Jakso 5: Oikeudenmukaisuus

Rauhallinen tunnusmusiikki huilulla.

Äänessä pastori Laura Niska:

”Epäreilua! Ihan epää!”

Näin kiljutaan ja karjutaan ainakin meidän lapsiperheessämme noin sata kertaa päivässä.

Kun joku saa jotain, ihan mitä tahansa, on se aina automaattisesti epäreilua toisia kohtaan. Pois itseltä. Epäreilua tai suorastaan ihan epää.

Useimmat meistä taitavat olla oikeudenmukaisuuden tarpeesta samaa mieltä. Olisi hyvä toimia reilusti, noudattaa yhdessä sovittuja sääntöjä eikä ajaa omaa etuaan toisten kustannuksella. Reilua peliä perään kuulutetaan niin kotona kuin työpaikoillakin. Rehellisyys maan perii, ja reiluus tulee ainakin hyvänä kakkosena.

Mutta mikä on oikeudenmukaista tai reilua? Siitä me ihmiset emme aina ole samaa mieltä. Kaikilla meillä on jonkinlainen käsitys siitä, mikä on oikeudenmukaista ja mikä vastaavasti epäoikeudenmukaista. Nämä käsitykset ja määritelmät ovat kuitenkin usein henkilökohtaisia ja joustavia.

Jokainen aika ja yhteiskunta lienee määritellyt oikeudenmukaisuutta omalla tavallaan, kullekin aikakaudelle tyypillisen arvomaailman mukaisesti. Se mikä jossain ajassa on ollut reilua ja oikeudenmukaista ei välttämättä kestä enää vuonna 2022 päivänvaloa.

Ajatellaanpa nyt vaikka ihan sellaista teemaa kuin ihmisoikeudet.

Se, että ihmiset tai ihmisryhmät ovat olleet keskenään eriarvoisessa asemassa, ei ole aina tai kaikkina aikoina ollut kaikissa yhteisöissä ongelma. Eikä ole vieläkään. Ja eipä tässä meidän länsimaisessa nyky-yhteiskunnassakaan vältytä syrjinnältä ja sorrolta vaikka tasa-arvon eetos vahvana jyllääkin. Kovasti ja paljon on vielä tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ja reilun pelin kanssa tekemistä.

Oikeudenmukaisuuteen vedotaan meidän perheessä usein silloin kun me aikuiset jaamme lapsille kotitöitä tai kun lapset keskenään miettivät kuinka kauan aikaa joku sisarus on saanut olla puhelimella. Joskus tai aika useinkin tuntuu jonkun lapsen mielestä olevan epäreilua se, ettei kuusivuotiaalta kuopukselta vaadita samoja asioita kuin tuplaten vanhemmalta isosiskolta. Suoranainen rikos ihmisyyttä vastaan puolestaan on jo se, että vanhin lapsi saa valvoa pidempään kuin pienemmät.

Lasten mielestä reilua ja oikeudenmukaista tuntuu olevan se että juuri omat oikeudet toteutuvat. Kun minä saan jäätelön, puhelimen tai vältyn kotitöiltä sen takia että luen kokeisiin, oikeus tapahtuu. Kun katson vierestä tämän tapahtuvan sisarukselle joskus myöhemmin, se on epäreilua. Toisen hyvä tuntuu aina olevan jotenkin minulta pois.

Yhteiskunnallisessa keskustelussa oikeudenmukaisuutta etsitään varsinkin silloin kun puhutaan jännitteisistä teemoista, kuten vaikkapa taloudellisen eriarvoisuuden, maahanmuuton tai sosiaalipolitiikan kysymyksistä. Näihin teemoihin liittyvät kiistat syntyvät monesti käytännön ratkaisuista. Vahvat mielikuvat, ennakkoluulot ja omaan ryhmään samastuminen ylläpitävät osaltaan yhteiskunnallisia jakolinjoja. Perinteisesti suomalainen hyvinvointivaltio on tavoitellut oikeudenmukaisuutta lisäämällä taloudellista tasa-arvoa ja tukemalla huono-osaisimpia. Joidenkin mielestä se on oikein ja arvollista. Toiset taas ovat sitä mieltä, että jokainen olkoon oman onnensa ja hyvinvointinsa seppä.

Onko oikeudenmukaisuutta se, että kaikki saavat tai kaikilta odotetaan saman verran? Vai onko oikeidenmukaisuutta se, että jokainen antaa itsestään tai omastaan sen verran, kun pystyy? Nämä lienevät kestokysymyksiä sekä lapsiperheiden arjessa että työpaikoilla ja yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Kun kurkkaamme Raamattuun, huomamme että oikeudenmukaisuus on kristinuskossa melko keskeistä. Kristityn odotetaan auttavan toisia ihmisiä, huolehtivan luomakunnasta, kunnioittavan toisia ja elävän sovussa muiden kanssa.

Kristillisen etiikan peruspyrkimyksenä on pyrkimys tehdä hyvää ja välttää pahaa. Tätä kuvataan muun muassa rakkauden kaksoiskäskyssä ja kultaisessa säännössä. Rakkauden kaksoiskäskyssä kehotetaan rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseään ja Kultaisessa säännössä toisille kehotetaan tekemään niin kuin itselleen toivoisi tehtävän. Näillä vanhoilla ohjeilla ei voi mennä vikaan tänäkään päivänä.

Meidän kirkossamme korostetaan omantunnon äänen seuraamista ja järjen käyttöä eettisissä kysymyksissä. Keskeistä on asettua lähimmäisen asemaan, ottaa huomioon lähimmäisen tarpeet ja edistää hänen hyväänsä.  Tämä kuulostaa paitsi oikeudenmukaiselta myös järkevältä: lähimmäisen hyvä toteuttaa samalla yhteisön hyvän eli kaikkien meidän, myös minun ja sinun hyvän.

Julkinen valta edistää ja huolehtii monin toimenpitein oikeudenmukaisuuden toteutumista yhteiskunnassa, meillekin jää silti tehtävää. Usein oikeudenmukaisuudessa ja sen toteutumisessa on kyse arkisista ihmisten välisistä asioista. Tilanteista, joissa joudumme miettimään, autetaanko, korvataanko syntynyt vahinko tai jätetäänkö kiusaamatta.

Usein kysymys oikeuden toteutumisesta on myös kysymys yhteisvastuusta, solidaarisuudesta, veljeydestä tai sisaruudesta. Mitä sanaa kukin meistä sitten haluaakin käyttää. Siis siitä miten takaamme kullekin mahdollisimman hyvän elämän. Se jos mikä on oikein ja arvollista.

Tällaista mietin oikeudenmukaisuuden teeman äärellä tänään. Ei tullut valmista, mutta jatkan pohdintaa.

Siunatuksi lopuksi ja evääksi paaston matkalle kehotus Jesajan kirjasta: 

Lakatkaa tekemästä pahaa. Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, puolustakaa sorrettua, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa."