Ajankohtaiset uutiset

Lue Pirkkalan seurakunnan toiminnasta, tapahtumista ja ihmisistä, jotka jäävät mieleen ja koskettavat. Vinkkaa viestintäämme, mistä aiheista toivoisit tehtävän uutisia ja juttuja, kiitos! 

Uutislistaukseen

Siunattua pääsiäistä

Kiven puhuttelussa

Kuulutko sinä niihin ihmisiin, jotka keräävät kauniita kiviä? Minä kuulun, onneksi en ole kuitenkaan pahimmasta päästä, vaan keräilyharrastukseni on maltillista. Mutta vaikkapa ulkomailta olen tuonut kotiin koristeeksi kiviä. Meiltä löytyy olohuoneen pöydältä pieni kivikokoelma yhtä lailla kuin keittiön vitriinistä. Samoin tiedän ystävän, joka kerää sydämen muotoisia luonnonkiviä aina kun niitä löytää.

Myös pääsiäisen tapahtumissa kivellä on merkittävä ja puhutteleva rooli. Kaikissa evankeliumeissa kerrotaan, että haudan suulla oli suuri kivi. Yhtä lailla kerrotaan siitä, että kivi oli ongelma, joka erotti elävien maailman jyhkeällä koollaan ja painollaan kuolleiden maailmasta. Kuten kaikille läheistään sureville, myös Jeesuksen läheisille oli tärkeää saattaa hautausasiat loppuun, sillä järjestelyt olivat jääneet pahasti kesken sapatin alettua. Heti sunnuntaina kivi piti saada siirrettyä pois ja asiat saatettua loppuun.

Tänä vuonna pääsiäisen tapahtumia Raamatusta lukiessani huomaan tarkastelevani kertomuksia surun ja hautaamisen näkökulmasta. Niinpä kuvaus Jeesuksen viimeisistä vaiheista ja etenkin hänen lähipiirinsä toiminnasta on käsittämättömän ymmärrettävää ja osuvaa. En siis ihmettele naisten hätää saada kivi pois, jotta kaikki menee hautaamisessa oikein ja hyvin. Enkä hämmästele sitäkään, miksi juuri Getsemanen tapahtumat ovat tallentuneet Raamattuun. Sehän on suoraa kuvausta katumuksesta ja siitä, kuinka tuli nukuttua, vaikka läheinen olisi tarvinnut muuta. Yhtä lailla selostus viimeisestä ateriasta yksityiskohtineen muistuttaa surevien tapaa miettiä viimeisiä hetkiä, sitä mitä tapahtui, kuka sanoi mitäkin ja miten kaikki meni.

Mutta palataanpa vielä kiveen. Kiinnostavasti myös meidän kulttuurissamme kivi on hautausmaille kuuluva asia. Se kertoo siitä, missä oma rakas lepää ja missä hänen maallinen olemuksensa vielä on. Vierailu kiven äärellä, hautausmailla, sekä kynttilöiden vieminen, kuuluukin monen pääsiäisen viettoon oleellisena osana.

Vaikka pääsiäisen kertomuksessa on läsnä suuri kivi ja suuri suru, kuvaus päättyy valtaisaan ihmetykseen ja iloon. Kivi onkin poissa haudan suulta, kuolema on voitettu ja uusi aikakausi alkanut. Ikivanha ortodoksinen hymni, pääsiäistropari, sanoittaa kaikkea ihanasti ja kauniisti näin: ”Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi.”

Näiden ajatusten myötä, kiven puhuttelussa, toivotan rauhallista ja toivon täyteistä hiljaista viikkoa ja pääsiäistä myös sinulle, sinun elämäsi keskelle!

Tuula Mannermaa.
Tuula Mannermaa
seurakuntapastori

Tervetuloa pääsiäisen ajan tapahtumiin

Pääsiäiskukkasia.

Tapahtumat (saavutettavana versiona)

Palmusunnuntai 10.4.
- Jumalanpalvelus Pirkkalan kirkossa klo 10.
- Pergolesi: Stabat Mater Pirkkalan kirkossa klo 19.
  Ohjelma 10 € Ukrainan hätäapukeräykseen.
Hiljaisen viikon maanantai 11.4.
- Kirkkohetki Vanhassa kirkossa klo 20.
Hiljaisen viikon tiistai 12.4.
- Eläkeläisten ehtoollishetki Pirkkalan kirkossa klo 12 
sekä mahdollisuus ruokailla (3,5 €).
- Kirkkohetki Pirkkalan kirkossa klo 20.
Hiljaisen viikon keskiviikko 13.4.
- Leijon vinttikirkon ehtoollinen klo 20.
Kiirastorstain ehtoollinen Pirkkalan kirkossa 14.4. klo 20.
Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus Pirkkalan kirkossa 15.4. klo 10.
Jeesuksen kuolinhetken hartaus Pappilan väentuvassa 15.4. klo 15.
Pääsiäisyön hartaus Vanhassa kirkossa 16.4. klo 23.30.
I pääsiäispäivän messu Pirkkalan kirkossa 17.4. klo 10. 
Pääsiäiskahvit.
II pääsiäispäivän sanajumalanpalvelus Pirkkalan kirkossa 18.4. klo 12.
 

2022-04-05 08:16:00.0