Pastoriksi ehdotetaan Elina Veimaa
Pirkkalan seurakunnan kirkkoneuvosto esittää tuomiokapitulille, että noin vuoden määräaikaiseen pastorin tehtävään valitaan Elina Veima. Veima on seurakuntapastori Sastamalan seurakunnasta.
Kirkkoneuvosto antoi kokuksessaan 26.9. lausunnon Pirkkala–Linnainmaa-raitiotien toteutussuunnitelmasta.
Seurakuntaneuvosto toteaa lausunnossa mm: Pirkkalan seurakunta suhtautuu neutraalisti Pirkkala–Linnainmaa-raitiotien rakentamiseen. Seurakunnan jäsenistössä on keskenään ristiriitaisia suhtautumistapoja raitiotien rakentamiseen. Seurakunta kehottaa ottamaan huomioon raitiotien rakentamiseen liittyvät pirkkalalaisten toiveet ja huolet.
– Iloitsen siitä, että kirkkoneuvosto onnistui muotoilemaan lausunnon, joka voitiin hyväksyä yksimielisesti. Lausunto ottaa kantaa vain siihen, mitä raitiotien mahdollinen toteutuminen tarkoittaa seurakunnan kannalta, kirkkoherra Tuomo Törmänen kertoo.
Kirkkoneuvosto käsitteli alustavan investointi- ja vuosikorjaussuunitelman ensi vuodelle. Suunnitelmassa muun muassa:
- Pihlajaniemen keittiö-ruokalan rakentaminen siirtyy tältä vuodelta ensi vuodelle rakennusluvan viipymisen vuoksi.
- Kirkkoveräjän autolatauspisteiden rakentaminen siirtyy tältä vuodelta ja on mahdollista, ettei niitä toteuteta vielä ensi vuonnakaan korkeiden kustannusten vuoksi.
- Lotjalla päivitetään ikääntynyttä keittiötä rakennusta laajentamatta.
- Talousarvioon esitetään kirkkotekstiilien hankintaan 25000 euroa. Tarkoitus on pääasiassa täydentää Pirkkalan kirkon kirkkotekstiilejä.
- Kirkollisverotuottojen odotetaan kasvavan verolakimuutosten vuoksi.
- Valtion rahoituksen muutoksissa Pirkkalan seurakunta kuulunee häviäjiin. Tämä rahoitus on tarkoitettu seurakuntien hoitamien lakisääteisten tehtävien kuten hautaustoimen rahoitukseen.
Kirkkoneuvosto hyväksyi Pirkkalan seurakunnan ympäristöohjelman vuosille 2025–2029.
Kirkkoneuvoston pöytäkirja ja lausunto raitiotiestä pöytäkirjasivulla täällä.
Uusi ympäristöohjelma 2025–2029 selailtavana verkkolehtenä täällä.Linkki avautuu uudessa välilehdessä
1.10.2024 15.00