Ajankohtaiset uutiset

Täältä voit lukea Pirkkalan seurakunnan uutisia. Lue toiminnastamme, tapahtumistamme ja ihmisistä, jotka jäävät mieleen ja koskettavat. Vinkkaa viestintäämme, mistä aiheista toivoisit tehtävän uutisia ja juttuja, kiitos! 

 

Pirjo Ketola juoksee Intian naisten hyväksi

11.6.2019 10.36

pirjo ketola.jpg Pirjo Ketola osallistui toukokuussa Tampereella Pyynikki-juoksuun. Seuraava tavoite on Tampere maraton. Kuva: Janne Kalliomäki

Pirkkalan seurakunnasta on lähdössä peräti kolme joukkuetta eli 12 juoksijaa mukaan Tampere maratonille elokuun viimeisenä lauantaina. He osallistuvat Run fos Missions -juoksuhaasteeseen lähetystyön hyväksi. 

Mukaan on ilmoittautunut myös Pirjo Ketola. Juoksutapahtumat ovat hänelle entuudestaan tuttuja, mutta nyt lisämausteen osallistumiseen tuo mahdollisuus tehdä hyvää. 

– Mahdollisuus tukea lähetystyötä tuo ihan uutta merkityksellisyyttä juoksuun. Olen innolla mukana, hän sanoo. 

Run for Missions -hyväntekeväisyysjuoksu juostaan nyt kolmatta kertaa Tampere maratonilla. Mukana on eri matkoilla yksittäisiä juoksijoita ja seurakuntien ja lähetysjärjestöjen maratonjoukkueita, joissa neljä ihmistä juoksee yhteensä maratonin eli 42,2 kilometriä.

Viime vuonna lähetystyön hyväksi juoksi Tampereella 45 juoksijaa. He erottuivat suurimpana ryhmänä punaisissa paidoissaan. Pirkkala on ollut mukana alusta asti. 

Ketola pitää siitä, että lähetystyötä tehdään näkyväksi myös juoksemalla. Hän sanoo, että seurakunnan paikallistoiminnasta tiedetään, mutta lähetystyö jää usein vähemmälle huomiolle.

– Kuulin, että viime vuonna punaisten paitojen joukko herätti huomiota ja ihmiset halusivat tietää, mistä on kysymys. Ajattelin miettiä etukäteen lyhyen vastauksen siihen, miksi haluan juosta lähetystyölle ja mitä lähestystyössä tehdään, Ketola sanoo. 

Naisten auttaminen tärkeää

Pirkkalan keräyskohde Intian orijankielinen Toivoa naisille -työ on Pirjo Ketolalle entuudestaan tuttu asia. Hän on ollut itsekin mukana Pirkkalassä Toivoa naisille -rukousryhmässä. 

– Naisena ja äitinä muiden äitien auttaminen lämmittää sydäntäni. Rukousliike pitää kerran kuussa julkaistavassa rukouskalenterissa esillä naisten tilanteita ja oikeuksia. Se on itsellenikin tärkeää. 

Toivoa naisille -työ on osa maailmanlaajuiden medialähetysjärjestön TWR:n työtä. Liike toimii yli 120 maassa. Suomessa sen taustajärjestönä on Medialähetys Sanansaattajat eli Sansa. Työssä on kaksi puolta. Toinen puoli on rukouskalenteri, jossa on lyhyt rukous jokaiselle päivälle. Toinen puoli on naisille suunnatut radio-ohjelmat, joissa on niin arkeen kuin hengellisiin asioihin liittyvää sisältöä. Suomalaiset tukevat ohjelmien tuottamista ja lähettämistä 10 kielelle. 

Mieli piristyy lenkillä

Pirjo Ketola on juossut kuusi maratonia ja lisäksi lyhyempiä kilpamatkoja.

– Kun kiinnittää numerolapun rintaan, saa lisää energiaa lähtöön. Tällä kertaa lähetystyön tukeminen tuo uuden ulottuvuuden kisaan. 

Hänen kokemuksensa mukaan lenkille lähtö on raskaan työpäivän jälkeen parempi vaihtoehto kuin sohvalla löhöäminen. 

– Lenkillä mieli piristyy ja saan uutta voimaa, pysyn kunnossa ja olen varmasti myös helpompi lähimmäisenä. Usein juoksun jälkeen ajatus kulkee ja epäselvät asiat ratkeavat. 

Juostessaan Pirjo Ketola kuuntelee usein raamattuopetuksia tai kristillisiä radiokanavia. 

– Ihania hetkiä on myös ne, jolloin vain kuuntelen luonnon ääniä ja viipyilen omien ajatuksien kanssa. 

Pirkkalan seurakunnan joukkueissa on vielä tilaa. Myös kannattajaksi voi ilmoittautua. Lisätietoja saa lähetyksen ja kansainvälisen työn ohjaajalta Anne Sihvoselta 040 707 1923 tai anne.sihvonen @evl.fi. Lisätietoja Run for Missions -juoksutapahtumasta osoitteessa sansa.fi/juoksuhaaste/

Teskti: Liisa Heinänen

« Uutislistaukseen