Syntynyt lapsi on lahja

Syntynyt lapsi on kaunis lahja. Lämpimät onnittelut suuren elämänihmeen edessä! Vauva ansaitsee kaikkea hyvää ja kaunista. Kaste on yksi sellainen asia, lahja, joka kantaa halki elämän.

Kaste on sakramentti, pyhä toimitus, jonka Jeesus itse on asettanut (Matt. 28:18-20). Kaste liittää ihmisen Jumalan perheväen yhteyteen, kirkon ja seurakunnan jäseneksi.  Kasteessa Jumala kutsuu nimeltä omaksi.  Luterilaisen perinteen mukaan kirkossa kastetaan erityisesti pieniä lapsia, koska Jumalan armo ja rakkaus kuuluvat kaikille, ja lapsilla on erityinen paikka Jumalan valtakunnassa. Kaste kantaa läpi elämän.

Vanhempien tehtävänä on vastata kristillisestä kasvatuksesta yhdessä kummien kanssa. Seurakunta rukoilee jumalanpalveluksissa kaikkien kastettujen puolesta.

Kasteesta on hyvä sopia ajoissa, mieluiten jo pian lapsen syntymisen jälkeen. Mikäli lapsi kastetaan, hoituu lapsen tietojen rekisteröinti kasteen yhteydessä. Lapsen tiedot tulisi rekisteröidä kahden kuukauden kuluessa syntymästä, mutta lapsen voi toki kastaa tarvittaessa vasta myöhemmin.

Lapsi voidaan kastaa esimerkiksi kotona, kirkoissa tai Kirkkoveräjän seurakuntatalolla. Kotikasteeseen on hyvä varata kastepöytä, jolla on kastemalja, liina lapsen pään kuivaamiseen, Raamattu ja kynttilä. Omaisten toivoessa myös kanttori voi mahdollisuuksien mukaan osallistua kastetilaisuuteen seurakunnan tiloissa.

Täältä löydät Pirkkalan seurakunnan esitteen kasteesta ja täältä esitteen kastetilaisuuden ohjelmasta. 
(esitteet ei-saavutettavia pdf-tiedostoja)

Kasteeseen liittyvissä asioissa voit ottaa yhteyttä joko seurakuntatoimistoon tai suoraan pappeihin.

 

 

 

 

Lapsi puristaa aikuisen sormea.

Ristiäiset voidaan järjestää kirkossa, kotona tai muussa sopivassa paikassa. Lapsen tai aikuisen voi kastaa myös jumalanpalveluksen yhteydessä. Papin kanssa käydään ennen ristiäisiä kastekeskustelu, jonka aikana sovitaan ristiäisiin liittyvistä asioista. Seurakunnat varmistavat lapsen nimen laillisuuden, joten nimi tulee ilmoittaa seurakunnalle hyvissa ajoin, esimerkiksi juuri kastekeskustelun yhteydessä.

Ristiäisten järjestäminen

Kastetilaisuuden kulku vaihtelee sen mukaan, minkä ikäinen kastettava on. Usein kaste tapahtuu muutaman kuukauden kuluessa lapsen syntymästä. Kasteessa lapsi liitetään nimeltä kutsuen kristilliseen uskoon ja seurakunnan jäseneksi.

Ristiäisten kulku

Kummius on kirkon ja vanhempien antama luottamustehtävä. Kummeja tulee olla vähintään kaksi. Poikkeustapauksessa riittää myös yksi kummi. Päätöksen tekee oman seurakunnan kirkkoherra.

Kummien valinta ja tehtävät

Lapsikaste on tavallisin tapa liittää kirkon jäseneksi. Luterilaisessa kirkossa kastetaan myös nuoria ja aikuisia – siis kaikenikäisiä.

Luterilainen kirkko kastaa kaikenikäisiä

Vapahtajan sylin suojassa
pienet pirkkalalaiset

Pirkkalan kirkon seinältä löytyy teos, johon kiinnitetään pirkkalalaisten kastettujen lasten nimikoidut kyyhkyset. Kyyhkysessä näkyy lasten etunimet sekä kastepäivä.

Kastetta seuraavana pyhänä messussa kirkkoväärtit laittavat esirukouksen yhteydessä linnut paikalleen.

Pienet nimikoidut kyyhkyset palautetaan kastetulle lapselle myöhemmin pidettävässä vauvakirkossa.