Ajankohtaiset uutiset

Lue Pirkkalan seurakunnan toiminnasta, tapahtumista ja ihmisistä, jotka jäävät mieleen ja koskettavat. Vinkkaa viestintäämme, mistä aiheista toivoisit tehtävän uutisia ja juttuja, kiitos! 

Uutislistaukseen

Vastuuryhmät kehittävät työtä Pirkkalan seurakunnassa

Pirkkalan seurakunnassa käytännön toimintaa lähinnä olevat luottamushenkilöelimet ovat nimeltään vastuuryhmiä.

Vastuuryhmät kokoontuvat puheenjohtajansa kutsusta 3–4 kertaa vuodessa ja lisäksi vastuuryhmien pitäisi järjestää vuosittain vähintään yksi työpaja, johon kutsutaan pirkkalalaisia laajemmin mukaan kehittämään toimintaa.

Toki vastuuryhmillä on perinteisempiäkin tehtäviä. Ne tekevät esityksiä kirkkoneuvostolle ja käsittelevät toimintasuunnitelman ja toimintakertomuksen omalta osaltaan ja tukevat asiantuntijuudellaan kirkkoneuvoston työtä.

Vastuuryhmät tukevat työntekijöitä ja kehittävät toimintaa. Vastuuryhmät tekevät esityksiä kirkkoneuvostolle ja ovat kirkkoneuvoston työtä tukevia asiantuntijaryhmiä.

Kirkkoneuvosto valitsee vastuuryhmät toimikaudekseen, eli kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Vastuuryhmissä on mukana kirkkoneuvoston edustaja ja lisäksi kirkkoneuvoston puheenjohtajalla on oikeus olla paikalla vastuuryhmien kokouksissa.

Kirkkoneuvosto nimesi vastuuryhmät kaudelle 2023–2024 kokouksessaan 23.2.2023.

Vastuuryhmät 2023–2024 

Aikuistyön vastuuryhmän jäseniksi valittiin Mervi Mustakoski, Anita Ranta, Siiri Salonen, Katja Suuriniemi ja Raili Vatula. Vastuuryhmän puheenjohtaja on Mauri Loukiala.

Diakonia- ja lähetystyön vastuuryhmän jäseniksi valittiin Liisa Heinänen, Sofia Hoffren, Anna-Maija Lahtinen, Henna Palin ja Soili Saarikko. Vastuuryhmän puheenjohtaja on Antti Lampinen.

Kouluikäistyön ja perhetoiminnan vastuuryhmän jäseniksi valittiin Jenni Eikrem, Ariana Grozdanic, Roope Komppa, Petra Rajala ja Pirkko Ruotsalainen. Ouheenjohtaja on Krista Koppana.

Nuorisotyön vastuuryhmän jäseniksi valittiin Tapani Kilpeläinen, Janina Kulmanen, Antti Lampinen, Joonas Vartia ja Matti Ylitalo. Puheenjohtajaksi valittiin Taavi Ahonen.

Vastuuryhmissä ja muissa työryhmissä voi olla asiantuntijoina yhteistyön kannalta tärkeiltä toimijoilta. Partiosta on nyt edustus kiinteistötyöryhmässä, kouluikäis- ja perhetoiminnan vastuuryhmässä ja nuorisotyön vastuuryhmässä. Apureilla on paikka Lotja-työryhmässä.

Kirkkoneuvoston pöytäkirja on luettavissa sivuillamme täällä.

Tue Mar 14 09:31:47 EET 2023