Ajankohtaiset uutiset

Täältä voit lukea Pirkkalan seurakunnan uutisia. Lue toiminnastamme, tapahtumistamme ja ihmisistä, jotka jäävät mieleen ja koskettavat. Vinkkaa viestintäämme, mistä aiheista toivoisit tehtävän uutisia ja juttuja, kiitos! 

 

Pirkkalan kirkko täytti 25 vuotta

4.11.2019 16.25

Denise Gauffin-Kostilainen saarnaamassa Pirkkalan kirkon 25-vuotisjuhlamessussa.

Pyhäinpäivän jälkeisenä sunnuntaina juhlittiin 25-vuotiasta Pirkkalan kirkkoa. Juhlajumalanpalvelukseen osallistui yli 200 ihmistä, joista monet ovat olleet todistamassa jo kirkon vihkimistä. Joukossa oli myös uusia pirkkalalaisia, joille moderni kirkko on tuore tuttavuus. Eri-ikäiset ihmiset kohtasivat lämminhenkisessä messussa.

Olen erityisen iloinen, että mukana oli myös niitä, jotka muistavat kirkon rakennusajan. Uudet ja vanhat kasvot ovat yhtä tärkeitä, liturgina toiminut kirkkoherra Olli-Pekka Silfverhuth sanoo.

Saarnasta vastasi Pirkkalan seurakunnassa 38 vuotta vaikuttanut kappalainen Denise Gauffin-Kostilainen. Hän avasi Matteuksen evankeliumista tuttua tekstiä kuninkaan pojan häistä. Kirkko linkittyi tekstin tematiikkaan luontevasti.

Teksti on rujo ja karu, mutta mielenkiintoinen. Se on Jeesuksen vastaus aikansa hengellisille ja poliittisille johtajille. Pehmennykseksi valitsin mukaan lempivirteni 510, Sinä, Jeesus, ymmärrät parhaiten.

Messun jälkeen juotiin kirkkokahvit, joiden järjestämiseen osallistui Pirkkalan Marttayhdistys. Saarnaa sulateltiin vielä kahvin äärellä.

Teksti oli vaikea, mutta hyvin esitetty. Tunnelma on kaiken kaikkiaan ollut mukavan rento ja välitön. Kirkkokuoro tuo aina oman tuntunsa jumalanpalveluksiin. Ensimmäistä kertaa näimme lapsia ehtoollista jakamassa, se oli hellyttävää, seurakunnan vapaaehtoistoiminnassa mukana olevat Leo ja Riitta Lehtinen kiittelevät.

Siunattu ehtoollinen toimitettiin edelleen nautittavaksi Pirkkalan terveyskeskukseen.

Kuvagalleriasta näet kuvia juhlamessusta.

« Uutislistaukseen