Ajankohtaiset uutiset

Täältä voit lukea Pirkkalan seurakunnan uutisia. Lue toiminnastamme, tapahtumistamme ja ihmisistä, jotka jäävät mieleen ja koskettavat. Vinkkaa viestintäämme, mistä aiheista toivoisit tehtävän uutisia ja juttuja, kiitos! 

 

Lähetti lähti tasa-arvotöihin

2.9.2019 15.14

Lähetit Päivi ja Sakari Löytty kävivät heinäkuussa Pappilassa Pirkkalan seurakunnan rantatuvalla kertomassa työstään lauluin ja puhein.

Kun Päivi ja Sakari Löytty lähtivät syyskuun alussa kohti Namibiaa, perillä oli vastassa tuttuja töitä sekä uusia tehtäviä, iloa ja huolenaiheita.

Löytyt palasivat Namibian Ambomaalle pieneen Ongwedivan kaupunkiin, jossa heidän kotinsa Suomen Lähetysseuran lähetteinä on ollut jo yli kahden vuoden ajan. Takana oli runsaan kolmen kuukauden jakso Suomessa.

 – Saimme levätä ja nauttia Suomen viileästä kesästä. Viime vuosi oli Namibiassa kuiva ja kuuma, Sakari Löytty sanoo.

Löyttyjen huolenaihe liittyy juuri kuivuuteen ja kuumuuteen. Namibiassa moni on joutunut myymään karjaansa, kun laidunmaat ovat kuivuneet. Sadevettä varastoivat altaat ovat tyhjentyneet. Tarvitaan kunnon sateita.

Perinne ei enää toimi

Diakoni ja sosionomi Päivi Löytty tarttuu työssään sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseen. Hän vaikuttaa eteläisen Afrikan luterilaisten kirkkojen palvelujärjestön LUCSAn kolmivuotisessa hankkeessa. Järjestössä on mukana viisitoista kirkkoa kymmenestä maasta.

 – Eteläisessä Afrikassa on vahva miesvaltainen perinne, jossa naisen paikka on hyvin säädelty. Yhteiskunta on muuttunut eikä perinne tuota enää hyvinvointia. Perhe- ja lähisuhdeväkivalta on lisääntynyt, hän kuvaa tilannetta.

Aluksi pitää esimerkiksi selvittää, ovatko mukana olevat maat sitoutuneet YK:n ihmisoikeusjulistukseen ja miten maiden lait suhtautuvat tasa-arvoon. Työlle antaa hyvän pohjan Luterilaisen maailmanliiton ohje, jonka mukaan jäsenkirkkojen luottamuselimissä ja työryhmissä tulee olla 40 prosenttia miehiä ja naisia ja 20 prosenttia nuoria.

Hanke kulkee limittäin LUCSAn muiden tavoitteiden kanssa. Tasa-arvotyö näkyy myös esimerkiksi malarian ehkäisyssä.

– Tavoitteena on naisten ja jäsenkirkkojen voimaannuttaminen ja vahvistaminen.

Laulujuhlat lokakuussa

Muusikko ja musiikin tohtori Sakari Löytyn tehtävä on ollut kirkkomusiikin rakenteiden vahvistamisessa. Hän on muun muassa laatinut musiikin koulutussuunnitelman ja kouluttanut työntekijöitä ja vapaaehtoisia nuotintamaan virsiä digitaaliseen muotoon.

Löytty iloitsee Namibian luterilaisen kirkon laulujuhlista lokakuun lopussa.

 – Koko kirkon yhteiset laulujuhlat loppuivat, kun kirkko jaettiin kahteen hiippakuntaan 1990-luvun puolivälissä. Nyt lauletaan taas yhdessä.

Löytty on iloinen laulujuhlista senkin takia, että juhlilla voidaan kerätä varoja hänen ehdottamalleen musiikkitoimistolle. Toimisto tarvitsee esimerkiksi tietokoneita.

– Musiikkityötä on nyt johdettu hiippakunnissa muiden töiden ohessa. Toimistoon voisi palkata musiikkisihteerin, joka ottaisi vastuulleen musiikkikoulutuksen ja uudistustyön eteenpäin viemisen.

Toinen iloinen asia on juuri painoon menossa oleva uudistettu ndongankielinen kirkkokäsikirja, jota Sakari Löytty on editoinut ja johon hän on kirjoittanut nuotteja. Myös kwanyaman- ja rukwangalinkielisten käsikirjojen uudistus on tekeillä.

Yhteys Suomeen tärkeä

Vaikka Namibia on kaukana, sielläkin voi seurata suomalaisia radio- ja tv-ohjelmia netistä.

– On virkistävää vaihtelua olla netin välityksellä mukana suomalaisessa messussa, Päivi Löytty sanoo.

Löytyt ovat Pirkkalan seurakunnan nimikkolähettejä. He sanovat, että näkymätön ja näkyvä yhteys lähettäjiin on heille tärkeää.

– Rukous kantaa, viestit ja paketit ilahduttavat. Sekin on tärkeää, että palatessamme Suomeen siellä ollaan vastassa.

 

Teksti: Liisa Heinänen

Kuva: Essi Nieminen

« Uutislistaukseen