Vaarallinen puu kaadetaan hautausmaalla

Kaadettavan vanhan pihdan takana näkyy uusi siemenestä kasvanut jälkeläinen.
Pirkkalan hautausmaalla sankarihaudan vieressä kasvavista vanhoista havupuista toinen on todettu lahoksi ja vaaralliseksi. Puu kaadetaan alkuviikon aikana.
– Puu on pitkältä matkalta laho ja tuulet ovat sitä jo sen verran heilutelleet, että puolet sen suurista pintajuurista on halki. Jottei puu riko kiviaitoja tai sankarihaudan muistomerkkejä, kaatamiselle ei valitettavasti ole vaihtoehtoja, kertoo seurakuntapuutarhuri Elina Vanhatalo.
–Onneksi nämä pihdat ovat siementäneet vuosien saatossa alleen joitakin taimia ja olemme ottaneet muutaman taimen kasvatukseen. Yksi pikkutaimi putkahti niin sopivaan paikkaan, että se on saanut kasvaa paikoillaan ja on jo muutaman metrin korkuinen.
24.4.2023 13.51