Lähettijoukkoon muutoksia alkuvuonna
Seurakunnan maailmalla työtä tekevien nimikkolähettien joukko uudistuu vuoden alussa.
Loppiaisena 6. tammikuuta tehtävään siunataan Medialähetys Sanansaattajien (Sansa) lähetystyöntekijä Erja Tillgren. Hän aloittaa Itävallassa toimivan yksikön MediaWorksin palveluksessa mediastrategina.
– Pirkkalan seurakunta on ensimmäinen, joka on tehnyt kanssani nimikkosopimuksen. Olen iloinen ja kiitollinen seurakunnan kiinnostuksesta ja tuesta minua ja työtäni kohtaan.
Tillgren auttaa työssään eri maissa sijaitsevia tiimejä ja muita kristillisiä toimijoita kristillisen sisällön tuottamisessa paikalliselle kohderyhmälle.
– Käytännössä esimerkiksi selvitän, millaisia mediankäyttötapoja tietyllä alueella tai tietyllä ihmisryhmällä on. Mitä mediavälineitä ihmisillä on käytössään ja millainen sisältö on suosittua.
– Voi olla, että jonkin ihmisryhmän kielellä ei löydy koko Raamattua. Tai kristillistä opetusta on niukasti tarjolla, koska seurakuntia on vähän. Tällöin voidaan miettiä, millaista paikallisia kristittyjä palvelevaa sisältöä voitaisiin tuottaa.
Rukous kantaa maailmalla
Uuteen kotimaahansa Tillgren suhtautuu mielenkiinnolla.
– Itävallassa kiinnostaa sen historia ja erityisesti taide- ja kulttuurielämä. Iloitsen myös mahdollisuudesta tehdä patikointiretkiä siellä oleville vuorille. Siellä liikkuminen tuo hyvää vastapainoa työlle.
Tavoitteena on vauhdittaa kotiutumista paikallisen kielen avulla.
– Varsinaisena työkielenä on englanti, mutta tarkoitus on ottaa myös saksa haltuun. Se helpottaa jokapäiväistä elämää.
Tillgren toivoo seurakuntalaisten muistavan häntä rukouksissaan.
– Rukous on arvokas tuki, ehkä jopa tärkein Jumalan valtakunnan työkalu. Se luo näkymätöntä yhteyttä ja kantaa vaikeuksissa.
Työtä voi tukea myös esimerkiksi kolehdin tai lahjoitusten kautta.
Vähäsarja eläköityy tammikuussa
Pitkään Sansan palveluksessa ollut Jari Vähäsarja puolestaan jää eläkkeelle tammikuun lopussa.
Vähäsarja on toiminut MediaWorksilla sisällöntuotannon ja -jakelun parissa.
– Työ etenee hyvää vauhtia, ja tiimi on kasvanut voimakkaasti kuluneen vuoden aikana.
– Toimipaikkani on Itävallassa Wienin lähellä, mutta pandemiasta johtuen olen työskennellyt Suomesta käsin koko vuoden.
Vähäsarjan entinen lähettipari, vaimo Eeva eläköityi vuoden 2021 alussa.
– Hän on viihtynyt uudessa roolissaan hyvin. Olemme myös tuoreita isovanhempina. Odotankin yhteisiä eläkepäiviämme hyvillä mielin.
Menneitä vuosia pariskunta muistelee lämmöllä.
– Olemme Eevan kanssa todella kiitollisia työtämme tukeneille seurakunnille ja yksityisille henkilöille.
– Pirkkalan seurakunta ansaitsee erityismaininnan. Yhteistyö on ollut aivan upeaa. Olemme kokeneet, että olemme seurakunnan työntekijöitä muiden rinnalla.
Erja Tillgrenin työhön siunaus Pirkkalan kirkossa loppiaisena messun yhteydessä 6.1. klo 10–12.
Jari Vähäsarjan eläköitymisjuhla siirtyy myöhemmin pidedettävään ajankohtaan.
21.12.2021 12.42