Ajankohtaiset uutiset

Täältä voit lukea Pirkkalan seurakunnan uutisia. Lue toiminnastamme, tapahtumistamme ja ihmisistä, jotka jäävät mieleen ja koskettavat.
Vinkkaa viestintäämme, mistä aiheista toivoisit tehtävän uutisia ja juttuja, kiitos! 

 

Uutislistaukseen

Pirkkalan Vanha kirkko sisältä kuvattuna joulun aikaan.

Koronapassi tulee käyttöön Pirkkalan seurakunnan Kauneimmat Joululaulut –tilaisuuksissa

25.11.2021 12.17

Koronapassin käyttöönotto perustuu Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston 22.11. 2021 antamaan määräykseen sisätilojen kohdennetuista kokoontumisrajoituksista.

Pirkkalan seurakunta tarkistaa osallistujilta koronapassit Kauneimmat Joululaulut –tilaisuuksissa, jotka järjestetään sisätiloissa. Kokoontumisrajoitukset eivät kuitenkaan koske yhdessä laulamista ulkona. Pirkkalan seurakunnassa järjestetään 3. adventtisunnuntaina kaksi laulutilaisuutta Pirkkalan kirkon pihamaalla. Kaikkia laulutilaisuuksia järjestetään yhteensä kymmenen.

- Seurakunnan puolelta haluamme tietenkin järjestää tilaisuudet mahdollisemmin vastuullisesti ja turvallisesti. Katsoimme hyväksi ratkaisuksi ottaa koronapassin käyttöön yhteislaulutilaisuuksissa, kertoo kirkkoherra Olli-Pekka Silfverhuth.

Koronapassit tarkastetaan kaikilta yli 16-vuotiailta. Koronapassi ja henkilöllisyystodistus pyydetään ottamaan esiin jo tilaisuuteen tultaessa. Jos voimassa olevaa koronapassia ei ole, yhteislaulutilaisuuksiin ei voi osallistua. Yhteislaulutilaisuuksissa suositellaan vahvasti myös kasvomaskin käyttöä. Koronapassin käyttöönoton avulla seurakunta haluaa järjestää tilaisuudet mahdollisimman vastuullisesti ja turvallisesti.

Joulukonsertit voidaan järjestää normaalisti, koska kirkko katsotaan paikaksi, jossa on kaikille merkitty istumapaikka. Tiloissa on kuitenkin huomioitava riittävä väljyys, joten Pirkkalan kirkkoon voidaan ottaa maximissaan 300 henkilöä.

Koronapassina toimii Omakannasta ladattava EU:n koronatodistus. Koronapassin saa tulostettua tai tallennettua matkapuhelimeen Omakannasta osoitteesta kanta.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Sen voi esittää paperisena tai matkapuhelimesta. Koronapassia edellytetään kaikilta 16 vuotta täyttäneiltä.

Toimi näin:

- Lataa koronapassi Omakannasta osoitteesta www.kanta.fi/koronapassi
- Tallenna passista kuva mobiililaitteellesi tai tulosta se.
- Tule ajoissa tilaisuuksiin ja ota passi valmiiksi esiin.
- Passi tarkastetaan heti tilaisuuteen tullessa.

Kauneimmat Joululaulut –tilaisuudet Pirkkalassa 2021

5.12. II adventtisunnuntai

- klo 18 Kauneimmat Joululaulut Pirkkalan kirkossa

12.12. III adventtisunnuntai

- klo 14 Lasten Kauneimmat Joululaulut Pirkkalan kirkon pihamaalla

- klo 16 Lasten Kauneimmat Joululaulut Pirkkalan kirkon pihamaalla


Huom! Lasten Kauneimmat Joululaulut siirtyvät sisälle Pirkkalan kirkkoon, jos pakkasta on enemmän kuin -10 astetta. Pihalla olevaan tilaisuuteen pääsee ilman koronapassia, mutta laulujen siirtyessä sisälle tarkastamme koronapassit kaikilta yli 16-vuotiailta.

- klo 18 Kauneimmat Joululaulut Pirkkalan kirkossa

la 18.12.

- klo 18 Kauneimmat Joululaulut Pirkkalan kirkossa

19.12. IV adventtisunnuntai

- klo 10 Kauneimmat Joululaulut –messu Pirkkalan kirkossa

- klo 17 Kauneimmat Joululaulut Kirkkoveräjän seurakuntatalossa

to 23.12.

- klo 14 Kauneimmat Joululaulut Pirkkalan kirkossa

- klo 18 Kauneimmat Joululaulut Pirkkalan kirkossa

- klo 16–20 Non-stop Kauneimmat Joululaulut Vanhassa kirkossa