Kolumbialainen tyttö.

Lähetystyö ja kansainvälinen vastuu

 

 

Kansainvälinen vastuu

 

Kirkon Ulkomaanavun logo.

Kirkon Ulkomaanapu (KUA) tekee kehitysyhteistyötä, humanitaarista avustustyötä ja vaikuttamistyötä. Se toimii Suomen evankelis-luterilaisen kirkon valtuuttamana kirkon kansainvälisen diakonian toteuttajana.

Kristillisen lähimmäisenrakkauden ja oikeudenmukaisuuden periaatteet ohjaavat Kirkon Ulkomaanapua toimimaan kaikkein köyhimpien parissa, edistämään rauhaa ja vahvistamaan ihmisoikeuksia. Kirkon Ulkomaanavun arvot ovat valikoimaton lähimmäisenrakkaus, periksiantamaton toivo, rohkeus ja kunnioitus.

Yhdessä kotiseurakuntamme kanssa Kirkon Ulkomaanapu ulottaa kirkkomme diakonian kaukaisen lähimmäisemme hyväksi. Kirkon Ulkomaanavun periaatteena on tehdä työtä siellä, missä avuntarve on suurin ja missä muut eivät auta. Kirkon Ulkomaanapu on sitoutunut työskentelemään läheisessä yhteistyössä ekumeenisten ja uskopohjaisten kumppanien kanssa ja edistämään uskontojen välisiä yhteistyömuotoja avustus- ja vaikuttamistyössä.

Kirkon Ulkomaanapu hallinnoi ja toteuttaa myös Naisten pankin rahoittamaa kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja omaehtoista toimeentuloa kestävän kehityksen periaattein. Naiset ovat Naisten Pankin työn keskiössä. Tukemalla naista autamme koko perhettä ja myös koko kyläyhteisöä. 

Kirkon Ulkomaanavun yhteyshenkilö seurakunnassa on Tuomas Gustavsson.

"Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso: minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." (Matt. 28:18–20)

                                                 

Yhteistyöjärjestöt

    

                       

 

Suomen evankelisluterilainen kansanlähetys ry

Ota yhteyttä