Ajankohtaiset uutiset

Täältä voit lukea Pirkkalan seurakunnan uutisia. Lue toiminnastamme, tapahtumistamme ja ihmisistä, jotka jäävät mieleen ja koskettavat. Vinkkaa viestintäämme, mistä aiheista toivoisit tehtävän uutisia ja juttuja, kiitos! 

 

Yhteisvastuu 2020 tukee vanhemmuutta

10.1.2020 11.51

Yhteisvastuun punainen sydän logo.

2. helmikuuta alkava vuoden 2020 Yhteisvastuukeräys nostaa esiin vanhemmuuden haasteet sekä lasten ja nuorten vahvasti viestittämän tarpeen turvalliseen aikuiseen, jonka kanssa voi jutella asiasta kuin asiasta.

Keräysvaroista viidesosa ohjataan vanhemmuutta tukevaan, vuonna 2021 käynnistyvään hankkeeseen. Siinä keskeisinä toimijoina ovat valtakunnalliset lasten, nuorten ja perheiden tukemiseen erikoistuneet Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Pelastakaa Lapset ry.

Kotimaisen hankkeen yhtenä tavoitteena on luoda verkostomallista yhteistyötä vanhemmuuden tukemiseksi eri puolilla Suomea ja kaikenkokoisilla paikkakunnilla seurakunnan, kunnan ja järjestöjen kesken. Mukaan verkostoyhteistyöhön on kutsuttu laajasti nuoriso- ja kasvatustyön sekä lastensuojelun toimijoita.

Tuetaan erityisesti alakouluikäisten lasten perheitä

Hankkeella vahvistetaan vanhemmuutta sekä lapsen ja vanhemman välistä suhdetta kynnyksettömällä tuella ja yhteisellä tekemisellä kotona, koulussa ja harrastustoiminnassa. Hankkeessa levitetään myös muita vanhemmuutta tukevia hyvä käytäntöjä. Erityisenä kohderyhmänä ovat alakouluikäisten lasten perheet.

Toinen viidennes keräyksen tuotosta käytetään monipuoliseen avustustoimintaan paikallisseurakuntien kautta. Painotuksena on keräysvarojen käyttö teeman mukaisesti vanhemmuuden sekä lapsen ja vanhemman suhteen tukemiseen.

Suurin osa, eli 60 prosenttia keräystuotosta käytetään vanhemmuutta tukeviin toimintoihin kehitysmaissa. Ulkomailla yhteisvastuuvaroin autetaan katastrofien ja konfliktien aiheuttamissa hätätilanteissa
pahiten kärsineitä ihmisiä. Tänä vuonna tuki keskittyy vanhemmuutta tukeviin toimenpiteisiin, esimerkiksi naisten ja äitien koulutukseen
ja toimeentulomahdollisuuksien kasvattamiseen. Avun vie perille Kirkon Ulkomaanapu.

Lisää Yhteisvastuukeräyksestä löydät täältä.

 

« Uutislistaukseen