Viime päivät ja viikot ovat tuoneet eteemme maailman, jota emme haluaisi nähdä. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on nostanut esiin ihmisyyden pimeitä puolia, mutta myös pinnan alla ollutta huolta ja joillekin muistoja vuosikymmenten takaa. Vaikka erilaiset jännitteet ovat globaalissa todellisuudessa lisääntyneet, harva ihan oikeasti uskoi sen eskaloituvan sodaksi, joka on nyt Euroopassa. Nyt edessä on pelkoa ja huolta, neuvottomuutta sekä voimattomuutta. 

Sodan kasvot ovat julmat kasvot. Tällä hetkellä ne kasvot ovat lähellä meidän arkeamme. Ne ovat läsnä uutisten ja monien henkilökohtaisten yhteyksien kautta. Ne ovat lähiaikoina läsnä myös sen kautta, kun sotaa pakenevat ukrainalaiset etsivät suojaa eri puolilta Eurooppaa. Edessämme on suurin humanitäärinen kriisi sitten toisen maailmansodan, emmekä vielä edes tiedä mitä kaikkea on edessä.

Tämän kaiken keskellä on kuitenkin elettävä omaa arkeaan ja vahvistettava toivoa. On tunnistettava niitä erilaisia tunteita, joita tilanne aiheuttaa. Ne ovat todellisuutta. Samalla kuitenkin on yritettävä varoa kyynisyyttä, koska silloin ollaan jo menetetty paljon. Mielettömyydenkin keskellä on etsittävä toivoa ja kiinnityttävä hyvään.

Seurakunnan erityinen tehtävä on erilaisten elämäntilanteiden keskellä tarjota paikka ja mahdollisuus kokoontua yhteen. Seurakunta on yhteisö, jossa ihminen kohtaa toisen ihmisen. Tämän yhteyden merkitys on erityisen suuri epävarmoina aikoina. On tärkeää, että voi ja saa tulla kohdatuksi omien kysymystensä kanssa, joita Venäjän hyökkäys Ukrainassa tällä hetkellä nostaa pintaan. Yhtä lailla on tärkeää, että tällaisina aikoina voidaan kokoontua yhdessä rukoilemaan rauhan puolesta. Rukous on yhteisen todellisuuden sanoittamista, mutta se on yhtä lailla hiljaista huokausta kaikkivaltiaan Jumalan puoleen. Tähän yhteiseen rukoukseen liitymme myös Pirkkalassa.

Vaikean tilanteen keskellä on tärkeää, että voi jakaa ajatuksiaan toisen kanssa. Seurakunnan työntekijätkin ovat käytettävissä. Nyt tarvitaan arkista vierellä kulkemista ja läsnäoloa. Aina ei tarvita edes sanoja. Yhtä lailla voidaan miettiä yhdessä tapoja, joilla auttaa konkreettisesti sodasta kärsiviä. Monille on nyt toiminta ja konkreettinen tekeminen sitä, mitä haluaa erityisesti tehdä.

Yhdessä voimme myös sytyttää myös kynttilän, ja liittyä virren sanoihin: ”Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman, niin että uuden virren sävelillä, kuulemme kansasi jo laulavan.” (VK 600: 4)

Siunatkoon hyvä Jumala tätä maailmaa ja antakoon sille rauhan.

Olli-Pekka Silfverhuth, kirkkoherra