Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Musiikki on tärkeä osa seurakunnan arkea ja juhlaa. Musiikki tulkitsee suuren surun ja ison ilon.
Lutherin sanoin: ”Jos tahdot lohduttaa murheellista, rohkaista epätoivoista, rauhoittaa kiihtynyttä tai saada vihaisen hyvälle tuulelle, mikä olisi parempi keino siihen kuin musiikki? Musiikki on Jumalan hyvä, ellei paras lahja. Se vahvistaa ihmisen uskoa ja karkoittaa murhehengen.”
Pirkkalan kirkon ja Vanhan kirkon hienoissa akustiikoissa koetaan ympäri vuoden konsertteja, musiikkiesityksiä ja yhteislaulutilaisuuksia. Konsertteja ja messuja on moneen eri makuun. Musiikkiryhmiä ja esiintymistilaisuuksia on kaikenikäisille ja tasoisille. Tule mukaan laulamaan yhdessä tai musisoimaan ja jakamaan iloa muillekin! Tai tule vain musiikin vietäväksi!
Seurakunnan vapaaehtoistyöstä musiikin parissa voit lukea lisää tästä.
Seurakunnan musiikkityöstä vastaavat kanttorit, jotka palvelevat mielellään musiikkiin liittyvissä asioissa.
Perheen pienimpien muskaritoiminnasta löydät tietoa Lapsille ja lapsiperheille -osiosta täältä.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä