Ajankohtaiset uutiset

Täältä voit lukea Pirkkalan seurakunnan uutisia. Lue toiminnastamme, tapahtumistamme ja ihmisistä, jotka jäävät mieleen ja koskettavat. Vinkkaa viestintäämme, mistä aiheista toivoisit tehtävän uutisia ja juttuja, kiitos! 

 

Joululaulujen laulaminen on tärkeä perinne jouluun valmistautuessa

18.12.2019 08.59

Pirkko_net_THUMB.jpg Kanttori Pirkko Leponiemi-Pirhonen laskeutuu jouluun rauhallisin mielin. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty – sanonta pätee myös kanttorin jouluun.

Kauneimmat Joululaulut täyttävät kirkot tänä jouluna jo 47. kerran. Pirkkalan seurakunnassa on tänä jouluna kaikkiaan kahdeksan laulutilaisuutta sekä lisäksi Kauneimmat Joululaulut –messu neljäntenä advettisunnuntaina. Vielä tapaninpäivänä pääsee laulamaan, kun Vanhassa kirkossa on Kauneimmat Joululaulut –kirkko.

Joululaulujen laulaminen yhdessä toisten kanssa on monelle tärkeä perinne jouluun valmistautuessa. Laulutilaisuudet keräävät runsaasti väkeä kirkkoihin vuodesta toiseen.
─ Useat laulut ovat tuttuja lapsuuden ajoilta asti, joten niitä on helppo laulaa. Uudetkin laulut otetaan yleensä hyvin vastaan. Suosikkilauluksi on viime vuosina tullut ”Sydämeeni joulun teen”, kertoo kanttori Pirkko Leponiemi-Pirhonen.

─ Nautin kuunnella, kun seurakunta laulaa sydämensä pohjasta. Ihmisten rohkea laulu innostaa itseänikin. Joululaulusuosikki vaihtelevat eri vuosina. Yleensä minua koskettavat eniten mollisävelmät, jotka havaintojeni mukaa miellyttävät meitä suomalaisia iloista duuria enemmän.

Jo seitsemän vuoden perinne

4. adventtisunnuntaina on Pirkkalan kirkossa kello kymmenen Kauneimmat Joululaulut –messu. Messussa virsikirjan tilalla käytetään Kauneimmat Joululaulut –vihkosta, virsien sijaan lauletaan siis joululauluja.

─ Joulun alla vuonna 2012 kuuntelin radiosta Suomen Lähetysseuran tuottamaa Kauneimmat Joululaulut -messua. Pidin kuulemastani, joten seuraavana vuonna päätimme Kirkkokuoron kanssa toteuttaa tällaisen messun Pirkkalan kirkossa neljäntenä adventtisunnuntaina. Tästä onkin tullut seurakunnassamme jo seitsemän vuotta kestänyt perinne, sanoo Leponiemi-Pirhonen.

Kauneimmat Joululaulut –messussa musiikkia on kirkkoväen lisäksi toteuttamassa Kirkkokuoro, Kraak-kuoro ja huilistina Laura-Leena Pauni. Denise Gauffin-Kostilainen ja Reetta Mörttinen vastaavat saarnasta ja litugiasta.  Messun tunnelma on rauhallinen ja odottava, raamatuntekstit ja musiikki valmistelevat meitä pian saapuvaan jouluun.

Kanttori töissä joulun

Kolmekymmentä vuotta kanttorina Pirkkalan seurakunnassa työskennellyt Pirkko Leponiemi-Pirhonen on joulun töissä. Hän kertoo, että kanttorin työ on oikeastaan elämäntapa, johon kuuluu juhlapyhien vietto kirkossa.

─ Olen koko joulun töissä. Kun valmistelee joulun tilaisuuksien musiikit hyvissä ajoin, jää aikaa myös omaan joulun viettoon läheisten kanssa. Vuodenvaihteessa on muutaman päivän loma, jolloin tapaan 89-vuotiasta isääni, joka laulaa edelleen kahdessa kuorossa.

Teksti: Mari Lilja
Kuva: Heidi Möttönen

« Uutislistaukseen