Ajankohtaiset uutiset

Lue Pirkkalan seurakunnan toiminnasta, tapahtumista ja ihmisistä, jotka jäävät mieleen ja koskettavat. Vinkkaa viestintäämme, mistä aiheista toivoisit tehtävän uutisia ja juttuja, kiitos! 

Uutislistaukseen

Kesätyöntekijät esittäytyvät – mukana sekä tuttuja että uusia kasvoja

Kollaasi kesätyöntekijöiden kuvista.

Ylärivissä Ossi, Helmi ja Julia, alarivissä Ida "Ade", Salla ja Antti.

Kesällä seurakunnan toimipisteissä voi kohdata nuoria kesätyöntekijöitä monissa tehtävissä. Jo työnsä aloittaneet ja lähiaikoina aloittavat esittäytyvät ja kertovat, mitä erityisesti odottavat kesätöiltään.

Myymälä-kahvila Sirpakka

Sirpakan tiskin takana hääräävät heinäkuun alusta lähtien Salla Hurme ja Laura Kivimäki. Heillä on sekä harrastuneisuutta että opintoja leipomiseen liittyen.

Leipomista on luvassa myös Sirpakassa asiakaspalvelun ja kahvilan siistinä pitämisen lisäksi.

– Työ leivonnan parissa kuulosti omalta jutultani, jota teen varmasti koko sydämestäni. Olen leiponut koulussa ja vapaa-ajalla, mutta kahvilatyöstä ei ole juurikaan kokemusta. Uskon oppivani paljon uutta, Hurme sanoo.

Hän opiskelee Tampereella Kalevan lukiossa, jossa on mahdollista valita laajasti kotitalousopintoja.

Esimakua kahvilatyöstä Hurme sai viime vuonna Messukylän seurakunnan kesäapulaisena. Työhön kuului toisinaan myös kesäkahviloiden järjestäminen.

Hurme saa työparikseen leipuri-kondiittoriksi opiskelevan Laura Kivimäen.

– Työssä kiinnostaa uuden kokemuksen saaminen ja kehittyminen, Kivimäki kertoo.

Kirkot ja Kirkkoveräjän seurakuntatalo

Tiekirkon oppaina Vanhalla kirkolla päivystävät vuoroviikoin Antti Ahola ja Helmi Valorinta. Työvuoroja on myös Kirkkoveräjän seurakuntatalolla ja uudella kirkolla, joissa he vastaavat tilojen siistimisestä, Ahola myös vahtimestarin tehtävistä.

Aholalle seurakunta on tullut aiemmin tutuksi juuri vahtimestarina.

– Edellisen työjaksoni aikana tutustuin seurakunnan työntekijöihin ja moniin kiinteistöihin. Kesätyön aloittaminen ei ole tuntunut raskaalta tutussa työpaikassa.

– Vahtimestarin ja suntion työtehtävistä minulla on vuosien kokemus, mutta kirkon oppaana en ole aiemmin toiminut. Loistava tilaisuus siis oppia uutta.

Valorinta odottaa työltään erityisesti kohtaamisia erilaisten ihmisten kanssa.

– Minua kiinnostaa myös, ovatko jotkut heistä paikallisia ja tietävätkö he jotakin mielenkiintoista kirkon historiasta. 

Nuorisotyö

Nuorisotyö sai vahvistuksekseen tuttuja kasvoja, kun aiemminkin seurakunnassa työskennellyt Ossi Hakala ja Pirkkalan isostoiminnasta tuttu Ida ”Ade” Ahtikivi astuivat remmiin.

Hakalan työjakso alkoi jo vuoden alussa. Kesällä hän on mukana nuortenilloissa, rippileirillä ja lasten päiväleirillä.

– Ehkä sanoisin odottavani erityisesti riparia. Toivottavasti onnistumme pitämään sen sellaisena, että jokaisella on kivaa.

Ahtikivi on kesäteologina toista vuotta. Viime kesän hän vietti Harjun seurakunnassa Tampereella, mutta Pirkkalassa hän palaa juurilleen.

– Olen käynyt Pirkkalan seurakunnassa rippileirini, jonka jälkeen olin isosena neljänä peräkkäisenä vuonna. Pari vuotta sitten olin myös apuopettajana eli aparina Pirkkalassa.

– Tähtään opiskeluissani papin ammattia kohti, joten toivon saavani tänä kesänä oppia ja käytännön kokemusta pappeudesta. Jokainen päivä kesäteologina on erilainen ja täynnä kohtaamisia.

Hänen työnsä painottuu rippileiriin, nuorteniltoihin ja muihin papin tehtäviin. Ahtikivi on mukana järjestämässä myös Pihlisrockia elokuun lopussa.

Musiikkityö

Kesämuusikkona työskentelee viidettä kesää huilisti, muusikko ja musiikkikasvattaja Julia Ilomäki. Hän musisoi kesän mittaan seurakunnan eri tilaisuuksissa.

– Ilahdutan erilaisilla musiikkituokioilla leiripäivissä, rippikouluopetuksessa sekä muissa kesän tapahtumissa. Kesääni kuuluu myös yksi rippileiri ja Pirkkalan nuoren seurakunnan kesätoimintaa Pappilassa.

– Erityisesti nautin työssäni sen monipuolisuudesta ja ihmisten kanssa työskentelystä.

Myös Ilomäen kesätyö huipentuu Pihlisrockiin.

– Saan olla nuorten mukana sekä järjestelyissä että lavalla musisoimassa. Se on ehdottomasti joka kesän kohokohta ja sitä odotan innolla tänäkin vuonna.

Pappilassa kesätyöntekijöinä ovat Marika Koppana ja Juuli Paturi, jotka muun muassa vetävät kesäkierroksia. Heidän työnsä alkaa juhannuksen jälkeen.

15.6.2022 14.27