Ajankohtaiset uutiset

Täältä voit lukea Pirkkalan seurakunnan uutisia. Lue toiminnastamme, tapahtumistamme ja ihmisistä, jotka jäävät mieleen ja koskettavat.
Vinkkaa viestintäämme, mistä aiheista toivoisit tehtävän uutisia ja juttuja, kiitos! 

 

Uutislistaukseen

Kesätyöntekijät Anna Seppälä, Janette Riihioja ja Anni Hautakangas Sirpakan edessä. Anna Seppälä (vas.), Janette Riihioja ja Anni Hautakangas odottavat innokkaasti kesätöidensä alkua. Seppälä ja Hautakangas palvelevat Sirpakassa, Riihioja Pappilassa työparinsa Inka Kuljuntaustan kanssa.

Pappilassa palvelee pian kahvilakärry

15.6.2021 15.38

Kesäinen Pappilan alue tarjoaa tekemistä ja koettavaa joka lähtöön.

Uutena keksintönä alueella liikkuu seurakunnan kahvilakärry, josta voi ostaa suolaista ja makeaa syötävää sekä Reilun kaupan juomia 22. kesäkuuta lähtien. Kärry palvelee tiistaista lauantaihin kello 12–16. Tuotto ohjataan Kirkon Ulkomaanavulle.

Poikkeuksena palveluajoissa on juhannusaatto 25. kesäkuuta, jolloin kärry on mukana juhannusjuhlassa kello 18–22.

Lähetys- ja kansainvälisen työn ohjaajan Anne Vanhatalon mukaan liikkuva kahvila tulee tarpeeseen.

– Kesäaikaan Pappilassa on paljon väkeä liikkeellä. Siksi halusimme lisätä sinne palveluja, joista joustavasti liikkuva kahvilakärry on yksi esimerkki. Alue on niin iso, että vaikka siellä olisi menossa leiri, tilaa on muullekin toiminnalle.

Kahvilakärrystä vastaavat seurakunnan kesätyöntekijät Janette Riihioja ja Inka Kuljuntausta. Nuoret ovat olleet mukana kärryn ulkoasun suunnittelussa.

– On ollut kiva päästä vaikuttamaan siihen, millainen siitä tulee. Suunnittelu on edelleen vähän kesken, Riihioja kertoo ennen pestinsä alkua.

"Että heille saa hyvän mielen"

Sekä Pappilan että myymälä-kahvila Sirpakan kesätyöntekijät pääsevät myös leipomaan myyntituotteita. Oppia on saatu vanhemmilta ja isovanhemmilta, hieman kahvilatyöstäkin.

– Pienestä pitäen olen tykännyt leipoa ja laittaa ruokaa. Ja Tallipihan kahvilassa me molemmat olemme olleet työelämään tutustumisjaksolla, Sirpakassa aloittava Anna Seppälä sanoo katsoen työpariaan.

– Sieltä on vähän kahvilaleipomiskokemustakin, Anni Hautakangas vahvistaa.

Asiakaspalveluun nuoret suhtautuvat innokkaasti.

– Eniten odotan erilaisten ihmisten tapaamista ja sitä, että heille saa mahdollisesti hyvän mielen, kun he tulevat kesäpäivänä hakemaan kahvia tai pullaa, Riihioja hymyilee.

Opastusta sovellusten käytössä

Kärryn lisäksi Pappilan alueelta löytyy muun muassa lainattavia pihapelejä, kasvatuksen maskotin Leena Lampaan kesäkoti ja Kirkon Ulkomaanavun valokuvanäyttely Toisenlaisista lahjoista.

Luonnon äärelle johdattavat Seppo-sovelluksen Luomakunnan polku sekä Vanhan kirkon hautausmaalla kulkeva Nomadi-reitti ”Tarinoita 100-vuotiaasta”. Opastusta sovellusten käyttöön saa tarvittaessa kesätyöntekijöiltä.

Rantatuvan saunat lämpenevät säännöllisesti kesän ajan ennakkovarauksin. Kolmas erä saunavuoroja tulee varattavaksi torstaina 1. heinäkuuta. Saunamaksu ohjataan Yhteisvastuukeräykseen.