Ajankohtaiset uutiset

Lue Pirkkalan seurakunnan toiminnasta, tapahtumista ja ihmisistä, jotka jäävät mieleen ja koskettavat. Vinkkaa viestintäämme, mistä aiheista toivoisit tehtävän uutisia ja juttuja, kiitos! 

Uutislistaukseen

Kävijöitä kerännyt Pirkkis-kirpputori saa jatkoa

Vaatteita roikkumassa rekissä.

Viime vuonna lämpimän vastaanoton saanut kirpputoritapahtuma Pirkkis järjestetään Pirkkalassa nyt toista kertaa.

Pirkkis pidetään Nuolialan koulussa lauantaina 21. syyskuuta kello 12–15.

Kirpputorilla voi tehdä löytöjä kymmeniltä pirkkalalaisilta myyjiltä. Maksuttomat myyntipaikat arvottiin hakijoiden kesken syyskuun alussa.

Mallia naapurista

Tapahtuma sai alkunsa kahden kuntalaisen ideasta reilu vuosi sitten.

– Pohdimme, miksei Pirkkalassa voisi olla Moron peräkonttikirppiksen kaltaista isoa kirppistapahtumaa. Kierrättäminen on tämän päivän juttu, ja kirppis on loistava ekoteko. Toivoimme, että tapahtuma olisi myyjille ilmainen ja sen tuotto menisi hyväntekeväisyyteen, järjestäjiin kuuluva Riitta Latva-Kivistö kertoo.

Pormestari Marko Jarva kannatti ajatusta. Järjestäjiksi lähtivät kunnan lisäksi Pirkkalan seurakunta ja Pirkkala-Seura.

Ensimmäisenä vuotenaan Pirkkis houkutteli paikalle noin 650 kävijää ja 60 myyjää.

Tukea Yhteisvastuulle

Tapahtumasta löytyy tekemistä myös perheen pienimmille.

– Meidän puolestamme lapsille on luvassa pomppulinna ja onnenpyörä, seurakunnan nuorisotyönohjaaja Ville Salminen lupaa.

Lisäksi kävijöitä palvelee koko tapahtuman ajan kahvio.

Toimintapisteiden ja kahvion tuotto ohjataan Yhteisvastuukeräykseen syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tukemiseen.

Kirpputoritapahtuma Pirkkis Nuolialan koulussa (Kouluportinkuja 5) la 21.9. klo 12–15.

9.9.2024 12.26