Ajankohtaiset uutiset

Täältä voit lukea Pirkkalan seurakunnan uutisia. Lue toiminnastamme, tapahtumistamme ja ihmisistä, jotka jäävät mieleen ja koskettavat. Vinkkaa viestintäämme, mistä aiheista toivoisit tehtävän uutisia ja juttuja, kiitos! 

 

Joulun tapahtumat täyttävät kirkot

19.12.2018 13.53

herran syntymä_M.jpg

Kaikki tärkeät juhlat pitävät sisällään odottamisen ja valmistautumisen iloa sekä vaivaa. Näin on myös joulun kohdalla. Pirkkalan seurakunnassakin jouluun valmistaudutaan erilaisten tapahtumien merkeissä.

─ Adventtiaika on valmistanut meitä juhlaan. Olemme sytyttäneet adventtikynttilöitä, avanneet erilaisten joulukalenterien luukkuja ja tehneet jouluvalmisteluja. Juhlaan liittyy odotus. Joulussa on vuodesta toiseen jotain erityistä, vaikka sen viettotavat vaihtelevatkin, sanoo kirkkoherra Olli-Pekka Silfverhuth.

Nuorten puurojuhlassa tavataan ystäviä

Kirkkoveräjän seurakuntatalo täyttyy nuorisosta 19.12. Seuriksen ovet avautuvat iltakuudelta ja kello 19 alkaa nuorten puurojuhla. Sinne odotetaan yli kahtasataa osallistujaa. Nuorimmat ovat käyneet rippikoulunsa tänä vuonna, vanhimmat parikymmentä vuotta sitten.

─ Puurojuhlassa emme tavoittele sen kummempaa kuin ystävien tapaamista. Sanoman vuoro on sitten oikeana jouluna. Nuoret kokoontuvat erityisesti aattoiltana kirkkoon klo 21. Siellä heitä puhuttelevat ne samat joulun ydinasiat, jotka ovat aina ihmisiä puhutelleet, kertoo pastori Arto Köykkä.

Kauneimmat joululaulutilaisuudet keräävät noin miljoona ihmistä kirkkohin

Seurakunta jalkautuu myös kauppakeskuksiin. Torstaina kello 13–19 on glögitarjoilu S-marketilla ja tilaisuuden viimeisen puolen tunnin ajan Joululaulukuoro on laulamassa joululauluja. Seurakunnan uuden kerhotilan Kapsäkin avajaisia vietetään Kauppakeskus Veskassa perjantaina kello 14. Avajaisissa kirkkoherra Olli-Pekka Silfverhuth siunaa tilan sekä yhdessä lauletaan Kauneimpia Joululauluja.

Kauneimpia Joululauluja lauletaan tänä jouluna jo 46. kerran. Vuodesta toiseen kirkot täyttyvät joululaulujen laulajista. Monille tästä onkin muodostunut yksi jouluperinne. Kauneimmat Joululaulut –tilaisuudet keräävät Suomessa noin miljoona suomalaista kirkkoihin laulamaan. Pirkkalassa tilaisuuksia on tänä jouluna yhteensä 10. Tänä vuonna Kauneimmat joululaulut soivat maailman lasten puolesta ja laulutilaisuuksissa kerätään kolehti kehitysmaiden lasten hyväksi. Kauneimpien Joululaulujen suojelijana toimii rouva Jenni Haukio.

Kristityt viettävät joulua Jeesus-lapsen syntymän muistoksi

Joulua vietetään Jeesuksen syntymän muistoksi. Jeesus syntyi ihmiseksi ihmisten keskelle. Keskelle vuoden pimeintä aikaa tulee juhla, jossa pimeyteen syttyvä valo sytyttää toivon. Tämän sanoman äärelle ihmiset saapuvat jouluna. Joulun pyhät ovatkin suomalaisten suosituimpia kirkkopyhiä.

Pirkkalan kirkossa ja Pirkkalan Vanhassa kirkossa on jouluaattona yhteensä yhdeksän tilaisuutta. Ensimmäinen aattohartaus Vanhassa kirkossa kello 11 on suunnattu isovanhemmille ja lastenlapsille. Kirkossa nähdään lasten iloksi myös Leena Lammas. Pirkkalan kirkossa kello 13 on perheiden aattohartaus, jonne on myös Leena Lammas tulossa.

Pienet aattohartaudet ovat Vanhassa kirkossa kello 13, 14, 15 sekä 22.
─  Nämä tilaisuudet ovat lyhyitä, kestoltaan noin 20 minuuttia.  Hartauteen sisältyvät joulun tärkeimmät Raamatun tekstit sekä rakkaimmat jouluvirret kuten Enkeli taivaan ja Maa on niin kaunis, kertoo pastori Tuula Mannermaa.

Jouluaaton kello 21 aattohartaus on perinteisesti kerännyt Pirkkalan kirkon täyteen nuorempaa kirkkokansaa.

Jouluaamun kirkosta saa "Betlehemin valoa"

Jouluaamuna 25.12. klo 8 Pirkkalan kirkkoon saapuu "valo Betlehemistä". Kyseessä on oikea tuli, joka on kulkenut Betlehemistä Euroopan läpi partiolaisten kuljettamana myös Suomeen. Kirkkokansa voi ottaa mukaan oman lyhtynsä ja ottaa siitä valoa kotiinsa ja vaikka jakaa naapureille. Näin joulun sanoma ja ilo, Vapahtajan valo leviää.

Tapaninpäivänä päästään vielä laulamaan Kauneimpia Joululauluja, kun Vanhassa kirkossa on kello 18 Kauneimmat Joululaulut -kirkko.

Vuoden vaihduttua ensimmäinen jumalanpalvelus on Pirkkalan kirkossa kello 12. Loppiaisen sanajumalanpalvelus on Pirkkalan kirkossa kello 10.

 

« Uutislistaukseen