Helppo ja mukava kastetapahtuma Pirkkalan kirkossa

 

Pirkkalan kirkossa järjestetään helppo ja mukava kastetapahtuma pääsiäismaanantaina 22.4.2019 kello 12-17, johon voi tuoda hieman isommankin lapsen kastettavaksi ilman suurta vaivaa. Kastetapahtumassa kastetaan 30 minuutin välein. Pappeina tilaisuudessa toimivat Denise Gauffin-Kostilainen ja Reetta Mäkinen.

– Tarkoituksena on tarjota mukava matalan kynnyksen kastehetki Pirkkalan kirkossa, jossa lapsi tulee osalliseksi Jumalan hyvistä lahjoista ja hän liittyy seurakunnan jäseneksi. Kasteelle voi tulla niin pieni kuin vähän isompikin lapsi. Tilaisuus järjestetään lasten ja perheen ehdoilla. Kasteen jälkeen seurakunta tarjoaa kirkolla kakkukahvit, kertoo kirkkoherra Olli-Pekka Silfverhuth.

Jokaiselle perheelle oma juhlahetki

Kasteella on aina yksi lapsi kerrallaan, mutta jos kyseessä on sisarukset, heidät voidaan kastaa yhdessä. Kastehetki kestää noin 15 minuuttia, jossa kuitenkin on kaikki olennainen juhlaan liittyvä sisältö. 

Kastetapahtumassa on kaikki tehty valmiiksi perheen puolesta myös kastepuvun voi lainata seurakunnalta. Tutut lastenvirret ja kaunis musiikki kruunaavat kastetilaisuuden, jonka jälkeen seurakunta tarjoaa kakkukahvit juhlaväelle. Mukaan voi siis kutsua perheen lähipiirin juhlimaan lapsen tärkeää juhlaa.

Kastetapahtumaan ilmoittaudutaan tällä lomakkeella 14.4.2019 mennessä. Perhe voi varata sopivan kellonajan kastejuhlapäivältä kello 12-17 väliltä sekä täyttää muut tiedot. Kastettavaksi voi tuoda lapsen, jonka ainakin toinen vanhempi kuuluu kirkkoon.

Kastevirreksi kastetilaisuuteen voitte valita 1-2 virttä seuraavista:
Jumalan kämmenellä, Ystävä sä lapsien, Herra kädelläsi, Maan korvessa, Tuomme luokse Jeesuksen ja Minulla on valoa varpaissa.

 

Tästä voit katsoa Pirkkalan seurakunnan lyhyen videon kasteesta Nimeltä kutsuttu.

YouTube-video

YouTube-video
Kastetapahtuma
Lapsi kastettu.