Ajankohtaiset uutiset

Lue Pirkkalan seurakunnan toiminnasta, tapahtumista ja ihmisistä, jotka jäävät mieleen ja koskettavat. Vinkkaa viestintäämme, mistä aiheista toivoisit tehtävän uutisia ja juttuja, kiitos! 

Uutislistaukseen

Talvitapahtuma käynnistää Yhteisvastuukeräyksen

Kuvakollaasi edellisvuoden talvitapahtumasta. Vasemmalla poni ja taluttaja, oikealla mönkijäajelua.

Yhteisvastuukeräys käynnistyy perinteisellä talvitapahtumalla sunnuntaina 4. helmikuuta. Pirkkalan kirkko pihapiireineen täyttyy erilaisesta koko perheelle sopivasta ohjelmasta kello 14–17.

Toteutuksessa on jälleen mukana puoli Pirkkalaa: suuri joukko vapaaehtoisia sekä useita yrityksiä, yhdistyksiä ja järjestöjä.

– Luvassa on tuttuun tapaan vauhdikasta ajelua ponikärryissä, moottorikelkan reessä ja mönkijän peräkärryssä. Jännitystä on tarjolla myös arpajaisissa, naruvedossa ja onnenpyörässä, johtava varhaiskasvatuksen ohjaaja Laura Furu lupaa.

Lisäksi pihalla pääsee tutustumaan paloautoon, poliisiin ja ambulanssiin, jos niiden työtehtävät mahdollistavat paikalla olemisen.

Nälän yllättäessä voi poiketa kahvioon tai suunnata grillin tai muurikan äärelle.

Osa toimintapisteistä on maksullisia, mutta mukaan mahtuu myös maksutonta tekemistä. Tapahtuman tuotto ohjataan kokonaisuudessaan Yhteisvastuukeräykseen. Keräyksellä tuetaan tänä vuonna syrjäytymisvaarassa olevia nuoria kotimaassa ja ulkomailla.

Talvitapahtuma su 4.2. Pirkkalan kirkolla (Arokuja 8) klo 14–17.

23.1.2024 09.19