä pastori Arto Köykkä:

"Pirkkalalaisille Lotja ja Pudasjärvi ja myös Iso-Syöte ovat tuttuja sanoja, koska niin moni on siellä jo vuosikymmenten ajan käynyt rippikoulun. Meillä on ollut siellä paikkakuntalainen emäntä. Juuri näinä aikoina nykyinen emäntä vaihtuu ja jää eläkkeelle. Useita on ollut tässä vuosien varrella, ja todella monesti olen havainnut, että he ovat olleet viisaita kansanihmisiä. He ovat karaistuneet siellä karuissa oloissa metsien, taigan, ankaran luonnon keskellä. On ollut pakko sopeutua vähän tiukempaan elämään ja taistella leipää omalle perheelle.

Kerron tämän nykyisen emännän edeltäjästä, Siiristä nimeltään. Hän oli ison perheen äiti ja siinä ison perheen äitinä varmasti monet monet mutkat ja kommellukset läpi elänyt ihminen.

Olin talven jäljiltä ensimmäistä kertaa Pudasjärvellä. Iso-Syötteen laskettelukeskuksen huipulla katselin alamäkeen ja totesin, että maisema oli muuttunut yhdeltä kohdin. Sinne alas mökkikylään oli tullut sininen läiskä eli tekojärvi. Ajattelin että täytyypä emännältä kysyä, että mitä se tuumaa. Tultiin takaisin leiripaikalle. Menin oitis keittiöön ja hankkiudun Siirin puheille ja sanoin: "Ovat tekojärven tuonne Iso-Syötteelle tehneet". En pyytänyt häneltä kommenttia vaan ikään kuin potkaisin pallon juoksuradalle jalkaan ja ajattelin, että saapa nähdä mitä Siiri siihen. Hänellä oli ajatus valmiina. Hän sanoi sanat, joita en ole ikinä unohtanut. Siiri sanoi, että "onpahan joutaville jottain". Ne jäivät tosiaankin mieleeni. Olen usein ajatellut, että niissä sanoissa tiivistyy jotain sellaista, jota sanotaan viisaudeksi.

Nyt on pakko vähän määritellä. Määrittelemisen tarve on välillä suorastaan huvittanut minua. Kun joitakin vuosia sitten otin vastaan pappiskokelaitten rippikoulunäytteitä, niissä näytteissä huvitti se, että yliopiston jäljiltä tuoreilla teologian maisterilla oli tarve aina määritellä sanat. Sanottiinpa mitä tahansa, kuten "anteeksianto" tai "luottamus" ja "turvallisuus", niin määritelmä siihen tarvittiin heti alkuun. Hyvin oli professorien oppi mennyt perille. Ongelma oli vain siinä, että tieteen tekeminen on eri asia kuin rippikoululaisille puhuminen.

Sanoinkin pappiskokelaille, että kyllä ne nuoret yleensä ymmärtävät sanat ihan riittävän hyvin. Kyllä ne tietävät, että elefantti on norsu ja norsu on elefantti, vaikkei sanota, että tässä tarkoitetaan nelijalkaista, ylipitkällä kärsällä varustettua nisäkästä. Elleivät ne rippikoululaiset sitten tiedä jotain sanaa, niin sitä ei pidä sitten käyttää.

Tällä kertaa kun viisaus on aiheena, yksi näistä päähyveistä, niin nyt on pakko määritellä, mitä se viisaus oikein on ja eroaako se jollain ratkaisevalla tavalla vaikkapa älykkyydestä.

Älykkyys on ikään kuin aivotoiminnan ominaisuus. Se on sitä, että ihmisen järki toimii tehokkaasti, ihminen muistaa asioita ja osaa tehdä laskutehtäviä, osaa päätellä ja osaa yhdistellä asioita. Viisaus on taas ihmisen kykyä soveltaa älyään ja järkeään käytännöllisellä tavalla. Viisaus on älyn soveltamista ja sen yhdistämistä hankittuihin taitoihin.

Älykkyys on tavallaan aivojen lihasvoimaa, joka itsessään ei auta mitään, ellei siihen liity taitoja ja soveltamisen kykyä. Jääkiekko on urheilulaji, jossa voimasta on etua. Sen takia voimaa harjoitellaan paljon ja sen saavuttamiseksi nähdään paljon vaivaa kuntosalilla. Se ei kuitenkaan vielä tee kenestäkään hyvää kiekkoilijaa. On onnistuttava muuntamaan lihasvoima muuttamaan pelitaidoksi. Lihasvoimaa itsessään ei vielä auta mitään. Sitä on osattava soveltaa peliin. Sama on älyn kanssa. Se itsessään ei vielä saa pötkimään pitkälle.

En ole ikinä harrastanut judoa, mutta sen verran olen ymmärtänyt lajin perusominaisuuksista, että olen viehättynyt niistä. Siinä kun kuulemma on kysymys siitä, että otetaan myös vastustajan voima käyttöön. Saadaan vastustaja jatkamaan liikettään, jonka se itse on aloittanut, ja niin vähälläkin lihasvoimalla voi päästä hyviin tuloksiin.

Tutkijat ovat epävarmoja siitä, onko olemassa niin sanottua yleistä älykkyyttä vai onko niin, että on vain eri lajeja, kuten matemaattista älykkyyttä ja kirjallista älykkyyttä ja shakkipelin älykkyyttä. Sitä ei tässä tarvitse kovin pitkään miettiä, onko todella sitä yleistä älykkyyttä, koska siitä tutkijatkin ovat epävarmoja. Sen sijaan on hyvä tietää että viisaus liittyy aina johonkin tiettyyn todellisuuteen. Ollakseen viisas ihmisen tarvii ymmärtää ympäristöä. Ei voi soveltaa ellei tiedä mihin sovelletaan.

Kun yli 90-vuotias mummo joka ei aikanaan viitsinyt opetella tietokoneitten käyttöä, vaikka tulevaisuuden olisin voinut kyllä ennustaa... niin kun tällainen yhdeksänkymmentä vanha mummo on Windowsin äärellä tai näpyttelee lastenlastenlasten hankkimaa tablettia, niin hän ei vaikuta kovin viisaalta siinä. Hän ei osaa soveltaa aivojensa kapasiteettia uuteen tilanteeseen ja uuteen laitteeseen. Yhtälailla se tietokoneet viimeisen päälle osaava lapsenlapsenlapsi, kun on joutunut yksinään keskelle metsää ja yrittää siinä miettiä miten nuotio sytytetään, niin ei hänkään siinä kovin viisaalta näytä. Päinvastoin näyttää aivan tyhmältä ja avuttomalta. Jonain aikakautena viisaus on sitä, että osaa käyttää tietokonetta ja tehdä sen avulla hyödyllisiä asioita. Jonain toisena aikakautena ja jossain toisessa paikassa viisaus tarkoittaa kykyä sytyttää nuotio tai valjastaa hevonen.

Ehkä tästä jutusta on jo välillisesti selvinnyt sellainen ajatus, että viisaus ei välttämättä ole missään suhteessa oppineisuuteen. Voi joskus ollakin. Tai sitten voidaan ajatella niin, että oppineisuuden voi ymmärtää monella tavalla. Se voi olla sitä, että on ollut kisällinä seuraamassa mestarin toimintaa tai pieni poika on katsellut koko ikänsä, miten isä on valjastanut hevosta. Myös se voi olla eräänlaista oppineisuutta. Oppia voi muullakin tavoin kuin lukemalla kirjoja tai istumalla luentosalissa.

Mutta sitten ovat elämänalueet, joilla kerta kaikkiaan tarvitaan ihan perinteistä oppineisuutta, jota sanotaan akateemisuudeksi. Tässä on kuluneen koronavitsauksen aikana ollut netti täynnä kaikenlaisia muka-asiantuntijoita. He ovat esiintyneet lääketieteen asiantuntijoina, ja samat ihmiset tuntuvat olevan myös juridiikan asiantuntijoita ja ulkopolitiikan asiantuntijoita ja perustuslain asiantuntijoita ja ihan niin kuin Kummeli-sketsisarjassa on "kaikkien alojen asiantuntija". Esimerkiksi lääketieteessä ei voi olla viisas ellei ole vuosikausia opiskellut sitä. Aloitteleva lääkäri on opiskellut yliopistossa viisi kuusi vuotta tiukkoja opintoja, mutta hänkään ei vielä ole virustautien huippuasiantuntija. Se on sellainen elämänalue, että siinä tarvitaan aivojen lihasvoimaa eli akateemisessa opinnoissa saatua viisautta.

Mutta toisaalta virustukijalla ei ole sitä viisautta, että hän voisi neuvoa toisinpäin muita heidän alallaan. Putkiasentaja tietää kyllä omat työnsä paremmin kuin lääkäri, ja maanviljelijä tietää miten pellot kylvää keväällä. Kaikki kolme voivat olla yhtä viisaita mutta eri aloilla. Tätä kunkin alan asiantuntemusta ja viisautta pitää kunnioittaa.

Rippikoulureissuilla on tullut paljon juteltua linja-auton kuljettajien kanssa. Välillä on leikkimäisesti tehty sopimus, että aja sinä autoa, minä en neuvo sitä. Sovitaan sitten toisinkin päin, että sinä et neuvo miten kirkonmenoja pidetään. Tai sitten emännän vaikka Siirin tai nykyisen Eilan kanssa on ollut sanaton sopimus, että minä en puutu siihen mitä keittiössä tehdään. Hän osaa sen. Emäntä ei taas puutu siihen, miten minä yleensä vedän sitä rippikoulua, jonka olen vastuulleni saanut.

Mieleen tulee esimerkki erästä kirkon perheneuvonnan legendasta Matti Eskosta. Hän oli juuri kirjoittanut perhe-elämään liittyvän kirjan. Hän huomasi, että hänen tyttärensä oli tutkinut sitä isänsä kirjoittamaa kirjaa. Siinä oli lappunen kirjan päällä tyttären käsialalla, että katso sivu 73. Soveltaisit tuota joskus omaankin perheeseen. Oppineisuus ei aina tarkoita sitä, että ihminen osaisi edes omalla elämänalueella soveltaa saamansa oppia. Viruslääkäri voi itse sairastua tautiin ja tehdä käytännön elämässä taudin kanssa ratkaisevia virheitä.

Kun tämä minun juttuni tässä julkaistaan seurakunnan otsikon alla, niin helposti joku voi luulla, että nyt tulee se osuus missä Jumala vedetään esiin. Kerrotaan minkälaista viisautta Jumalan sana tuo. Että todella viisaita ovat vain ne, jotka ymmärtävät Jumalan sanan merkityksen elämässä. Olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että Jumalan sanan eli Raamatun tutkiminen tuovat elämään syvyyttä. Apua on todella moneen. Siitä huolimatta tuotan pettymyksen. Luterilaisuus on yllättävän jyrkkä siinä ajatuksessa, että kristillinen usko ei tuo ihmiselle lisäviisautta. Vaikka kuinka uskoisi ja vaikka kuinka hyvä olisi kristillisessä ymmärryksessä, niin se ei vielä tee ihmisestä yleisviisasta. Ihmisen viisaus on jotenkin uskosta riippumaton asia. Tai korjataan ajatusta vähän. Korjataan niin, että se viisaus, joka tulee kristillisen elämän harjoittamisesta, niin sen sovellusalue on kristillinen elämä ja ihmisen jumalasuhde. Siihen se auttaa. Aivan niin kuin lääketieteen opiskeleminen auttaa ymmärtämään virusoppia, niin samalla tavoin kristillinen elämä auttaa ymmärtämään ihmisen jumalasuhdetta. Aivan samalla tavoin kun virusopin osaaminen ei tee tutkijasta hyvää isää tai äitiä, hyvä vaimoa tai aviomiestä, niin aivan samalla tavoin kristillinen usko ei tee ihmisestä hyvää ihmistä jollain toisella elämän alueella. Uskon ymmärtäminen auttaa uskoon, mutta eipä juuri muuhun. Tällainen uskon ja viisauden ymmärtäminen on nimenomaan luterilaisuuden korostus. Hallitsijan ei tarvitse olla täynnä uskoa, jos hän on muuten viisas ja oikeudenmukainen.

Tämän voi huomata vaikkapa lukemalla Raamatun sananlaskuja. Sananlaskut on hyvä kirja. Kyllä siellä kiitetään, jos ihminen laittaa Jumalan tahdon elämässä etusijalle. Mutta siellä on lukuisia viisauksia, jotka eivät edellytä Jumalaa. Otetaan esimerkiksi yksi suurimmista suosikeistani, että hullu käy viisasta kun on hiljaa. Jollekulle voi olla jopa yllätys, että tuollainen arkinen, oikeastaan tylykin sanonta, jossa Jumalaa mainita edes pilkulla, niin se on peräisin Raamatusta."

Lopussa rauhallinen tunnusmusiikki huilulla.