Ajankohtaiset uutiset

Täältä voit lukea Pirkkalan seurakunnan uutisia. Lue toiminnastamme, tapahtumistamme ja ihmisistä, jotka jäävät mieleen ja koskettavat. Vinkkaa viestintäämme, mistä aiheista toivoisit tehtävän uutisia ja juttuja, kiitos! 

 

Seurakuntapäättäjänä mahdollisuus vaikuttaa seurakuntalaisten parhaaksi

16.5.2018 10.46

Taru Tolvanen_XL.jpg

Helposti tulee ajateltua, että seurakunta järjestää lähinnä jumalanpalveluksen sunnuntaisin, rippikoulun ja jotain pientä toimintaa siinä sivussa. Seurakunta on kuitenkin mukana monen ihmisen elämässä. Erityisesti lasten, perheiden, nuorten ja ikäihmisten kanssa on paljon toimintaa. Yksi tärkeä tehtävä on auttaminen - seurakunta auttaa erilaisissa elämän vaikeuksissa, esimerkiksi ihmissuhde- tai talousongelmissa. Kirkko ja seurakunta ovat osa yhteiskunnan turvaverkkoa – siksi myös seurakunnan päätöksentekijöillä on väliä koko paikkakunnan hyvinvoinnin kannalta.

Päätetään toiminnasta ja rahojen käytöstä

Toiminnasta ja rahojen käytöstä kuitenkin päättävät seurakuntien luottamushenkilöt, kirkkovaltuuston jäsenet. Marraskuussa valitaan uudet päätöksentekijät seurakuntiin seuraavalle nelivuotiskaudelle. On kaikkien seurakuntalaisten etu, että päättäjäjoukko heijastaisi seurakunnan jäsenistöä. Näin eri ryhmien ja erilaisten seurakuntalaisten näkemykset ja tarpeet tulisivat paremmin esille päätöksenteossa.

Pirkkalan seurakunnan nykyinen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Taru Tolvanen on toiminut seurakunnan luottamustehtävissä vuodesta 2007 alkaen.

̶  Rippikoulusta lähtien olen ollut seurakunnan toiminnassa mukana. Vuonna 2006 päätin asetettua seurakuntavaaliehdokkaaksi. Silloin halusin oppia lisää monipuolisesta seurakunnastamme ja halusin vaikuttaa nuorten asioihin. Nyt ajattelen seurakuntaa enemmänkin kokonaisuutena ja haluan varmistaa kaikkien työalojen mahdollisuudet toimintansa kehittämiseen, sanoo Tolvanen.

Kun Tolvanen aloitti uutena kirkkovaltuutettuna vuonna 2007. Samalla hänet valittiin myös kirkkoneuvostoon. Kirkkoneuvostossa hän on toiminut jo kohta 12 vuotta ja kaksi viimeistä valtuustokautta kirkkovaltuuston puheenjohtajana.

̶  Olen pitänyt luottamustehtävästäni kovasti. Koen, että luottamushenkilönä pystyy vaikuttamaa melko paljon eri asioihin. On ollut mahtavaa saada olla mukana tekemässä päätöksiä mm. Lotjalle tulevan uuden majoitusrakennuksen ja Sirpakan uusien tilojen osalta. Luottamushenkilöt pääsevät vaikuttamaan pienemmistä konkreettisista asioista suuriin tulevaisuuden linjauksiin saakka, luettelee Tolvanen.

Seurakuntapäättäjät vaikuttavat tulevaisuuden kirkkoon

Seurakuntapäättäjänä toimiminen muistuttaa paljolti kuntapäättäjän tehtävää: keskitytään kokouksiin, joita on noin 1-2 kuukaudessa. Tehtävä ei siis välttämättä vie kovin paljon aikaa, ja se antaa mahdollisuuden tutustua ja vaikuttaa kirkon monipuoliseen työhön. Päättäjän tehtävänä on perehtyä päätösesityksiin, tuoda omia näkemyksiään esille kokouksissa ja tietysti osallistua varsinaiseen päättämiseen. Suurista linjoista keskustellaan yleensä etukäteen. Kirkkovaltuustoilla on tapana pitää esimerkiksi suunnitteluseminaareja, joissa perehdytään yhdessä asiaan ja punnitaan eri näkökulmia ja vaihtoehtoja.

̶  Luottamustehtävät vievät aikaa sen verran kuin niille on valmis sitä antamaan. Itse olen kokenut, että olen tehtäviltä vähintään yhtä paljon saanut kuin olen niille antanut.

– Työskentely kirkkovaltuustossa on ollut keskustelevaa ja hyvä henkistä eikä äänestyksiäkään ole juuri ollut, kiittelee Tolvanen.

Seurakuntavaalien ehdokasasetteluaika on käynnissä 17.9. asti. Nykyinen kirkkovaltuuston puheenjohtaja toivoo, että tulevissa vaaleissa lähtisi mukaan myös paljon uusia ehdokkaita.

̶  Ehdokkaita tarvitaan kaikista ikäluokista, sillä seurakuntalaiset ne kuitenkin seurakunnan luovat. Jos koet toiminnan omaksesi, niin lähde ehdokkaaksi, kannustaa Tolvanen.

 

Kiinnostaisiko sinua toimia seurakuntapäättäjänä?
Lähde ehdolle seurakuntavaaleihin.
Ehdokasasettelu on avoinna 17.9.2018 asti.
Lisätietoja vaaleista löydät:
www.seurakuntavaalit.fi

 

Teksti ja kuva: Mari Lilja

 

« Uutislistaukseen