Ajankohtaiset uutiset

Täältä voit lukea Pirkkalan seurakunnan uutisia. Lue toiminnastamme, tapahtumistamme ja ihmisistä, jotka jäävät mieleen ja koskettavat.
Vinkkaa viestintäämme, mistä aiheista toivoisit tehtävän uutisia ja juttuja, kiitos! 

 

Uutislistaukseen

naisten sauna_5_S.jpg

Tule saunomaan Pihlajaniemeen!

17.5.2017 09.55

Pihlajaniemen parkkipaikalta saunaan päin katsoessa näkyy saunan höyrystyneen ikkunan läpi uimapukuihin verhottuja, aavistuksen kyyryssä olevia selkiä. On keskiviikko, kello on juuri lyönyt 18. Iloinen puheensorina kuuluu jo pukuhuoneen puolelle. Kun kipuaa lauteille, huomaa, että isossa puusaunassa on juuri sellaiset pehmeän kipakat löylyt kuin toivoikin olevan. 

Noin 30–80-vuotiaat naiset heittävät lisää löylyä ja pohtivat juuri selvinneiden kuntavaalien tulosta. Ensimmäistä kertaa mukana oleville tehdään lauteille tilaa siinä missä konkareillekin, jotka ovat käyneet Pirkkalan seurakunnan naisten saunassa jo vuosia, jopa vuosikymmeniä.

– Omaa aikaa ilman lapsia ja miestä, ja ilman kotitöitä, huokaa onnellisen kuuloisena saunan nurkassa istuva saunavuoron vakiokävijä.

– Tämä on harrastukseni, kalenteriin kuuluva ohjelmanumeroni kesät, talvet, sanoo toinen.

– Tänne ovat tervetulleita ihan kaikki naiset ja lapset. Puusaunan lämmössä saa hetken hengähtää arjen keskellä, lauteilla muiden mukana saunova seurakuntapastori Tuula Mannermaa sanoo.

Puukiuas - se ainoa oikea

Hetkeen ei sanota mitään. Löylyä heitetään lisää. Puukiukaan sihahdus on juuri oikeanlainen, sellainen, jota ei sähkökiukaasta kuule. Tulen ritinä ja loiste saunanpesässä ovat satavuotiaan Suomen tarjoamaa suomalaisuutta syvimmillään. Ja se puusaunan tuoksu, se tuo lapsuuden muistot mieleen.

Monilla on oma sauna kotona, mutta ei puusaunaa eikä varsinkaan omaa rantaa. Pihlajaniemessä yhdistyvät kaikki, mutta ikinä voi kaivata: rantasauna ison järven rannassa, keskellä mitä kauneinta luontoa. Kesämökkitunnelma on kuin ripaus luksusta arjen kiireen keskellä.

Uiminen kruunaa illan

Vaikka eletään vasta huhtikuuta, Pyhäjärvi on jo Pihlajaniemen kohdalta auki. Kauempana järvellä kulkee soutuvene, kenties ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Yksi toisensa perään naiset kulkevat puuportaita ja pitkää laituria pitkin veteen. Ilmeet eivät edes värähdä vielä hetki sitten jääkannen alla olleeseen veteen laskeutuessa. Vedessä noustessa ei tule edes kylmä. Tuntuu niin hyvältä!

Saunan pesutuvan kaksi suurta vesiastiaa ovat täynnä lämmintä vettä. Ensimmäinen seurakunnan vapaaehtoinen on tullut jo kello 17 aikaan kantamaan puita, lämmittämään saunaa ja täyttämään vesiastioita. Viimeisenä lähtijä taas tekee lopputyöt: täyttää pesän ja puukorin, tyhjentää vesiastiat ja kuivaa lattiat. Tuttuja rutiineja, jotka tuovat kesämökkitunnelman ihan lähelle.

Syvällisiä keskusteluja lauteilla

Naiset kipuavat takaisin lauteille kunkin käytyä järvessä. Kun porukalla saunoo kesät ja talvet, tulee tutuiksi. Lauteilla on jaettu niin uutiset läheisten kuolemasta kuin sukulaislasten syntymästäkin. Vaikka porukka tuntee toisensa, pääsevät uudetkin mukaan helposti.

– Parasta ovat lämmin sauna, tuli, puun tuoksu ja nämä ihmiset. Täällä on mukava ja hieno tunnelma. Kesällä katselemme laiturilla, kun aurinko laskee. Täällä ilta on aina niin ihana. Yritän tulla joka kerta, kun pääsen, pirkkalalainen Anna-Maija Lahtinen kertoo.

Kerran kuussa hartaushetki

Kerran kuukaudessa naisten saunaan kuuluu seurakunnan työntekijän tai vapaaehtoisen pitämä lyhyt hartaushetki sekä tarjoilua, niin myös tällä kertaa. Yksi toisensa jälkeen naiset siirtyvät pukuhuoneesta takkatuvan puolelle istumaan. Märät hiukset, villapaidat ja villasukat kuuluvat tunnelmaan. Joskus saunan jälkeen on laitettu pöytä koreaksi myös nyyttärihengessä.

Hartaushetken ja iltapalan jälkeen juttu jatkuu vielä pihalla. Ei malttaisi millään lähteä kotiin, mutta ensi viikolla palataan taas.

Näin pääset saunomaan Pihlajaniemeen

  • Saunoihin on vapaa pääsy.
  • Naisten sauna keskiviikkoisin 18–20. Naisten saunassa hartaus ja tarjoilua kerran kuukaudessa, seuraavat kerrat ovat 17.5., 14.6. ja 19.7.
  • Miesten sauna tiistaisin 18–20. Miesten saunassa takkamakkarat, kahvia, mehua ja hartaus joka kerta. Vapaavalintainen makkaramaksu.  
  • Perheiden juhannussauna to 22.6. klo 14–18 erityisesti heille, joilla ei omaa saunaa. Mukaan voi ottaa omat makkarat tai muuta evästä. Kahvi- ja mehutarjoilu. Lisätiedot ja kyytitiedustelut Sirkka Nylund, puh. 050 4348320. 
  • Elosaunat perheille ma 7.8. ja ma 14.8. klo 16–19. Mukaan voi ottaa omat makkarat tai muuta evästä. Kahvi- ja mehutarjoilu. Lisätiedot ja kyytitiedustelut Sirkka Nylund, puh. 050 4348320.
  • Pihlajaniemen sauna sijaitsee osoitteessa Pappilantie 100. Parkkipaikkoja sekä saunan edessä että Pappilan pihapiirissä osoitteessa Pappilantie 65. 

 

Teksti ja kuva Hanna Parviainen

Kuvateksti: Veden lämpötilalla ei ole mitään väliä Pihlajaniemessä naisten vuorolla saunoville. Talvella pulahdetaan avantoon, kesällä päästään nauttimaan pitkistä uintiretkistä.