Köykkä jää eläkkeelle ja tietää nuorten pärjäävän
– Eihän se mikään erämaa ollut.
Pastori Arto Köykän ei tarvinnut rakentaa tyhjän päälle. Seurakunnan nuorisotyöllä oli perusta, kun nuori pappi aloitti työnsä 80-luvun puolivälin Pirkkalassa.
Nuortenillat hakivat vielä muotoaan, mutta niiden merkitys oli ymmärretty.
Köykkä raivasi lisää tilaa vapaalle olemiselle.
– Ajattelin, että olisi hyvä kokoontua kahtena iltana viikossa. Periaatteena oli, ettei yhdessäolo olisi sillä tavalla ohjelmapainotteista, että siihen kohta väsyisi.
– Toiminnan piti olla monitasoista. Joillekin riittää lämmin tila talvella, toiset toivovat seurakunnalta jotain enemmän. Ja näiden piti sopia saman katon alle.
Katto löytyi Kirkkoveräjältä, jossa nuorteniltoja vietetään edelleen keskiviikkoisin ja torstaisin. Jossakin vaiheessa kahteen kerrokseen levittäytyvästä seurakuntatalosta, Seuriksesta, tuli nuoren seurakunnan koti.
On vaikea nimetä hetkeä, jolloin se tapahtui.
– Se oli tasaista liukumaa sitä kohti.
Ei ohjepankki, vaan kuuntelija
Köykän uran aikana Seuriksesta on tullut kaikenlaisten pirkkalalaisnuorten olohuone. Hän löytää suosion syitä ennen kaikkea kävijöistä.
– Tänne tullessaan tulee yhteisöön. Tietää, että täällä on muita nuoria, samanikäisiä ja hieman vanhempia. Ei tarvitse olla yksin, jos ei halua.
Mukaan tulijoilta ei udella heidän ajatuksistaan tai uskostaan.
– Hyväksyvästä ilmapiiristä olen kuullut paljon. Fraasi, että saa tulla sellaisena kuin on, pätee.
Köykkä uskoo, että huomioivalla vuorovaikutuksella pääsee pitkälle.
Kun ovi kolahtaa, tulijaa tervehditään. Nuorten nimet opetellaan. Jos nuoren mielen päällä on jotakin painavaa, aikuisesta saa keskustelukumppanin.
– Asiat, joista minulle tullaan puhumaan, ovat isoja, Köykkä aloittaa Seuriksen sohvaan nojaten.
– Ei minulle mistään rakkaushuolista kerrota, en ole mikään seurustelun ohjetoimisto. Olen ajatellut sen niin, että yhteisöstä löytyy tarvittaessa pari-kolme vuotta vanhempia juttukavereita.
Sen sijaan aiheet, joista ikätovereilla ei välttämättä ole kokemusta, tuodaan helpommin työntekijöille.
– Kuolema on yksi niistä. Hätä liittyy käytännön huoliin, joku on kuolemassa tai kuollut. Kun nuori ihminen törmää kuolemaan, se on hänen tapauksessaan monesti ensimmäinen kerta.
– Siinä ollaan sellaisten kysymysten äärellä, joihin ei ole vastauksia. Usein riittää, että saa yleensäkin puhua, ja joku kuuntelee.
Kuuntelijan elämänkokemuksesta on hyötyä. Köykkä katsoo, että papin täytyy olla sinut elämän raadollisuuden kanssa.
– Jos ei ole mitään kokemusta elämän vaikeista asioista, ihanhan sitä on turisti niiden kanssa. On täytynyt asua niissä paikoissa eikä vain sivusta katsella.
On aika pitkälti kysymys uskonnollisesta kielestä, kyvystä ilmaista modernilla tavalla ikiaikaisia asioita.
Yritetäänkö puhua ymmärrettävästi
Papin työ on monin tavoin liikkuvaa, eikä vähiten siksi, että yksi työpisteistä sijaitsee satojen kilometrien päässä Pudasjärvellä. Lotjan tuvalla järjestetään vuosittain rippileirejä ja muita leirejä.
Metsän keskellä sijaitseva leirikeskus antaa hyvät puitteet elämän rauhoittamiselle.
– Pirkkalan nuoret rakastavat sitä, rakastivat jo puutteineen. Puutteita on korjailtu, ja olosuhteet ovat parantuneet, mutta aina se on ollut yhtä tärkeä paikka.
Syyslomalla bussi ei päässyt leirikeskuksen pihaan, kun lumi tukki tien. Viimeinen kilometri taittui kävellen tavaroiden kanssa.
– Kukaan ei valittanut, kun tilanne todettiin. Nuorissa on hirveän vähän kitisijöitä.
Yhden asian Köykkä on pannut merkille. Hän on tavannut teettää rippileirin aluksi kirjoitustehtävän, jossa nuoret kertovat Jumalastaan.
Vastausten laatu on heikentynyt vuosien varrella.
– Se ei kerro niinkään nuorista vaan tästä ajasta. Siitä, että Jumala yritetään väkisin lykätä sivuun, vaikka hän ei sinne mahdu.
– On mukamas pakko puhua asioista luonnontieteellisesti. Se, mistä ei luonnontieteellisesti pysty puhumaan, ei ole tärkeää. Tämä on heijastumaa ajattelusta, että hyödyllistä olisi vain kaikki rahaa tuottava.
– Matematiikkaa, fysiikkaa ja kemiaa tarvitaan, mutta niiden ohella tarvitaan kirjallisuutta, musiikkia ja kuvataiteita, myös uskonnollista lähestymistapaa.
Hän painottaa, että hengellisyyden tarve ei ole häviämässä. Samaa kertovat uskonnollisuutta viime vuosina kartoittaneet kyselytutkimukset.
Mikä kristinuskosta tekisi nuorten silmissä kiinnostavampaa?
– On aika pitkälti kysymys uskonnollisesta kielestä, kyvystä ilmaista modernilla tavalla ikiaikaisia asioita. Sanaston on oltava sellaista, että sen ymmärtää ilman historian ja filosofian opintojakin.
Jää hyvästi, kalenteri
Nuorten parissa työskentely on antanut Köykälle aitiopaikan kasvavan sukupolven mielenmaisemaan.
Harvat asiat ovat yhtä yleistettävissä kuin viime kesän rippikoululaisen kiteytys.
– Joku kirjoitti palautteena, että ”Minäkin olen kiva, jos minulle ollaan kivoja.” Se on ihan totta.
– Usein huomaa, että jos menee tuntemattomien nuorten keskelle, moni pelästyy, että mitähän tuo nyt tulee valittamaan. Oletus on, että aikuisella ei voisi olla nuorelle muuta asiaa.
Joulukuun jälkeen Köykkä ei kohtaa nuoria enää työroolissa. Eläke alkaa samana päivänä, kun Suomi juhlii itsenäisyyttään.
Köykällä ei ole seuraajalleen ohjeita tai edellytyksiä. Yhtä hän kuitenkin toivoo.
– Että nuoria kuunnellaan jatkossakin. Uskon, että nuoria kuuntelemalla tulee hyvä.
Kun joulunpyhät ohittuvat, hän tarttuu yhdeksännen kerran Dostojevskin klassikkoon. Odottamassa on Karamazovin veljesten uusi käännös.
Muutoin hän ei suunnittele eläkepäiviään.
– Kaverini tarjosi lippua Tampereen Kannen areenan avajaisiin, joissa Eppu Normaali esiintyy. Aiemmin ei olisi ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia päästä mukaan. Nyt pystyin sanomaan, että pääsen.
– Tämän vapaudenko nyt pilaisin suunnitelmilla? Eihän siinä ole mitään järkeä. Kalenterin kanssa on tullut elettyä ihan tarpeeksi.
Juttu julkaistu Kirkkopostissa joulukuussa 2021. Lue juttu näköislehdestä.
Teksti ja kuva: Heidi Möttönen
5.1.2022 16.12