Jakso 7: Himo

Puhujana Teemu Kallio.

”Kuningas lepää ateriallaan,

ja nardukseni levittää tuoksuaan.

Kuin mirhakimppu

rakkaani lepää rintojeni välissä,

kuin hennakimppu,

En-Gedin viinitarhoista poimittu.

Miten kaunis oletkaan, kalleimpani!

Miten kaunis on katseesi, kyyhkysilmä!

Miten kaunis oletkaan, rakkaani, miten ihana olet!

Miten vehreä on vuoteemme!

Setripuut ovat talomme seininä,

sypressit kattonamme.

Kuin lilja ohdakkeiden keskellä

on minun armaani neitojen keskellä.

Kuin omenapuu metsän puiden keskellä

on rakkaani nuorukaisten keskellä.

Sen puun varjoon kaipaan lepäämään,

sen hedelmä maistuu suussani makealta.

Hän vei minut viinitupaan,

ja yllämme hulmusi rakkauden viiri.

Tuokaa minulle rusinaterttuja, että vahvistun,

tuokaa omenoita, että virvoitun –

minä olen rakkaudesta sairas!

Hänen vasen kätensä on pääni alla,

hänen oikea kätensä hyväilee minua.

Minä vannotan teitä, Jerusalemin tytöt,

gasellien ja villipeurojen kautta:

älkää häiritkö rakkauttamme,

älkää häiritkö, ennen kuin itse haluamme herätä!”

Ei, tämä ei ollut Tommy Tabermannia vaan tämä oli katkelma Raamatusta. Laulujen laulun alkutekstejä. Voisin kuvitella, että aikana, jolloin ei ollut internettiä, ei televisiota, ei lehtiä kuvineen, ei kirjoja, se oli kuumaa kamaa. K-18-settiä, joka sai posket punoittamaan.

Raamattua voidaan pitää myös seksuaalimyönteisenä. Kolumnisti, tietokirjailija ja pappi Jaakko Heinimäki näkee jo alkulehtien Luomiskertomuksessa, että Jumala jopa ensitöikseen käskee Aatamia ja Eevaa rakastelemaan. Tarina ei kerro, että millaisissa asennoissa paratiisissa rakasteltiin, mutta varmaankin kaikissa sellaisissa, mitä ihmisillä mieleen tulee.

Kertomuksen kannalta ne ovatkin täysin epäoleellisia. Vähän härskilläkin mielikuvalla haluan kuitenkin korostaa sitä, että seksi ei ole syntiä, kuten liian moni uskoo Raamatun sanovan. Heinimäki nostaa esiin, että seksi on Jumalan lahja eikä siitä kieltäytymistä pidä pitää erityisen hurskaana tekona. Voi jopa ajatella, että sellainen toiminta olisi Jumalan lahjojen haaskaamista. Jostain ennakkokäsitys seksin syntisyydestä on kuitenkin tullut.

Kuten jo aiemmista sarjan podcasteista on käynyt ilmi, kuolemansyntien isänä pidetään 500-luvulla paavina ollutta Gregorius Suurta. Jo 100 vuotta aiemmin kirkkoisä Augustinus paini himoon liittyvän syntisyyden kanssa. Hänet tunnetaan merkittävänä vaikuttajana ja teologina. Augustinus on laajalti tunnettu edelleenkin. Sen sijaan vähemmän tunnettua on, että hän oli myös seksuaalikielteinen. Hän jopa ajatteli, että jos ihmisen olisi mahdollista lisääntyä ilman yhdyntää, niin hurkas kristitty tekisi niin. No, nythän se on mahdollista.

Augustinuksen jalanjäljissä jatkoi esimerkiksi Tuomas Akvinolainen, joka 1000 vuotta myöhemmin pohti myös himoa. Suuri ongelma oli edelleen se, että vaikka kuinka viisas ja ajattelevainen oli, niin tahdonvoimalla ei saanut himon tunnetta pysymään aisoissa. Puhuttiin lihasta ja lihan himosta, eikä sillä viitattu hauiksen kokoon.

Erityisen kielteistä seksin harjoittaminen oli 1800-luvulla ja vielä viime vuosisadan alussakin. Historioitsija Peter Englund kertoo, että tuona aikana taidettakin yritettiin siivota kaikesta seksuaalisestata viittailusta. Ihmiset elivät valtavissa tunnontuskissa masturboinnista tai seksuaalisista fantasioista. Silloin meistä jokainen olisi saattanut olla linnassa, sillä irstaalta vaikuttanutta sanaakin pidettiin paheellisena. Hassua sinänsä, että tuon ajan tuotteita olivat esimerkiksi korsetti ja pitkät saappaat.

Englund kertoo, että viktoriaanisen ajan ratkaisevin virhe oli usko siihen, että on olemassa jokin seksuaalinen normi, eräänlainen standardisoidun metrin mitan eroottinen vastine, jonka avulla teot voitiin jakaa normaaleihin ja epänormaaleihin. Samaan ajatteluun olen törmännyt vielä edelleenkin. Mielestäni ongelma kiteytyy siihen, että seksuaalisuudessa on paljon voimaa. Ikään kuin Jumala olisi rakentanut meihin kaikkiin sellaisen mekanismin, joka varmasti vetää ihmisiä toisiaan kohti, tapahtui mitä tahansa. Sitä voimaa voi käyttää myös väärin, ja siksi ihminen on aikojen saatossa opetellut kontrolloimaan sitä jotenkin.

Eikä tässä podcastissa pitänyt puhua seksistä vaan himosta, joka on laajempi kokonaisuus.

Lähes Tuomas Akvinolaisen ajoilta ovat myös Canterburyn tarinat. Kirjassa käsitellään myös kuolemansyntejä. Eräässä sen runomuotoon kirjoitetuista tarinoista vaikutusvaltainen maaherra ja tuomari iskee silmänsä nuoreen neitoon. Hän tiesi, ettei saa tyttöä itselleen, joten suunnitteli himoissaan katalan petoksen. Asemansa tuoman edun ja vallan turvin hän uskoi pystyvänsä toteuttamaan suunnitelmansa. Tarina päättyi kuitenkin niin, että kansa hyökkäsi tuomarin kimppuun, heitti tämän linnaan ja tuomitsi lopulta hirsipuuhun koko juoneen liittyneen sakin. Tuomari oli nimittäin hankkinut rikoskumppaneita juoneensa mukaan. Tuomari koki ihastuksen, mutta tajusi, ettei siitä tulisi mitään. Himoissaan ja vallantunnossaan hän kuitenkin päätti katalasti juonia. Se johti lopulta hänen ja monen hänen kaverinsa kuolemaan. Himo johdatti yli tietyn rajan, ja seuraukset olivat kamalat.

Himon ja rajojen ylittämistä pohti pastori Jussi Holopainen Aamulehdessä viime vuonna. Nykyajan seitsemästä kuolemansynnistä hän kuvaili himoa näin: ”Himo liittyy yli rajan menemiseen, on kyse ihmisten vuorovaikutuksesta tai maapallon resursseista.”

Tulkitsen, että kyse on tietynlaisesta kohtuullisuudesta, yhdestä Aristoteleen lanseeraamasta kardinaalihyveestä. Tässä ajassa kohtuullisuus tuntuu kyllä katoavalta. Pitäisi tavoitella kasvua, parempia suorituksia jne. Ehkäpä se himon kirous löytyykin siitä, ettei osata olla tyytyväisiä, vaan halutaan aina lisää. Miten käy ihmisen silloin, kun hänellä on kaikki, mitä vaan voi olla?

Otan vielä yhden esimerkin historiasta:

Errol Flynn oli aikansa Brad Pitt. Kuuluisa näyttelijä, joka sai neitojen päät kääntymään. Hänen tarinansa oli mielenkiintoinen. Tähteys alkoi, kun hän esitti Robin Hoodia yhdessä ensimmäisistä värillisistä elokuvista. On muistettava, että tuolloin kuuluisuus ei tullut yhtä helposti kuin nykyään. Flynn kuitenkin saavutti sen. Hän oli aikansa suurin. Hänellä oli asema, statusta, kuuluisuutta, rahaa ja rakkautta – tai ainakin paljon naisia. Käytännössä siis kaikkea sitä, mitä nykymaailmassakin himoitaan.

Peter Englund kertoo, kuinka Flynn oli saavuttanut paikkansa ennen kaikkea sillä, että hän oli komea ja osasi olla kameran edessä nousevan elokuvateollisuuden keulakuvana. Hänen ajatuksensa oli, että koko ajan oli painettava. Go, go, go, go! Yksi ”go” ei riittänyt. Alkoholi, huumeet, naiset – kaikkia kului valtavalla tahdilla. Parittajat kantoivat päivittäin uusia naisia viiden minuutin pikapanolle. Ongelma kuitenkin oli, että kaikki tuntui merkityksettömältä, mekaaniselta, tyhjältä. Pohjimmiltaan hän oli laiska ja saamaton kuhnus, joka tunnettiin elokuvien sankaruudesta. Ristiriita todelliseen minään nähden oli valtava.

Flynn lähti jopa Espanjaan sotimaan, jotta saisi todisteltua itselleen ja muille riittävää miehisyyttään. Lisäksi hän oli äärimmäisen itsekeskeinen. Hän petti aina. Siis aina. Oli uskoton vaimolleen, laiminlöi lapsensa, petti ystävänsä, ei auttanut ketään ja oli aina menossa. Vanhan ajatuksen mukaan meitä ei aja eteenpäin se, mitä meillä on, vaan se, mitä meiltä puuttuu. Flynn sai kaiken ja nopeasti. Englund pohtii, että pahinta ihmiselle ei ole se, että hän saa sen, minkä hän tarvitsee, vaan se, että hän saa kaiken, mitä himoitsee. Jäljelle jää tyhjä olotila, jossa on saavuttanut kaiken, mutta silti ajattelee ja tuntee, ettei sekään tyydytä. Tuollaisen olotilan saavuttaakseen on välttämättä tallottava toisten ihmisten varpaille, kulutettava yhteisiä resursseja, etuiltava ja kaikin puolin asetettava oma etunsa kaiken muun yläpuolelle. Ehkä himon vaarana onkin siis tyhjyys, joka jäi Errol Flynnille jäljelle, kun hän sai kaiken himoitsemansa.

Näin paaston aikana sopiikin miettiä sitä, mitä on kohtuullisuus. Mikä on se Jussi Holopaisen pohtima ”tietty raja”, jota ei kannata ylittää. Voisiko Raamatun kultainen sääntö tai Rakkauden kaksoiskäsky auttaa hahmottamaan tuota rajaa?

Näihin mietteisiin päätän tämän jakson himosta, yhdestä kuolemansynnistä.

Lähteet:

Tuomas Akvinolainen, Summa Theologiae

Geoffrey Chaucer, Canterburyn tarinoita

Peter Englund, Hiljaisuuden historia

Peter Englund, Menneisyyden maisema

Jaakko Heinimäki, Taskuetiikka

Jaakko Heinimäki, Seitsemän syntiä

Jussi Holopainen, Aamulehti 2020

Raamattu.